8.6.17

Hoffman: Kesäkuun 2017 energiaraportti

LINK IN ENGLISH: June 2017 Energy Report

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
31.5.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Toukokuun sekasorto on ohi jossain mielessä, mutta sen jälkivaikutukset tuntuvat kesäkuussa ja koko loppuvuoden. Kesäkuun yksi suuri aspekti ovat karmamuutokset ja -loppumiset niiden lisääntyvien energiamäärien vuoksi, joita olemme vastaanottaneet ja maadoittaneet. Meidän haluamme muutokseen energiakertomuksessa tuetaan tässä kuussa, joten pitäkää valo loistamassa, sillä mitä kirkkaammin säteilette, sitä enemmän energiaa avaudutte vastaanottamaan. Kesäkuu on noiden menneisyyden viimeisten pohjasakkojen irtipäästämiseen ja aikomusvoiman käyttämiseen, luodaksenne perustan uudelle 5D-elämällenne valomajakoina. Saatatte nähdä lisää ihmisiä lähtevän elämästänne, mutta heidät korvataan, kun sanomme "hyvästi" karmaperheellemme ja "terve" energiaperheellemme.

Yksi iso kesäkuussa tapahtuva asia on, että Jupiter joka on perääntynyt helmikuusta lähtien, alkaa lopultakin kulkea eteenpäin. Jupiter hallitsee filosofiaa, onnea, siunauksia, uskontoa, lakia, julkaisua ja korkeampaa ajattelua, joten sen perääntyminen oli suuri tekijä niissä päätöksissä, joita meidän täytyi tehdä viimeisten viiden kuukauden aikana. Meillä on ollut laajaa perääntymistoimintaa tammikuusta lähtien, joten saattaa tuntua nyt ekstramotivoituneelta alkaa kulkea eteenpäin ilman menneisyyden painolastia.

Kesäkuu myös alkaa kaikkien muiden eläinradanmerkkien ollessa edustettuna – planeetta joka merkissä – Neitsyttä lukuun ottamatta. Meillä on tuplaedustus Kaloissa – Neptunus ja Kheiron – mutta uskon, että Kheironin pitäisi hallita Neitsyttä ja Kaloissa se on oppositiossa Neitsyeen, joten teknisesti ottaen voisimme laskea sen Neitsyeksi (sori, eksyn tässä aiheesta). Kaksi planeettaa, Venus ja Merkurius, on hallitsemassaan merkissä, Härkä ja Kaksoset, mikä tekee niistä erityisen voimakkaita ja merkittäviä tässä kuussa. Mars siirtyy Rapuun, merkkiin jossa se ei ole yhtä aktiivinen (tuliplaneetta vesimerkissä), mutta tämä on mahtavaa, koska meillä on kaikki osat liikkeessä levittämässä 5D-valoa ympäriinsä. Ajattele orkesteria, jossa kaikki instrumentit soittavat ja kovaäänisintä instrumenttia (Mars) hiljennetään tai pehmennetään (ei hiljennetä kokonaan tai poisteta), jottei se hallitse keskustelua.

Puhutaanpa karman loppumisesta, joka on merkittävä energia kesäkuussa. Tarkemmin sanottuna, kyse on sen energian loppumisesta, joka tukee karmaa, karmakiertoa ja karmaryhmädynamiikkoja. Tämä oli sielutehtävämme tässä elämässä, ja olemme työstäneet tätä tehtävää hyvin pitkään pienellä menestyksellä. Olimme yhdistyneet karmaopettajiimme (erityisesti äitienergiaan) vakuuttaaksemme heille, että karman loppuminen väliltämme oli hyvä asia.

Mitä se sai aikaan meillä? Monilla se johti epätyydyttäviin, tuskallisiin, dramaattisiin, kireisiin ja usein hyvin haastaviin suhteisiin. Yritimme rakastaa karmakumppanimme päästämään irti karmasta ja himmentää oman valomme, jottemme olisi parempi kuin he. Yritimme sisällyttää heidät energiaamme alentamalla energiarajojamme, muttei se koskaan toiminut ajattelemallamme tavalla.

Sen sijaan että he olisivat olleet rakastavia, hyväksyviä ja kiitollisia työstämme, he vastustivat, torjuivat meidät ja kohtelivat usein meitä hyvin huonosti. Emme hävinneet tai epäonnistuneet – meidän on aika lähestyä tätä energeettisesti itsenäisemmästä ja voimaantuneesta perspektiivistä. Teemme tätä hyvin eri tavalla tässä kuussa kahden tärkeän asian vuoksi. 


Ensinnäkin olemme elämässämme käännekohdassa ja päätämme, millaista energiaa haluamme ruumiillistaa, ja olemme pisteessä, jossa emme enää priorisoi sitä, mitä toiset tarvitsevat ja haluavat, omien halujemme ja tarpeidemme yli. 

Toiseksi energiakuilu niiden välillä, jotka haluavat jäädä 3D:hen ja niiden jotka haluavat siirtyä 5D:hen, on niin suuri, ettemme enää voi ratkaista sitä alentamalla energiarajojamme mukautuaksemme toisiin. Kun olemme astuneet 4D-sillalle, emme voi palata 3D:hen ja meidän täytyy jatkaa siirtymistä eteenpäin. Emme jätä ketään taakse – poistamme vain itsemme ja energiamme heidän energiakentästään, jotta he voivat tehdä omia valintojaan.

Tämä ei ole julma ja epätavallinen rangaistus – se on universumin yksi tapa toimia absoluuttisesti ja jokaisella on energeettinen täysivaltaisuus ja jokainen saa tehdä omat valintansa. Silloin kun kohotamme tai ylläpidämme toisia energiallamme, meistä tulee heidän kainalosauvansa. Eivätkä he opi löytämään omaa energialähdettään. Kun poistamme energiatukemme, heidän täytyy etsiä omat energialähteensä. Se on osa heidän energiatäysivaltaisuuttaan.

Mitä siis tapahtuu tässä kuussa? Ensinnäkin Jupiterin perääntyminen loppuu, mikä on iso juttu. Seuraavaksi meillä on solmut tiukasti vakiintuneena Leijonaan ja Vesimieheen, mikä alkoi toukokuussa, mutta on yksi askel jaksossa 1997–2000. Aloitimme uuden vuosituhannen suurin toivein ja unelmin, jotka eivät ole materialisoituneet meille, mutta meidän täytyi käydä läpi nämä 17 kasvuvuotta tullaksemme siihen, missä olemme nyt. Ja solmut olivat Leijonassa ja Vesimiehessä 1.1.2000. Se on askel takaisin menneisyyteen, jotta voimme ottaa ison hypyn tulevaisuuteen.

Saturnus, kosminen opettaja ja kurinpitäjä, on iso fokus tässä kuussa, koska se on hyvin aktiivinen haastavissa aspekteissa kaikkien henkilökohtaisten planeettojen kanssa koko kuukauden. Odota siis lisää karmatasapainotusta valmisteluna suureen aktiivisuuteen syyskuussa, jolloin kaikki henkilökohtaiset planeetat, myös aurinko, ovat Neitsyessä 23. päivän paikkeilla.

Yksi tärkeä tämän kuukauden astroaspekti on Merkurius Kaksosissa, hallitsemassaan merkissä. Vaikka tuo merkki hallitsee lyhyitä matkoja, kommunikointia ja kuljetusta, olen aina uskonut, että Merkuriuksen yhteys karmaan on valtavan aliarvostettu. Se hallitsee karmaa, jonka kanssa aloitamme elämämme, ja ratkaisemme sen Neitsyen merkissä (mikä tekee Kheironista paremman Neitsyen hallitsijan). Mutta karmaoppituntimme, karmamme luonne, ihmiset joiden kanssa meillä on sitä, osuvat kaikki kolmanteen huoneeseen, Kaksosiin ja Merkuriukseen. Joku päivä minun on kirjoitettava kirja merkin ja huoneen energiavärähtelyistä ja Merkuriuksen karmaluonteesta.

Merkurius Kaksosissa törmää yhteen Saturnuksen kanssa, painautuen samalla mukavasti muita planeettoja vasten, mutta älä tule huijatuksi – minusta tämä on enemmän "taskuvarasenergiaa", jossa toinen vie huomiosi muualla, kun toinen ottaa lompakkosi. Merkurius ansaitsee maineensa huijarina, ja Saturnuksen yhteentörmäyksen lisäksi on törmäys myös Pluton kanssa. Yhtäältä tämä voi vaikuttaa sinuun, jos käytät liikaa energiaasi karman ratkaisemiseen olemalla liian mukava. Toisaalta ne jotka osallistuvat karman luomiseen, saattavat löytää itsensä oman toimintansa vastaanottopäästä. On ehdottomasti bumerangiaikaa, jolloin energia jonka lähetät ulos, palaa takaisin sinulle. Varmista, että lähetät jotain sellaista, mitä haluat saada.

Ja meidän täytyy muistaa, että meillä on edelleen jatkuva Saturnuksen ja Neptunuksen neliö, joka aktivoidaan taas ajankohtaisella Saturnuksen perääntymisellä, sekä Saturnuksen ja Kheironin neliö, toinen rankka transiitti joka jatkuu koko vuoden. Uranuksen ja Erisin yhtymä on edelleen aktiivinen ja se käynnistetään tässä kuussa suotuisilla transiiteilla, mutta tämä merkitsee vain, ettei räjähdys ole aivan yhtä äänekäs tai osu aivan yhtä lujaa (riippuen siitä, mitä joku on tehnyt) – tämä on räjähtävä transiitti, joka pystyy lyömään lujaa. Eris edustaa sielusoturia, joka etsii rangaistusta, ja se on nimetty epäharmonian jumalattaren mukaan, mutta se ei luo tarkoituksella kaaosta – se on vääryyksien oikaisemista, väärinkäytetyn voiman takaisin ottamista ja tasaisen pelikentän luomista.

Kesäkuun teema tai avainsana on totuus ja se merkitsee monia asioita. Ensinnäkin se merkitsee totuutta omasta agendastasi – mitä haluat ihmisiltä ja miksi teet, mitä teet heidän kanssaan, heidän hyväkseen ja heille. Etsitkö vahvistusta ja hyväksyntää? Miten tämä on harmoniassa sen totuuden kanssa, kuka olet tai haluat olla?

Sitten se merkitsee totuutta, jonka haluamme uskoa tai joka on läsnä maailmassa versus mitä näemme maailmassa, joka toin toinen totuusmuoto. Tässä on kyse siitä kollektiivisesta totuudesta, minkä kanssa elämme maailmassa. Miten erittäin monien totuuksien kera tiedämme, mikä on totta? Kaikki ovat totta, koska rajattomassa universumissa, missä kaikki on totta, ei voi olla valhetta. Kaikki on totuus – meidän täytyy päättää, minkä haluamme totuudeksi itsellemme.

Totuus on arka aihe, koska kaikilla on oma totuutensa. 


Paras tapa käyttää tämän kuukauden totuusteemaa on päättää, minkä haluamme totuudeksi omaan elämäämme, ja olla hyvin selkeä ja keskittynyt tuohon totuuteen, antamatta minkään harhauttaa meitä siitä. 


Laajenna sen totuuden energiaa, jonka haluat elämääsi, jotta saat enemmän ja enemmän sitä sekä ihmisiä ja tilanteita, jotka resonoivat tuon totuuden kanssa. 


Jos olemme kaikki samaa mieltä, että rauha on henkilökohtainen totuutemme, niin se voi laajentua kollektiiviseksi totuudeksemme ja sota lähtee pois.

Jos olemme kaikki samaa mieltä, että kunnioitus on henkilökohtainen totuutemme, niin se voi laajentua kollektiiviseksi totuudeksemme ja epäkunnioitus lähtee pois.

Jos uskomme, että energiaitsenäisyys on henkilökohtainen totuutemme, se voi laajentua kollektiiviseksi totuudeksemme ja kontrollointi, hallinta ja manipulointi lähtevät pois.

Kaikkien ei tarvitse olla samaa mieltä totuudestasi, sen olemiseksi totta. 

Mutta silloin kun monella ihmisellä on sama totuus, siitä tulee osa kollektiivista totuutta. 


Ja tuon totuuden läsnä ollessa, kun se on monien ihmisten totuus, mikään mikä ei ole harmoniassa sen kanssa, ei voi olla olemassa rinnakkain sen kanssa. 

Nousemme ylösnousemukseen – se ei ole iso hyppy pelko- ja hämmennyskanjonin yli luvattuun maahan. Se on prosessi, jossa liikutaan 4D-sillan yli, ja mitä pidemmälle etenemme sillä, sitä enemmän etäännymme puhtaasta 3D:stä ja sitä vähemmän löydämme yhteistä sen kanssa. Tästä syystä hyvin monet suhteemme loppuvat nyt.

Käyttääksemme parhaiten kesäkuun energiaa, voimme päättää, minkä haluamme olevan totta meille, kerätä totuutemme sen ympärille ja laajentaa tuon energian maailmaan. Tämä vaatii kirkasta säteilemistä – ei enää valomme himmentämistä. Se vaatii myös, että lakkaamme etsimästä yksimielisyyttä toisilta siitä, mitä haluamme olla, ja alamme säteillä tuota valoa itsellemme. "Säteile!" on mantramme ja "rakkautta, rauhaa, iloa ja hyvinvointia kaikille" on taisteluhuutomme. Vaikkei tässä kuussa ole ehkä pelkkää tasaista purjehtimista, meillä on peräsin ja purjeet hallinnassamme, joten vene vie meidät, minne haluamme mennä.

Fantastista kuukautta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.