26.4.14

Hoffman: Jalka kummassakin maailmassa

Heii Rakkaat,

Linkitin tämän tekstin originaalin englanninkielisen version Deepthi-facebookin puolelle jo sinä päivänä, kun se ilmestyi, mutta nyt on vihdoin saatu nettiin myös sen suomenkielinen vastine. Huomaa, että päivämäärä originaalissa kirjoituksessa oli 23.04, mikä oli siis ensimmäinen päivä kahdesta kardinaalisuurristi-päivistä, jotka olivat hyvin intensiivisiä ja käänteentekeviä energiapäiviä varmasti meille kaikille. Itse tunnen, että jo 24.04 illalla energia alkoi helpottaa suunnattomasti, ja eilinen ja tämä päivä on kelluttu aivan mielettömän ihanassa Ilo-energiassa, kuin uudestisyntyneenä. Niin suuri kiitollisuus täyttää sydämeni tälläkin hetkellä, että hyvä etten itkuun purskahda. <3 Mutta postaan tämän suomenkielisen version tähän vielä, sillä se voi selittää itse kullekin vielä lisää niitä tunteita, joita olemme todella joutuneet käymään läpi viime aikoina. 

Minä lähden nyt pakkaamaan autoa ja suuntaan kulkuni kohti Frantsilaa, jossa saan tänään laulaa ja jutella täydelle salille! Voi hyvin ja rakkaita ajatuksia ja enkeleitä viikonloppuusi!

Deepthi



JALKA KUMMASSAKIN MAAILMASSA 
(IN ENGLISH)
Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
23.4.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Miten olet selvinnyt huhtikuun tapahtumista tähän saakka? Vielä ei ole valmista, koska edessä siintää pimennys 29.4., mutta se on kuukauden viimeinen tapahtuma ja sitten olemme toukokuussa. Se on vähän kuin muutossa, sitten kun pakkaamisen ja muuttamisen myllerrys ja draama ovat ohi, kaikki on purettu, järjestetty ja uudesta asunnosta tehty uusi kotimme. Päästämme irti paljosta vanhasta energiasta ja maadoitamme uutta energiaa samaan aikaan ja riippuen siitä, mistä päästät irti ja mitä energiaa pidät ja prosessoit kahdella tasolla - itsesi ja ihmiskunnan puolesta - voi tuntua siltä, ettei mitään tapahdu (mikä ei ole todennäköistä) tai käyt läpi pahimman tunnekriisin, mitä olet koskaan kokenut.

Olen kuullut monia raportteja ihmisten äkillisistä kuolemista, itsemurhista ja suhteiden loppumisista tai ihmisistä tuntuu, että he ovat täysin "kypsiä" jonkin elämäntilanteen osalta. Saatat saada myös päätöksen johonkin tilanteeseen, kuten minä sain eilen, mikä oli täydellinen yllätys, hyvin odottamatonta, mutta myös suuri helpotus. Tämä on yksi tämän energian vaikutuksista ja se voi olla upeaa toisaalta, mutta hyvin epämiellyttävää toisaalta. On vaikea ajatella, että toisille nämä ajat ovat upeaa vapautumista ja toisten kokema tuska on niin syvää, että heistä tuntuu oman henkensä riistäminen olevan ainoa vaihtoehto. Olemme kaikki suuren paineen alla tällä hetkellä, joten jos tunnet tarvetta lähestyä jotakuta, seuraa opastustasi. Toisaalta jo tarvitset apua, pyydä sitä. Nämä eivät ole helppoja aikoja ja ne ovat väliaikaisia, joten ei ole mitään tarvetta kamppailla aivan yksin.

Jos meillä on koskaan ollut jalat kahdessa maailmassa, se on nyt ja kun päästämme irti vanhasta energiasta, luomme myös sen korkeamman taajuuden uuden maan toimintamalleihin. Luultavasti siksi meidän kaikkien on tarvinnut lihoa muutama kilo viime viikkojen aikana, koska tarvitsemme sen maadoittumisen, minkä sopimattomien vaatteiden aiheuttama turhautuminen ja ärsytys antaa, pitääksemme energiamme fyysisessä kehossa. Koska haluamme välttää kipua, on taipumusta lähteä kehosta, kun näitä tuskallisia tunteita nousee, mutta meidän ei tarvitse tehdä sitä. Sen sijaan meidän täytyy antaa niiden nousta ja kulkea läpi aikomuksenamme luoda niiden korkeampi taajuus, jotta surusta tulee iloa, vihasta anteeksiantoa, voimattomuudesta voimaantumista ja pelosta luottamusta.

Jos huomaat muistavasi tuskallisia elämän tapahtumia ilman mitään syytä, tämä on energiaa, mikä tulee esiin vapautettavaksi ja muunnettavaksi. Älä pysähdy tuomitsemaan tai kritisoimaan itseäsi, miettimään, miten olet voinut olla sellainen idiootti, niin sokea, typerä tai tietämätön tai miksi joku oli niin ilkeä sinulle. Vedä henkeä ja valitse uusi energia, millä korvaat sen, ja anna sen sitten mennä ohi. Kysy itseltäsi: "Kun siirryn toiseen olemisulottuvuuteen, haluanko ottaa tämän energian mukaani?" Jos et, niin minkä version haluat ottaa? Meillä kaikilla on ollut visio ylösnousemisesta korkeampiin olemisulottuvuuksiin ja siitä, mitä siihen sisältyy. Osa tuota prosessia on päättää, mitä haluamme ottaa mukaamme ja mitä haluamme jättää 3D:hen. Muista, että nämä energiat eivät ole yhteensopivia, ne eivät sekoitu lainkaan, joten 3D-kamamme on jäätävä 3D:hen. Mainosta lainatakseni: "Se mitä Vegasissa tapahtuu, jää Vegasiin." No, se mitä 3D:ssä tapahtuu, jää 3D:hen.

Ei ole koskaan ollut parempaa aikaa antaa itsellesi päätöstä, vapautusta ja parannusta menneisyydestä kuin nyt, mukaan luettuna menneet elämät, karma, trauma ja kaikki elämän tilanteet, joita tämä luo sinulle. Mistä haluat päästää irti, mitä et halua enää kokea ja tuntea tai mitä et halua enää taakaksesi? (Vihje: kaikki mikä ei palvele haluasi rakkauteen, iloon, rauhaan ja yltäkylläisyyteen elämässäsi, on taakka.) On täydellistä aikaa päästää irti noista asioista ja auringonpimennys 29.4. on hyvä päivä tehdä irtipäästämis- ja anteeksiantoseremonia ja saada tarvitsemasi päätös. Olemme siirtymässä eheyteen ja ykseyteen itsemme ja jumalaisen lähteen tai Luojan kanssa. Jos eheys merkitsee, että voit astua uusiin olemisulottuvuuksiin rakkauden, rauhan, ilon ja yltäkylläisyyden tilassa, miten eheä voit sallia itsesi olla?

Tämä on myös aikaa olla lempeä itsellesi, ilmaista aikomuksia elämällesi ja muistuttaa itseäsi siitä, millaista haluat elämäsi olevan, silloin kun asioista tulee rankkoja. Kun ilmaiset uusia aikomuksia elämällesi, kaikki mikä on epäharmoniassa niiden kanssa, tulee esiin arvioitavaksi ja tarkasteltavaksi, eli ennen kuin päästät irti energiasta, se antaa sinulle vielä tilaisuuden valita sen jonkin erilaisen sijasta. Sillä ei ole merkitystä, mitä valitset - ei ole oikeaa tai väärää - mutta sinun on kuitenkin valittava vanhan energian pitämisen tai sen uuden energian sallimisen välillä, mikä on harmoniassa aikomuksesi kanssa. Muista, että kyse on prosessista ja menemme sen läpi askel kerrallaan - samalla tavalla kuin hengitämme hengenveto kerrallaan. Jotkut energiat joista päästämme irti, ovat olleet osa energiakenttäämme ja -matriisiamme monta elämää, joten irtipäästäminen voi olla vähän katkeransuloista. Pysy vain keskittyneenä siihen, mitä haluat elämässäsi seuraavaksi, ja näin ainoastaan valintasi eivät ole ilmiselviä, vaan myös kaikki mikä ei ole harmoniassa niiden kanssa, saattaa livahtaa hiljaa itsestään pois elämästäsi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.