3.11.16

Hoffman: Marraskuun 2016 energiaraportti

IN ENGLISH: November 2016 Energy Report

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
31.10.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun päätämme taas yhden melko haastavan kuukauden, on houkuttelevaa kysyä, milloin tämä kaikki on ohi. Se ei ole hyvä kysymys nyt, koska se antaa ymmärtää, että olemme tällä ajelulla matkustajan paikalla eikä meillä ole kontrollia lopputuloksiin. Mutta olemme ajaja ja meillä on kaikki kontrolli, kuten näemme marraskuussa. Lokakuun 1-energiasta siirrymme marraskuun 2-energiaan, mutta tämä on 2, joka on saatu 11:stä (marraskuu on 11. kuukausi), mikä on hengen ja aineen, ihmisen ja jumalan integrointia. Olemmeko nyt valmis saamaan palkkion ponnisteluistamme, vai odotammeko lupaa istua elämän voittobankettiin? Se riippuu meistä, ja saamme selville marraskuussa, että palkkio on siinä, mutta meidän täytyy astua puhujakorokkeelle ja vaatia se itsellemme. Marraskuu voi olla "iloajelua", jos olemme valmis päästämään irti, nousemaan ilmaan ja loistamaan.

Marraskuu alkaa uudella kuulla, joka oli lokakuun lopussa. Silti tuo energia resonoi edelleen kanssamme, ja tämä oli hyvin "touhukas" uusi kuu. Se tuo todella esiin marraskuun henkisen integroinnin teemaa, kun Aurinko, Kuu ja Merkurius ovat kaikki kolmiossa (120 astetta) Neptunukseen Kaloissa. Tässä kumpikin valo (aurinko ja kuu) ja Merkurius, karmaplaneetta, ovat vuorovaikutuksessa Neptunuksen kanssa Kaloissa, joka on eläinradan viimeinen merkki. Viestinä meille on tulla henkisesti kypsäksi – hyväksyä itsemme voimakkaaksi henkiseksi mestariksi ja päästää irti kaikista sellaisista ajatuksista tai uskomuksista, ettemme ansaitse tai ole riittävän hyvä. Mutta tilanne paranee, koska Jupiter on lähellä (Kalojen perinteinen hallitsija) – se siis vahvistaa henkistä energiaa, jota meidän täytyy käyttää transformaatioomme ja siirtymäämme ylösnousemusvärähtelyyn. Tämä jatkaa Jupiterin vaikutusta syyskuusta 2015, kun siirrymme sen henkisen heräämisjaksomme toiseen vaiheeseen, joka alkoi silloin.

Marraskuun 2016 Energiamestari-kurssi on 4.11. ja siinä opit, miten käyttää parhaiten marraskuun energiaa (ja mitä välttää). Siinä on myös energiaharjoituksia ja energiameditaatio. Klikkaa tästä ilmoittautuaksesi. Puhelu myös tallennetaan ja tehtävälista sisältyy mukaan.

Sitten on myös Venuksen ja Saturnuksen konstikas yhtymä. Mitä tapahtuu, kun laitetaan kauneuden, rakkauden ja kumppanuuden planeetta samaan tilaan eläinradan kurinpitäjän ja todellisuuden opettajan, Saturnuksen, kanssa? Joko paljon kiivasta keskustelua tai jäätävää hiljaisuutta. Tämän liiton energia on meille todellisuustarkistus suhdealueella, mikä koskee ensin suhdetta itseemme ja sitten toisiin.

Olemmeko tosissamme itsemme kanssa ja annamme itsellemme saman tason huolehtimista, myötätuntoa ja huomaavaisuutta kuin toisille?
Mihin keskitämme energiamme ja mitä haluamme luoda omaan elämäämme, erottaen omat tarpeemme, halumme ja toiveemme toisten tarpeista, haluista ja toiveista?

Venus haluaa kaiken eikä aina tasapainoisella tai saavutettavalla tavalla. Saturnus pyrkii keskittämään innostuksemme siihen, mitä todella haluamme, ja poistamaan ne rajoitukset, häiriötekijät, huolet ja pelot, jotka estävät meitä oivaltamasta unelmiamme. Venus on kuin 3-vuotias, joka haluaa piparin, ja Saturnus on äiti, joka sanoo: "Ei ennen päivällistä." Äiti tekee sen lapsen eduksi, mutta tämä ei tunne sitä niin. Reaktiomme on tässä tärkeä: jatkammeko puskemista "eitä" vastaan, vai tajuammeko, miksi "ei" on siinä, ja teemme sitten muita suunnitelmia? Kiellämmekö jonkin todellisuudessamme, vai olemmeko valmis ottamaan pois ruusunpunaiset lasit ja alkamaan tehdä, mitä meidän tarvitsee ja mitä haluamme tehdä ollaksemme onnellinen?

Oletko ollut vähemmän motivoitunut, vähän hidas ja katsonut tiedostamatta hyvin syvälle ja yksityiskohtaisesti elämääsi? Voit syyttää Marsia siitä muutaman viime kuukauden aikana, kun sillä on ollut aspekti raskassarjalaisten kanssa, Saturnuksen syyskuussa ja Pluton lokakuussa, sekä neliö Uranuksen ja Erisin yhtymään kuluneella viikolla. Olemme tottuneet siihen, että Marsin energia liikkuu hyvin nopeasti (paitsi siirtyessään edestakaisin Skorpionissa tammikuusta elokuuhun tänä vuonna) ja hyppii esteiden yli. Mutta meidän on täytynyt tänä vuonna sopeutua uuteen ja kypsempään Mars-energiaan, joka ottaa oman aikansa, kaivaa syvältä, harkitsee, harkitsee uudelleen ja arvioi aluetta ennen siirtymistä eteenpäin. Vaikka tämä on tarkoituksellisempaa Mars-energiaa, pidämme enemmän nopeasti liikkuvasta Marsista, vaikkemme saa sitä ennen vuotta 2017.

Marsin ja Pluton toiminta loppuu marraskuun ensimmäisellä viikolla, mutta sen energia on ollut melko masentavaa viime aikoina. Ja tästä syystä: Mars joka hallitsee eläinradan ensimmäistä huonetta, Oinasta, kulkee Pluton kanssa, joka on (oletettavasti) aurinkokuntamme viimeinen planeetta (ole piittaamatta planeetan arvonalennuksesta ja astronomiapelistä) ja hallitsee Skorpionia. Mars on myös Skorpionin perinteinen hallitsija, joten meillä on tässä tuplana Skorpionienergiaa. Mutta Marsin ja Pluton yhtymä on samanlainen, mitä tapahtuu pienen lapsen viettäessä aikaa vanhahkon isovanhemman kanssa – lapsi hidastaa ja mukautuu isovanhemman ikään, kun taas isovanhempi sopeuttaa keskustelunsa lapsen ikään. Kyse on kummankin maailman parhaasta – hidastaminen pohdiskelemaan, miettimään, arvioimaan ja yhdistymään yhteisellä tasolla.

Mutta silloin kun tämä tapahtuu henkilökohtaisessa elämässäsi ja sinun täytyy saada asioita tehtyä eikä sinulla ole aikaa esoteeriseen "navan tuijotteluun", koska toimintaa täytyy tapahtua nyt, se voi olla turhauttavaa. Ja kuitenkin tämä on osa toimeen ryhtymistä, koska meidän täytyy tottua harmonisoitumaan energeettisesti, ennen kuin hyppäämme tuntemattomalle alueelle varmistamatta, että se on oikea ja paras meille ja sellainen, jonka haluamme integroida ja ottaa todellisuuteemme.

Kaikella tällä toiminnalla lokakuun 1-kuukaudessa oli tarkoituksena tuoda meidät marraskuun 2-kuukauteen. Tässä ei ole kyse suhteista, romanssista ja hurvittelusta, vaikka siihen on mahdollisuus. Tässä on ennen kaikkea kyse keskeisimmästä suhteestamme – suhteesta itseen. Olemme joko yksin ihmisyydessämme tai kumppani jumaluutemme kanssa, jossa ihmisestä "1" tulee jumalainen ihminen "2".

Mitä meidän täytyy hyväksyä itsessämme – mukaan luettuna kauneutemme, täydellisyytemme, viisautemme ja potentiaalimme – salliaksemme tämän tapahtua?

Mistä meidän pitää päästää irti ja kääntyä poispäin – mukaan luettuna tarpeemme hyväksyntään ja vahvistukseen, arvottomuususkomuksemme, tulevaisuudenpelkomme ja kyvyttömyytemme tunnustaa oma voimamme – tehdäksemme tilaa jumaluudellemme?

Jumaluuden vastakohta ei ole pahuus (joka on englannin kielessä sana "elää" takaperin), vaan rienaus, joka on jumaluuden poissaoloa. Rienaavassa maailmassa ei ole sijaa jumaluudelle. Siksi se tuntuu aina epätäydelliseltä, koska jumaluus tekee meistä kokonaisen, ehjän ja yhdenmukaisen henkilökohtaisessa energiassamme ja tuo meidät lähemmäs yhdenmukaisuutta kollektiivisesti.

Muutamana kuluneena kuukautena monet asiat, mukaan luettuna USA:n presidentinvaalien naurettavat temput, ovat näyttäneet meille, minkä näköinen rienaava maailma on, ja tämä on työntänyt monet ihmiset vastakkaiseen suuntaan etsimään jumaluuden viisautta ja voimaannusta. Jokaisella pimeällä mahdollisuudella on valotarkoitus, kun muistamme, että valo on aina olemassa ja pimeys antaa sille aina tietä. Jos tämän vuoden tapahtumat ovat paljastaneet rienauksen sinulle, tee tarkoituksellinen valinta integroida voimaannuttava jumaluus elämääsi. Tämä on kuukausi sen tekemiseen.

3D:n rienauksen vaihtaminen 5D:n jumalaiseen energiaan marraskuussa pakottaa meidät ryhtymään toimeen, joka alkaa energeettisesti. Prosessi alkaa aikomuksella sallia uusien uskomusten, uusien perspektiivien ja uusien harmonioiden tulla energiakumppaneiksemme. Haluammeko saada elämäämme korkeamman taajuuden energioita, kuten iloa? Näitä luodaan, kun suostumme harmonisoitumaan 5D-energioiden kanssa.

Minun täytyy mainita täysikuu 14.11., mihin liittyy Aurinko Skorpionin ja Kuu Härän 22 asteessa, mikä kaikuu pimennyksen astelukua 13.11.2013, juuri ennen Saturnuksen siirtymistä Skorpioniin. Jos tuntuu siltä, että ärsyttävä Skorpionienergia ei mene pois, niin se on maisemissa vuoden loppuun saakka. Se on osa syvällistä transformaatiota, joka työntää meidät vastustuksen viime vaiheiden läpi ylösnousemukseemme.

Sitten 2017 saamme ajoittain muistutuksen Skorpionista (onhan se yksi eläinradan merkki), mutta se ei ole yhtä intensiivistä, mitä olemme kokeneet vuodesta 2012 saakka. Tämä on hyvin erityislaatuinen täysikuu, koska Kuu on lähempänä Maata, kuin se on ollut vuoden 1948 jälkeen, joten sillä on ekstravaikutus. Jos matkustelet, kannattaa ehkä kiinnittää lisähuomiota ajamiseen, ja ihmiset saattavat olla hyvin tunteikkaita ja muissa aatoksissa.

Meillä on tässä kuussa myös jatkuvia energioita, kuten Uranuksen ja Erisin neliö ja haavoittuneen parantajan, Kheironin, energia, mutta uudella fokuksella – miten laitamme asioita yhteen luodaksemme niistä uusia toimintamalleja, joihin olemme halunneet harmonisoitua ja integroitua? Hyvin paljon ajastamme tänä vuonna on kulunut asioiden purkamiseen, nyt on aika laittaa niitä yhteen – ei samalla tavalla, ellemme halua sitä, vaan uudella ja erilaisella tavalla, joka palvelee aikomustamme iloon, rauhaan, rakkauteen, yltäkylläisyyteen, täyttymykseen ja vuoden 2016 teemaamme, yhdenmukaiseen harmoniaan.

Marraskuu on henkisen kypsyyden kuukausi, jolloin siirrämme sivuun menneisyyden katumiset ja alamme katsoa eteenpäin ja ryhtyä toimimaan uusissa suunnissa, hyväksyen täysin voimamme luoda todellisuus ja maailma, jossa henki ja ihminen työskentelevät yhdessä kumppaneina, mikä on ainoa tapa päästää 5D-energiat sisään jäädäkseen. Jos pidämme fokuksen 5D-integroinnissa – 3D ei häviä tai mene pois, ylösnousemus on integrointia, ei haltuunotto – alamme nähdä edistystä tässä kuussa.

Mutta marraskuu ei ole pelkkää työtä ilman leikkiä. Se on myös iloa varten, ja se voi olla iloajelua, jos olemme valmis lakkaamaan työskentelemästä niin kovasti saadaksemme muut ihmiset harmoniaan ylösnousemusenergioiden kanssa ja pidämme vähän hauskaa. Se on yksi tehtävistämme 2017 – johtaa kevyemmästä energiasta ja ilotaajuudesta, olla vähemmän valotyöntekijä ja enemmän valomajakka ja nauttia omasta matkastamme samalla, kun toteutamme henkilökohtaista ja kollektiivista transformaatio- ja ylösnousemustehtävää.

Ja muista, että olemme jo vuoden 2017 energioissa. Vaihtuminen alkoi syyskuussa, joten sinun ei tarvitse odottaa tammikuuhun saakka iloisia uusia alkujasi ja aloituksiasi – voit laittaa ne liikkeelle nyt. Valmiina, paikoillamme ja liidetään uusiin 5D-toimintamalleihimme – kaikki on valmiina lähtöön. Ja mene ajajan paikalle – et ole matkustaja näissä uusissa toimintamalleissa. Lisäksi, ajajana oleminen merkitsee, että kontrolloit vauhtia ja sitä, miten nopeasti pääset määränpäähäsi. On aika painaa kaasu pohjaan ja ottaa kaikki oppisi käyttöön.

Upeaa kuukautta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.