29.10.12

Enkelirukoushetki TÄNÄÄN klo:22 Yhdysvaltojen ihmisten ja maan puolesta

Rakkaat siskot ja veljet, juuri tällä hetkellä maailmalla uutisoidaan hirmumyrsky Sandyn etenemisestä Yhdysvaltain itärannikolle. Jos ehditte, niin sytyttäkää kynttilä ja yhtykää kanssani rukoukseen klo:22.00. Kaikki enkelit ovat koolla ja valmiina rukoukseen kanssamme.

"Valtaosa itärannikosta on suljettu, ja osavaltioihin Pohjois-Carolinasta Connecticutiin on julistettu hätätila. New Yorkissa kaikki joukkoliikenne on kiinni, ja liki puolelle miljoonalle ihmiselle on annettu evakuointikäsky. Lentoja oli aamuun mennessä peruttu liki 7 500." -Iltalehti

Livelähetystä pääset seuraamaan täältä:


Ja New York Times uutisoi täällä:
http://www.nytimes.com/

Diana Cooper sanoo uusimmassa 2032-kirjassaan näin:
"Pohjois-Carolinan osavaltio tarvitsee puhdistamista, ja onkin varsin todennäköistä, että siellä tulee esiintymään tulvia. Alueella asuvat ihmiset ovat kuitenkin hyvin varustautuneita selviytymään sen kaltaisista tapahtumista niin henkisesti kuin käytännöllisestikin. Monien mielessä elää syvään juurtunut myönteisyys, jonka ansiosta he kykenevät opettamaan, oppimaan, mukautumaan ja levittämään valoa ympärilleen."

Tämä aika on suurten puhdistusten aikaa, niin henkilökohtaisilla kuin universaalillakin tasolla. Maapallon värähtely on nousemassa, ja se saa aikaan muutoksia. Me olemme jo nyt herkkiä, ja jos olet tuntenut erityistä paineen tunnetta sielussasi viime päivinä, niin tässä saattaa olla yksi selitys siihen. Kaikki kehotuntemuksemme eivät ole omiamme, vaan planetaarisia kaikuja. Tähän kun vielä lisätään tällä hetkellä taivaallamme olevan täysikuun voima, niin paine sydämessämme voi olla jopa sietämätön. Tunnemme maanmuutokset sielussamme, kun meitä linjataan sydänpolullemme niin henkilökohtaisissa elämissä, kuin koko maapallollisestikin.

Pyytäkäämme enkeleitämme johdattamaan meitä ja koko planeettaa suurimmassa mahdollisessa valossa kohti rakkautta ja rauhaa. Kaikki on hyvin.

Kynttilöiden keskeltä,
Deepthi