16.11.16

Hoffman: Yövalaisijat - pimeyden valaiseminen valon hyväksi

LINK IN ENGLISH: Nightlighters - Lighting the Darkness for the Light

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
14.11.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Onko sinulla ollut viime aikoina öitä, jolloin olet nukkunut vain muutaman tunnin? Heräätkö yön aikana yhden tai useamman kerran etkä saa unta moneen tuntiin? Vai etkö saa nukuttua lainkaan joinain öinä, vaikka olisit kuinka väsynyt? Teemme tärkeää energiatyötä yöllä prosessissa, jota kutsun "yövalaisemiseksi", ja käytämme yön avoimempaa energiapotentiaalia, kun useimmat ihmiset nukkuvat, tuodaksemme sisään enemmän korkeaa taajuutta ja laajentunutta energiaa ja maadoittaaksemme sen maaverkkoon. Yövalaiseminen on tärkeää työtä riippumatta siitä, miten epämiellyttävää se on meille nyt.

Yövalaisijoina olemme valopisteitä pimeydessä ja energiapuumerkkimme on näkyvämpi, koska sitä ei peitä oman päivämme, toisten ihmisten tai eri toimintojen kiire. Tämä merkitsee, että energiallamme on helpompaa olla korkeimmassa kohdassaan, jotta meistä tulee tuon energiatason magneetti. Ja koska olemme hereillä, sekä vastaanotamme että maadoitamme energiaa samanaikaisesti. Kuin pienet valot joita käytämme nukkumaan mennessä nähdäksemme kulkea pimeässä, mekin olemme valonlähde sieluille, jotka "kuolevat", niille jotka tarvitsevat valoa opastamaan heidät kotiin, sekä valomajakka energialle, joka tarvitsee astian maadoittumiseen.

Yövalaisimina säteilemme valoamme pimeimpinä tunteina, kun suurin osa ihmisistä nukkuu, ja toimimme portaaleina energialatauksille, kun on vähemmän energiahäiriöitä (koska suurin osa ihmisistä nukkuu). Se saattaa olla ärsyttävää eikä se kestä ikuisesti, mutta yövalaisijana palvelet suurta tarkoitusta maailman, ihmiskunnan ja valon hyväksi. Yöllä kun useimmat ihmiset nukkuvat, heidän tietoinen mielensä on suljettu ja hekin ovat avoimempia vastaanottamaan energiaa. Ja ilman päiväajan kaiken aktiivisen energian häirintää, voimme tuoda sisään suurempia latauksia, korkeampia taajuuksia ja prosessoida enemmän energiaa. Silloin kun sitä tarvitaan, emme pysty nukkumaan ja olemme hereillä yöllä, joskus koko yön. Täyden yöunen aika palaa, mutta valoamme tarvitaan yöllä, ja teemme nyt tehokasta työtä.

Tässä on joitain ehdotuksia auttamaan tässä prosessissa.

- Tee aktiivista hengitystyötä, jossa olet tietoinen jokaisesta sisään- ja uloshengityksestä, ja kun hengität, tiedosta, että yhdistyt Lähteeseen ja valoon. Hengitysten laskeminen auttaa sinua pysymään keskittyneenä tekemääsi työhön ja ylläpitämään tasapainoisen yhteyden.

- Ole tietoinen energiatasoista, joita vastaanotat. Ilmaise aikomus olla korkeimmassa taajuudessasi ja vastaanota energiaa korkeimmassa taajuudessa, johon pystyt. Kun vastaanotat energiaa, laajenna sitä ja lähetä maailmaan ja ihmiskunnalle, jotta maadoitat tuon energian maaverkkoon.

- Yritä olla murehtimatta unettomuutta tai sitä, miten väsynyt olet seuraavana päivänä. Voit ilmaista aikomuksen herätä virkistyneenä ja energisenä (vaikket ehkä ole). Jos se on liikaa ja liian väsyttävää, muistuta oppaillesi, että sinun tarvitsee nukkua ja pitää energiatyö lyhyenä.

Monien teidän tapaan, minulla on ollut enemmän unettomia öitä muutaman kuluneen kuukauden aikana, kuin voin muistaa aiemmin kokeneeni. Kaipaan niitä päiviä, jolloin menin pitkäkseni ja nukahdin heti. Nyt olen onnekas, jos nukahdan klo 3:een mennessä, tai jos nukahdan, herään yhtäkkiä parin tunnin kuluttua ja olen hereillä monta tuntia. Tiedän, että teen paljon energiatyötä tuona aikana, ja niin teet sinäkin.

Olemme yövaloja energialle, jota virtaa maaverkkoihin nyt, joten kun olet hereillä pikkutunneilla, muista, että olet astia tulevalle energialle ja vastaanotat ja maadoitat sitä maaverkkoihin. Ole siis portaali tuolle valolle, tuo korkeimpia taajuuksia, joita voit, ja tiedä, että teet sitä 5D:n integrointia 3D:hen, mitä tulit tänne tekemään. Ja jos se auttaa, pidä itseäsi yövalaisijana, valokipinänä pimeydessä, joka valaisee tietä uudelle Maalle.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.