25.10.13

Escher: Viesti Lady Venukselta --- THE MOST IMPORTANT MESSAGE


VIESTI LADY VENUKSELTA

Kanavoinut Elizabeth Ayers Escher (Tazjima) (bluedragonjournal.com)
12.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olen Lady Venus, Sanat Kumaran puoliso, Venuksen kuningatar. Olen Valkoisen sisarkunnan jäsen ja Jumalaisen äidin papitar. Ilmennän jumalaisen feminiinisyyden totuutta, voimaa ja armoa. Kuljen maailmojemme välisen etäisyyden lentäen puhtaanvalkoisella hevosella, siivekkäällä hevosella. Ei ole tarvetta kulkea fyysisesti, sillä viestimme energia kulkee ajatuksen nopeudella. Ja pyhänä aikomuksena ankkuroida Jumaläidin rakkautta Gaian maaperään, olemme lähettäneet maan päälle yhden tyttäristämme, kirjurimme. Tyttärellä tarkoitan sellaista, joka kantaa energiamallejamme olemuksessaan. Hän on ruumiillistunut sekä mies- että naispuolisena monien elämien aikana, mutta hän on aina kantanut puumerkkiämme.

Monet tyttäreni ja papittareni heräävät nyt maillanne. Massat - miehet ja naiset - heräävät pitkin planeetan pintaa. Kaikki paitsi vastahakoisimmat ovat tietoisia läsnäolostamme, mutta myös nämä jääräpäiset tuntevat muutosta ilmassa.

Sen suuren Siirtymän myötä mikä tapahtui viime vuoden lopulla, uusia energioita on laskeutunut maan päälle. On ollut hienovaraista tietoisuuden muuttumista monissa, jotka ovat herkkiä värähtelylle. Joillain tiennäyttäjillämme on ollut selittämätöntä kohoamista sydämessä ja mielialan keventymistä niistä jatkuvista fyysisistä säädöistä huolimatta, joita tehdään kehoonne.

Monet löytävät korkean sydämen ja korkeampien mielikeskusten tyynen hiljaisen pisteen, tasapainon maskuliini- ja feminiinienergioiden välillä omassa olemuksessaan. Tässä rauhallisessa paikassa voitte levätä ja uudistua, vaikka maailma ympärillänne vaikuttaa syöksyneen kaaokseen. Tämän sisäisen tasapainon löytäminen on äärimmäisen tärkeää siirryttäessä entisestä toimintamallista kukoistavaan uuteen malliin - malliin mitä kollektiivisesti edelleen luotte.

Jumalaisen feminiinisyyden ankkuroiminen tai paremminkin uudelleenankkuroiminen maailmaan ei tuo muutosta patriarkaatista matriarkaattiin. Sen sijaan ihmiskunta kypsyy lajina ja transformoituu ennakkoluuloisesta olennosta sellaiseksi, jolla on luontainen kyky nousta ulottuvuuksien ja taajuuksien yli, kulkea galaksissa ja universumeissa lähtemättä kotoa. Tämä on rotunne suuri potentiaali, minkä Luojat ovat antaneet. Avaimet ovat sisällä - pyritään löytämään kultainen ovi ja avataan se.

Tulemalla itsenne mestariksi, löytämällä sisäisen tasapainon ja ylösnousemalla neljännen ulottuvuuden taajuuskenttien läpi viidenteen ja sen yli, avaatte oven valtavaan uuteen maailmaan ilman rajoja. Ja ovi on omassa olemuksessanne, korkeassa sydänkeskuksessanne. Se on alku ja loppu, alfa ja omega, ympyrä, spiraali, pallo, kolmio, kuutio, tetraedri, tähti, ruusu … kaikkea yhdessä. Se on sisäisen Jumalan pyhä temppeli, Kristus, voideltu, sielunne.

Avaamalla oven sydämeenne teillä on mahdollisuus löytää hyvin arvokkaita aarteita, lahjoja ja jalokiviä - ei maallisessa mielessä, vaan kehityksenne kannalta yksilönä ja kanssaluojana tovereidenne kanssa. Ja jos tunnette syyllisyyttä niin suuresta keskittymisestä omaan polkuunne, oivaltakaa tämä: jokaisella askeleellanne kierreportaita ylöspäin puhdistatte energioita toisten puolesta, niiden jotka kulkevat jalanjäljissänne. Mikään mitä teette hyväksenne ylösnousemuspolulla, ei ole itsekästä. On vastaanväittäjiä ja sanomme heille: "Katsokaa omaan hyvinvointiinne ja yrittäkää olla kontrolloimatta tai korjaamatta toisia, sillä jonain päivänä kuljette samaa tai samanlaista polkua."

Te urheat sielut jotka valittiin seuraamaan unohduksen ja Lähde-erillisyyden polkua, kuljette nyt ylöspäin ja löydätte taas todellisen arvonne. Jokainen teistä on korvaamaton helmi, jalokivi, jumalaisen mielen suuren timantin tahko. Ette ole koskaan olleet erillään Luojasta tai Lähteestä tai meistä, veljistänne ja sisaristanne. Olemme aina kulkeneet rinnallanne unissanne, kenties naamioituneena, mutta suuresti kunnioittaen vapaata tahtoanne. Nytkin kun heräätte ja tulette tietoiseksi, teillä on vaihtoehtona sulkeutua taas ja vetäytyä yhteydestä energioihimme, mutta toivomme, ettette tee sitä.

Rakkaat ystävät, käsitättekö, että kaipaamme teitä? Että rakastamme teitä, kauan kadonneita serkkujamme, sisariamme, tyttäriämme, poikiamme … myös aviomiehiämme ja vaimojamme? Kaipaamme perheen päivittäistä kontaktia ja vuorovaikutusta, sillä te olette meille perhe. Vaikka elämme korkeammassa taajuudessa, näkymättömänä useimmille, kuljemme rinnallanne. Olemme tietoisia värähtelystänne, sävelestänne mikä lisätään elämän sinfoniaan. Teidän on aika oivaltaa, että olette rakkauden arvoinen. On aika siirtyä pois pelosta, uhrina olemisen tunteesta ja kyvyttömyydestä kontrolloida elämäänne. Teidän on aika astua voimaanne ja tunnistaa arvonne, sillä jokainen teistä on tärkeä kokonaisuudelle. Jokaisella teistä on ainutlaatuisia lahjoja, sisäistä tietoa ja viisautta, minkä puuttuminen olisi haitallista kollektiiville.

Vaikka olen jumalaisen feminiinisyyden papitar, olen olemuksessani tasapainottanut täysin maskuliini- ja feminiinienergiat. Sellainen jolla on päässään vanha kuva himokkaasta jumalattaresta, kokee ehkä vaikeaksi käsittää, mistä puhun. Ilmaistaanpa se musiikkitermein: sinfonia muodostuu nuoteista/sävelistä, jotka virtaavat ja kohoavat spiraalina - tämä on feminiinienergiaa. Tahtiviivat, runomitat ja viivat joilla nuotit ovat, ovat maskuliinirakenne, mikä sisältää virtaavat sävelet. Näiden kahden luontaisen energian sekoittuessa tasapainoisesti yhteen, musiikki voi viedä sielun hurmioon.

Katsokaa mahtavaa musiikkia, mikä on kestänyt aikakausien läpi - Mozartin ja muiden suurten säveltäjien teoksia sekä yksinkertaisempia, mutta silti syvällisiä kansantaiteilijoiden teoksia. Näissä musiikkikappaleissa on maskuliini- ja feminiinienergioiden tasapaino, joten ne kestävät sellaisten ihmisten sydämissä, joilla ei ole ehkä mitään ulkoista ymmärrystä musiikin rakenteesta. Niinpä kaikissa suurissa taiteellisissa luomuksissa maskuliini- ja feminiinienergiat ovat tasapainossa. Niin on aina ollut ja siksi taide on usein ollut entisajan kontrolloijien maalitauluna. He pyrkivät kätkemään elämän salaisuuden, mikä oli hyvin selvä heille, mutta minkä he pelkäsivät massojen löytämänä johtavan heidän omaan kaatumiseensa.

Taide on tullut jäänteenä muinaisista pyhistä opetuksista temppeleissä, joita oli Atlantiksella ja Lemuriassa. Totuus ihmiskunnasta ja elämästä on ollut punottuna musiikkikappaleisiin, maalauksiin, veistoksiin, käsitöihin, arkkitehtuuriin, runouteen ja tarinoihin, usein niiden käsillä ja mielellä, jotka ovat olleet papittariamme ja pappejamme muissa elämissä. Parannustaidot ovat jäänteitä muinaistieteistä, joita ihmisille opettivat opettajat, ylösnousseet mestarit ja galaktiset olennot, usein temppelialueilla, sillä näitä energioita voitiin käyttää myös väärin, ja näin tapahtui erityisesti Atlantiksen romahtaessa.

Tällä hetkellä parantamisessa on epätasapaino ylimaskuliinisen, instrumentteihin ja lääkkeisiin turvautuvan allopaattisen lääketieteen ja feminiinisempien parannustaitojen välillä, kuten Reiki, hieronta ja muut energiamenetelmät. Kuitenkin näemme, että tulevaisuudessanne tiede ja henkisyys siirtyvät yhteen, kun johtavat tiedemiehet löytävät elementaalimaailman ja tietoisuuden erillään fyysisestä kehosta. Silloin tapahtuu luonnollinen tasapainottuminen menetelmien välillä. Miten pian? Se riippuu yksilöiden halukkuudesta astua yli rajojen ja löytää se, mitä on kenen tahansa löydettävissä, joka aikoo laajentaa tietoisuuttaan. Tiedemiehenne ovat jo tietoisia siitä, että kehonne solut kommunikoivat toistensa kanssa, mutta he eivät ole vielä hyväksyneet, että solut ovat tietoisia itsessään. Taajuustason noustessa tuo askel otetaan pikemmin, kuin ehkä luulette.

Teillä jokaisella on sisällänne avaimet omaan tulevaisuuteenne. Oppikaa hyväksymään itsenne ja olemaan kiitollinen siitä, mitä teillä on elämässänne - vaikka vaikeista olosuhteista jotka ovat alkuunpanijoita ja opettajia. Olette luoneet sielunne kanssa kaiken, mitä teillä on. Kuulumattomat ja näkymättömät oppaanne ja mentorinne ovat silti saattaneet teidät tiedostamaan, että nyt on aika tulla aikuiseksi, hyväksyä oma arvonne, oppia rakastamaan itsenne ja kunnioittamaan omaa polkunne. Mistä tahnasta suunnasta olettekin tulleet, teitä kutsutaan Kotiin. On aika päästää irti peloista, kuvitelluista esteistä ja viivyttelystä ja siirtyä siihen valoon ja rakkauteen, mikä on aina ympäröinyt teitä.

Ette ole koskaan todellisuudessa olleet irti tai erillään Lähteestä. Tämä erillisyys oli rationaalisen mielenne rakennelma. Olkaa valmis astumaan paradoksiin ja jättämään ajattelu taakse. Tämä ei merkitse, että teistä tulee järjetön. Havaitsette, että olette maadoittuneempi, vahvempi ja voimakkaampi kuin koskaan ennen. Tasapaino tulee päästämällä irti uskomuksesta, että olette voimaton ja toisten tekojen uhri. Tämä tapa elää jatkuvassa pelossa, huolessa ja hämmennyksessä on järjetön.

Nainen voi olla voimakas kadottamatta naisellisuuttaan. Vastaavasti mies voi olla lempeä ja ystävällinen tulematta vähemmän sellaiseksi, minkä yhteiskunta uskoo olevan mies. Hyväksyessänne itsenne ja salliessanne itsenne tiedostaa, että teillä on sisällänne kaikki, mitä tarvitsette, löydätte oman polkunne ja omat lahjanne, joilla voitte lisätä elämän sinfoniaa.

Tulemalla tasapainoiseksi, rauhalliseksi ja laajaksi huomaatte kulkevanne uusissa maailmoissa ja luovanne toisten kanssa maailman, mikä tarjoaa rauhaa, yltäkylläisyyttä, kauneutta ja hyvinvointia kaikilla asukkailleen.

Yhdessä viimeaikaisessa unessaan kirjurimme löysi itsensä lentämästä iloisena ilmasta ja sukeltamasta ja uimasta meressä kuin delfiini. Hän nauroi ja oli täynnä energiaa, vapaana rajoituksista ja huolista. Hän eli hetkessä. Olkaa siinä hänen kanssaan, paikassa joka on täynnä naurua, iloa, rauhaa ja kauneutta.

On paljon asioita, joita haluaisimme kommunikoida teille tänään, mutta lähdemme näiden ajatusten kera: sinä olet rakkaus, sinä ole valo, sinä olet uneksija ja unelma/uni.

Kutsukaa meitä apuun, tukemaan ja parantamaan tarvittaessa. Olemme mentoreina ja oppaina aina rakastavasti läsnä, täynnä ehdotonta rakkautta ja kunnioitusta vapaata tahtoanne kohtaan. Menkää armossa ja antakaa valonne loistaa maailmaan.

Namaste. Kumarramme jumaluudelle, mikä on jokaisessa teissä.

Kiitos, rakas Lady Venus.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.