22.10.14

Hoffman: Milloin työ loppuu ja ilo alkaa?

When Does the Work End and Joy Begin?


Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
15.10.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:
Rakas Jennifer, postauksesi ja viestisi resonoivat kovasti kanssani ja ne ovat auttaneet minua pysymään järjissäni muutaman viime vuoden aikana. Tunnen olleeni "synnytyskanavassa" hyvin pitkään, uudestisyntymän partaalla, mutten koskaan pääse aivan siihen. Elämässäni on muuttunut viime aikoina niin paljon. ettei minulla ole perustaa ja vaaditaan työkalupakkini kaikkia työkaluja päästäkseni vain läpi muutoksista ja sinnitelläkseni mukana. Kolmen viime vuoden aikana olen menettänyt isäni, lopettanut avioliittoni ja nyt olen kolmen lapseni yksinhuoltaja. Muutin aloittaakseni uuden elämän heidän kanssaan ja teen parhaillaan kokopäivätyötä vankilassa, missä säteilen valoani niin kirkkaasti kuin pystyn niille, jotka tarvitsevat sitä kovasti. Rakastan elämää, mutta haluan olla enemmän, kuin olen nyt. Milloin on minun vuoroni säteillä, olla muutos ja innostaa ja kannustaa toisia? Tiedän, että nämä asiat ovat mahdollisia minulle, mutta olen niin väsynyt - mieleltäni, tunteiltani, fyysisesti ja henkisesti - että kykenen vain pysymään pinnalla eikä minulla ole energiaa mihinkään muuhun. Onko sinulla mitään ehdotuksia minulle? Olen kiitollinen kaikesta, mikä auttaa minua pitämään pääni pinnalla.

Jenniferin vastaus:

Onnittelut kaikesta, mitä olet onnistunut saamaan aikaan elämässäsi tähän mennessä. Tiedän, että olet rakastava ja upea äiti, myötätuntoinen ja ystävällinen työssä ja olit luultavasti myös hyvä vaimo. Teet kaiken rakkaudella, myötätunnolla, lempeydellä ja tinkimättömyydellä. Miksi siis et nauti elämästäsi enempää? Osittain koska luulet, että on kaksi polkua - se mihin sisältyy kovaa työtä, tuskaa, kärsimystä, surua ja puutetta ja millä sinä olet, ja sitten onnellinen, iloinen, menestyksekäs ja yltäkylläinen polku, mille toivot lopulta siirtyväsi. Totuus on, että on vain yksi polku ja saat valita, miten koet sen - tuskassa vai ilossa. Vaaditaan vain pientä perspektiivimuutosta siinä, miten näet elämäsi.

Uskot, että menestys ja ilo ovat vaikeasti saavutettava ja kaukainen määränpää, etkä näe, miten kaikki mitä teet, poistaa esteitä menestymiseltä, sallii sinun yhdistyä omaan voimaasi, vapautua rajoittavista uskomuksista ja viitoittaa tietä menestykseen.
Minusta miehesi jättäminen, muuttaminen kolmen lapsesi kanssa ja uuden työpaikan löytäminen ovat kaikki upeita esimerkkejä siitä, miten voit tarvittaessa ryhtyä inspiroituneeseen toimintaan ja saada aikaan voimallisia elämänmuutoksia.

Mitä sinun täytyy tehdä tunteaksesi, että olet menestynyt tai saavuttanut jotain? Hypätä korkeiden rakennusten yli? Luulen, että olet jo tehnyt sen muuttamalla elämääsi peloistasi huolimatta. Kävellä veden päällä? Luulen, että avioeron, lasten, muuton ja uuden työpaikan "hanskaaminen" samanaikaisesti on hyvä vastine. Muuttaa lyijy kullaksi? Etkö ole kääntänyt parhain päin jokaisen tilanteen elämässäsi, antanut turvaa ja varmuutta lapsillesi ja onnistunut luomaan hyviä tuloksia itsesi kannalta? Mutta se miten näet tämän, riippuu siitä, miten määrittelet menestyksesi.

Silloin kun uskot, että menestystä tulee vain valtavien ponnistusten ja saavutusten jälkeen, riistät itseltäsi sen ilon, mitä voit löytää kaikesta tekemisestäsi, ja viivytät omaa menestystäsi ja iloasi, koska odotat sen tulevan etuovesta kellot soiden etkä oivalla, että se on jo kanssasi. Olet väsynyt, koska menestyksen tavoitteleminen on itse asiassa yritystä välttää epäonnistuminen. Ja luulen, että on jotain pelkoa siitä, että sinut tuomitaan ja sinua kritisoidaan, et ole riittävän hyvä inspiroimaan toisia, etkä ole tehnyt vielä riittävästi ollaksesi heidän arvostuksensa, vahvistuksensa ja hyväksyntänsä arvoinen.

Oletko jo määritellyt, mitä menestys merkitsee sinulle?
Määritelmän on oltava henkilökohtainen ja harmoniassa sen kanssa, kuka olet ja mitä haluat elämältäsi. Jos et ole ottanut tuota askelta vielä, niin ajat ilman karttaa ja etsit määränpäätä, mitä et ole vielä määritellyt, ja koska et teidä, minne olet menossa tai mitä etsit, et sinne päästyäsi tietäisi päässeesi perille.

Mitä vikaa on alkamisessa olla nyt se muutos, mitä haluat olla maailmalle? Yksi toisille opettamasi asia olisi uskoa itseensä ja arvostaa saavutuksiaan. Luulen, että on aika "maistaa omaa lääkettään", kuten sanonta kuuluu. Kaikki mitä olet tehnyt, on ollut menestys ja voisit inspiroida muita, jotka ovat vasta aloittamassa tuota matkaa, joten ala jakaa tarinaasi. Mutta sinun täytyy inspiroitua omasta elämästäsi, ennen kuin voit olla inspiraation lähde muille. Ja nyt on aika aloittaa. Olet väsynyt, koska et tiedä, milloin lopettaa juokseminen, työn tekeminen, yrittäminen ja oleminen toisia varten. On aika istua alas, laittaa jalat maahan ja alkaa olla itseäsi varten inventoimalla kaikki, missä olet onnistunut, ja käyttämällä sitä menestysmittapuunasi.

Valona oleminen maailmassa on vaikea polku, koska näet vain työn, mitä sinun tarvitsee tehdä pimeyden karkottamiseksi. Mutta parempi tapa olla valo maailmalle ja inspiroida toisia menestymään on juhlia omaa valoasi, voimaasi ja menestystäsi. Et voi vetää puoleesi sellaista, millä sinua ei ole energisoitu, joten ala energisoida elämääsi arvostamalla sitä, kuka olet ja mitä olet jo saavuttanut. Maailma ei mene ojaan, jos irrotat kätesi ratista, mutta jos olet koskaan tehnyt autoreissun, tiedät, että kun on monta ajajaa, voit pitää taukoja ja nauttia matkasta. Maailma ei tarvitse lisää pitkän matkan ajajia - se tarvitsee monia itsevarmoja ja itseensä luottavia ajajia, jotka osaavat jakaa vastuun siitä, että me kaikki pääsemme määränpäähämme. Inspiraatio mitä annat toisille jakamalla sen, mitä olet saavuttanut elämässäsi, kannustaa ja innostaa heitä ottamaan ensimmäiset askeleensa. Ja aloitat tuon prosessin olemalla harmoniassa oman menestyksesi kanssa ja juhlimalla itseäsi. Sitten voit alkaa ilmentää sitä iloa, mitä nyt toivot, olemalla esimerkki inspiroituneesta, iloisesta ja menestyksekkäästä elämisestä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.