1.4.13

Hoffman: Onko se rakkautta vai Memorex?

ONKO SE RAKKAUTTA VAI MEMOREX?

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (http://enlighteninglife.com/is-it-love-or-memorex/)
Uutiskirjeestä 10.2.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kuvassa on vanha toimistotuolini, ostin uuden tänä viikonloppuna. Vanhassa tuolissa ei ole mitään vikaa - se on hyvässä kunnossa, siisti ja käyttökelpoinen. Mutta se on aina ollut vähän kankea. Jos nostin sen riittävän korkealle yltääkseni kirjoittamaan mukavasti, jalkani eivät koskettaneet kunnolla lattiaa. Jos jalkani koskettivat lattiaa, minun oli kurkoteltava kirjoittamaan & ja siinä oli jotain muutakin. Ostin sen seurustellessani erään miehen kanssa ja hän kasasi sen minulle. Joka kerta kun katsoin tuolia, muistin hänet ja kaoottisen suhteemme. Niinpä päätin hankkiutua eroon tuolista ja ostin mukavamman ja toimivamman eikä siihen liity muistoja. Onko jotain, mikä muistuttaa sinua "vanhasta" rakkaudesta, mistä sinun tarvitsee päästää irti? Tähän voi sisältyä enemmän, kuin tiedätkään.
Tämän viikon viestin otsikko tulee vanhasta kasettinauhamainoksesta, missä Memorex mainosti laatuaan, mikä teki vaikeaksi erottaa elävän esityksen nauhoitetusta versiosta. Tällä viikolla on esillä ystävänpäivä, ajankohta jolloin joko juhlimme tai suremme suhteita - menneitä ja nykyisiä tai jotain siltä väliltä. Vaikka ajattelemme kaikkien suhteidemme olevan uusia ja ainutkertaisia, todellisuudessa ne ovat kaikki (kunnes ilmaisemme eri aikomuksen) ennalta nauhoitettuja ja se mitä koemme, on hyvin vanhan ja kuluneen suhdepolkumme erittäin hyvä toisinto.

Emme saa "uusia" suhteita kenenkään kanssa, ennen kuin ilmaisemme tietoisesti aikomuksen uusien rakkausenergioiden (ei rakkaustunteiden) ilmentymisestä elämämme. Tämä merkitsee, että suhde mikä meillä on jokaiseen ihmiseen ja jokaisessa tilanteessa, on toisintoa, ja se on olemassa, jotta voimme luoda uusia energioita ja olemistapoja. Samaan aikaan kun emme tiedosta tätä ja ajattelemme, että ihmiset joita rakastamme tai vihaamme, perheet jotka valitsemme, työpaikkamme, työtoverimme, rakastajamme, kumppanimme, naapurimme ja elämämme yksityiskohdat ovat uusia tapahtumia, ne eivät ole. Itse asiassa jos voisimme nähdä elämänpolkumme koko jatkumon, voisimme nähdä samoja energioita, jotka ilmentyvät samanlaisina ihmisinä ja kehittyvät samalla tavalla, kun elämämme samoja elämäntilanteita ja teemme monia samoja rakkausvalintoja.

Tämä on masentava ajatus siihen saakka, kunnes palaamme suhteen luonteeseen: yhdistymme toisiin ihmisiin energeettisesti oman energiavärähtelymme perusteella. Ainoa syy näiden ihmisten ja tilanteiden palaamiseen uudestaan ja uudestaan on, että voimme tehdä erilaisia elämänvalintoja ja rakastaa ja arvostaa itseämme enemmän. Ne vain esittävät sitä roolia, minkä valitsemme heille, jotta opimme rakastamaan itseämme enemmän. Se miten pitkään tai usein ne esittävät tuota roolia, riippuu meistä. Mutta luulemme, että jokainen elämä on ensimmäinen, että jokainen rakkaus on uusi ja että olemme siinä auttamassa toisia ratkaisemaan itsensä rakastamisongelmia. Kyse on yhteisestä parantumismatkasta ja meille se on oppitunti energiamme muuttamisesta niin, ettemme tarvitse tunnerakkautta tunteaksemme itsemme arvokkaaksi, vaan syleilemme sisäistä rakkausenergiaamme, jota voimme vetää ja ilmentää rakkautta elämäämme.

Onko se rakkautta vai Memorex? Se on Memorex uudelta rakkaudelta näyttävässä valepuvussa, minkä tarkoitus on auttaa meitä muistamaan, että tärkein suhde on itsesi kanssa. Kaikki muut suhteesi syntyvät siitä ja ne ilmentävät ja peilaavat itsesi rakastamisen energiaa. Mutta etsiessämme rakkautta maailmasta unohdamme, ettei etsimämme rakkaus voi olla suurempaa kuin rakkaus itseämme kohtaan, emmekä voi odottaa toisten täyttävän rakkauskoria puolestamme. Silloin kun rakastamme itseämme, tuo rakkaus energisoi ja voimaannuttaa kaikkia suhteitamme, ja silloin meistä voi tulla etsimämme rakkaus ja voimme saada rakkautta tavoilla ja lähteistä, joita emme koskaan kuvitelleet mahdolliseksi.

Kuten vanhalla työtuolillani, tulee aika, jolloin meidän on päätettävä, olemmeko valmis ottamaan riskin uudenlaisen rakkausenergian osalta vai yritämmekö löytää rakkautta vanhoista rakkausmalleista, joista tiedämme, etteivät ne tyydytä meitä millään tavalla. Riippumatta siitä, suretko epäonnistunutta rakkautta, kadut menetettyä rakkautta vai toivot uutta rakkautta, vastaus lepää valmiudessasi muuttaa itsesi rakastamisen energiaa. Silloin kun keskityt siihen ja voimaannutat sitä, voit heittää pois vanhat nauhat ja julistaa rohkeasti sitä rakkausenergiaa, mitä haluat elämääsi. Ja kun pidät itseäsi arvossa niin, kuin haluat muiden pitävän sinua arvossa, avaat sydämesi vastaanottamaan uutta rakkautta ja luot uusia rakkausmalleja ja sitten voit saada elämääsi sitä tyydyttävää ja iloista rakkautta, mitä haluat.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.