4.8.12

Herman: Sielujen kerääntyminen

SIELUJEN KERÄÄNTYMINEN

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Elokuu 2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, taas kerran toivotan tervetulleeksi tilaisuuden sekoittua korkeampaan tietoisuuteenne ja täyttää pyhä sydämenne ja sielunne Isä/Äiti Jumalamme jumalaisella rakkaudella. On aina suurin toiveemme innostaa ja lohduttaa teitä ja opastaa teitä korkeamman tiedostamisen polulla, mikä johtaa lopulta itsemestaruuteen. Tällä kertaa haluamme tiedottaa teille siitä, mitä tapahtuu tämän merkittävän vuoden aikana, mitä kutsumme "sielujen kerääntymisen vuodeksi".

Aikomukseni on vahvistaa käsitystä telepaattisesta kommunikoinnista teidän, tähtisiementen, Kosmisen valoneuvoston ja meidän, tämän aliuniversumin valojoukkojen, välillä. On tärkeää, että tunnette sisäisillä aisteillanne ja vahvistatte pyhästä mielestänne ja pyhästä sydämestänne, että näiden viestien kautta olen todella teidän jokaisen kanssa. Luvallanne yhdistyn ylisieluunne/korkeampaan itseenne ja sulautan kanssanne yhteen olemukseni osan sillä tasolla, millä kykenette olemaan tänä aikana.

On ollut ja tulee olemaan monia siunattuja tähtisiemensielujen kokoontumisia tämän merkittävän vuoden aikana. Rakas viestintuojani osallistui äskettäin hyvin merkittävään tapahtumaan Sedonassa, Arizonassa, internetin "ilma-aaltojen" kautta. Hän piti myös pienen mutta voimallisen tilaisuuden sisäisen seuraajaryhmänsä jäsenille Sacramentossa, Kaliforniassa. Niille jotka tulivat planeetan kaukaisista kolkista liittyäkseen sieluperheeseensä näissä tapahtumissa ja osallistuakseen annettuihin viisausopetuksiin, se oli harmonian, ilon ja sekoittumisen aikaa. Monille se oli myös poikkeuksellisen transformaation aikaa syvimmällä ja sisimmällä ydintasolla. Se oli aikaa, jolloin monia negatiivisia energiakerroksia hajotettiin - energioita jotka oli laitettu sydämen ympärille menneinä aikoina suojelemaan ja eristämään tunne- ja fyysistä kehoa kolmannen ja alemman neljännen ulottuvuuden tuskalta ja kärsimykseltä. Tunnekehon tulvaportit räjähtivät auki, kun nämä energiat hajotettiin ja Luojan tulivalon kallisarvoisen lahjan sallittiin taas kerran tulla asumaan pyhään sydämeen/sielun kammioon.

On harvinainen tunnistamisen hetki ja huipentumisen tunne, kun sieluperheenne osat alkavat yhdistyä ja käyttää yhteisen tarkoituksen synergistä voimaa kaikkien suurimmaksi hyödyksi. Useammat ja useammat sieluperheenne jäsenet etsivät teidät, kun nostatte värähtelyänne ja lähetätte sielukaiun, minkä he tunnistavat. Silloin kun tapaatte sisäisen sieluperhepiirinne jäsenen, tiedätte epäilemättä, että välillänne on harvinainen ja kaunis sydän/sieluyhteys. Silloin kun toimenne ovat kaikkien hyödyksi, ansaitsette oikeuden saada samanmielisten, sieluun keskittyvien ihmisten tukijärjestelmän.

Näihin tapahtumiin osallistui tähtisiemenedustajia kaikkialta maailmasta ja nämä siunatut sielut kantoivat uuden tietoisuuden siemeniä mukanaan palatessaan kotiinsa. Älkää erehtykö: teille jotka yhdistytte tähän upeaan jalostuneeseen energiaan Isä/Äiti Jumalamme sydänytimestä omassa paikassanne tai muissa kokoontumisissa ympäri maailman, annetaan Luojavalon valkoisen tulen timantinkovien hiukkasten valelu. Kun olette virittyneenä näihin jumalaisen valon korkeampiin taajuuksiin, ei ole mitään aika- tai paikkarajoituksia, ei minkäänlaisia esteitä, sillä kaikki valonkantajat jotka ovat palanneet pyhän rakkauden harmonisten taajuuksien hyväksytylle tasolle, alkavat kokea hengen ykseyttä monilla tasoilla. Näissä merkittävissä tapahtumissa kaikki yhdistyvät mestareihin ja saavat jumalaisen Luojan tulivalon siunauksen.

Tosiaankin maapalloa kylvetetään ytimensä syvyyksiin saakka jumalaisen valosubstanssin upeassa valokeilassa ja jokainen olento maan päällä siunataan ja tunnistetaan. Muistakaa, että jollain tasolla kaikki ovat evoluutio- ja transsendessipolulla - ketään ei jätetä taakse. Koko ihmiskuntaan vaikutetaan joko positiivisesti tai negatiivisesti. On jokaisen sieluyksilön tehtävänä päättää, miten paljon jumalaista transformaatiolahjaa hän ottaa vastaan ja käyttää.

Vihkimys on nyt ryhmätapahtuma, ei ainoastaan erityisten ja kehittyneiden sielujen saavutus. Teidän on oltava valmis auttamaan jollain tavalla niitä, jotka ovat takananne polulla, niin että teidän kohotessanne koko ihmiskunta kohoaa. Sielulla on luontainen taipumus ryhmätietoisuuteen. Sielu etsii jälleenyhdistymistä, ei persoona. Kehittyminen polulla lisää sielutietoisuutta ja ryhmätietoisuutta. Näinä ihmiskunnan tietoisuuden uskomattomina kehittymisaikoina on monia erityisjärjestelyjä ihmiskunnan ylösnousemusta ja tulevaa valaistumisen aikakautta varten. Kuitenkin jokaisen sielun on tehtävä oma osansa ottamalla tarpeelliset askeleet itsemestaruuden saavuttamiseksi, voidakseen yhdistyä näihin tähän saakka ulottumattomissa olleisiin transformaatiolahjoihin.

Suuri määrä tähtisiemensieluja on integroitunut korkeamman taajuuden mentaali- ja tunnetietoisuuteen, kun he pääsevät uusiin kosmisiin viisausopetuksiin. Monet teistä alkavat myös nauttia harmonian tunteesta sisimmässä itsessänne, kun hienoviritätte ja harmonisoitte chakrajärjestelmänne, mikä on periaatteessa seitsemän muistikeskusta fyysisessä kehossa. Kuitenkin joillakin teistä on edelleen epäilyksiä ja olette pidättyväisiä jakamaan näkemyksiänne toisten kanssa, sillä pelkäätte tekevänne itsenne naurunalaiseksi tai uskotte teitä pilkattavan, jos yritätte välittää niitä uusia käsityksiä ja korkeampia totuuksia, joita teille paljastetaan. On universaali laki, joka toteaa, että teidän ei pidä ainoastaan olla esimerkki uudesta valaistuneesta tilastanne, vaan teidän on myös välitettävä viisautta ja ymmärrystä, mitä olette saavuttaneet, jotta voitte siirtyä seuraavaksi korkeammalle taajuustasolle.

Teidän ei pidä yrittää muuttaa niiden mieltä, jotka ovat polulla takananne, vaan opettaa esimerkillänne, puhuen omaa totuuttanne heidän ymmärrystasollaan ja kertoen heille, että on monia polkuja takaisin Luojan ykseyteen. Olkaa kärsivällinen, mutta vahva vakaumuksessanne, olkaa myötätuntoinen, mutta älkää jääkö kiinni heidän draamaansa, heidän pieniin huolitarinoihinsa ja pysykää iloisena ja innostuneena, jotta he alkavat ihmetellä, mikä tekee teistä niin erilaisen. He tosiaan huomaavat ja joku päivä he ottavat onkeensa, sillä te olette kylväneet muutossiemeniä heidän aurakenttäänsä ja sydämeensä. Näitä siemeniä ei kielletä - ne menestyvät eräänä päivänä ja puhkeavat kukkaan jumalaiseksi tyytymättömyydeksi, mikä tönii heitä opetuslapsen polulle.

Te olette oppilas vihkimyspolulla, te olette henkisen mestaruuden ja kanssaluomisen harjoittaja ja te olette opettaja, jolla on viesti jaettavana. Valmistaudutte myös suurempaan harmoniaan korkeamman sieluitsenne monien osien kanssa.

Rakkaat, ymmärrämme, että on teitä, jotka ette tunne edistyvänne paljon, ja koette hyvin harvoja tai ette lainkaan ylösnousemusoireita, joita on kuvattu yksityiskohtaisesti, kuten kundaliinitulen nouseminen, positiiviset elämänmuutokset tai henkisempi tiedostaminen. Älkää lannistuko. Ne jotka ovat tähtisiementiennäyttäjiä, ovat olleet ylösnousemuspolulla monta elämää. Jos näin ei olisi, he eivät pystyisi tuomaan jalostuneita viisausopastuksia opastamaan ihmiskuntaa kohti valoa eivätkä he pystyisi olemaan eläviä esimerkkejä näistä korkeammista totuuksista.

Olemme antaneet monia henkisten opetusten tasoja vuosien saatossa ja monet teistä yrittävät ohittaa valaistumisen alkuvaiheet saadakseen heidät kiinni, jotka ovat johtajia polulla. Teitä ei jätetä taakse. Jokaisen sielun matka on ainutlaatuinen. Älkää tuomitko itseänne jonkun toisen standardeilla tai saavutuksilla. Pysykää keskittyneenä sydämeenne ja sieluunne ja edistytte aikana ja tavalla, mikä on paras teille.

Annamme teille toimeksiannon, mitä noudattaa. Keskittykää tärkeimpänä kysymyksenä elämässänne siihen, mikä kumpuaa sisältänne. Etsikää vahvistusta pyhästä sydämestänne ja korkeammalta itseltänne. Omistautukaa koko energiallanne - fyysinen, mentaali, tunne ja henkinen - sen saavuttamiseen mitä haluatte, kunnes se toteutuu. Jos teillä on epäilyä, aloittakaa pienestä, kunnes teistä tulee tehokas käyttämään latentteja kanssaluomiskykyjänne. Pyyhkikää sivun epäilyksenne, älkääkä kuunnelko toisten kritiikkiä tai varoittelua. Seuratkaa sisäistä opastustanne - teitä ei johdeta harhaa, rakkaat.

Olemme pyytäneet, että viestintuojamme jakaa viimeisimmän kokemuksensa teidän kaikkien kanssa. Sen tekemällä hän välittää teille salaisuuden ja hyvin muinaisen ajatusmuodon korkeammasta totuudesta ja auttaa, muiden omistautuneiden korkeamman totuuden viestintuojien rinnalla, avaamaan tien ylösnousemusprosessin seuraavaan vaiheeseen. Suurenmoiset valkoisen tulen enkeliolennot ovat odottaneet kärsivällisesti muodostaakseen yhteyden taas ihmiskuntaan. On tosiaan upeaa aikaa kaikille ihmisille, sillä riippumatta siitä, ovatko he ylösnousemuspolulla vai eivät, se jalostuneen Luojavalon virta mikä säteilee näistä suurista olennoista, vaikuttaa kaikkiin ihmisiin, jotka ovat avanneet sydämensä jumalaisen valon korkeammille taajuuksille.

Rakkaimmat sydämet, olkaa hyvin rohkeita ja päättäväisiä, sillä olette opastavia valoja ihmiskunnalle. Jalostuneiden valotaajuuksien ja ylösnousemuskoodien on virrattava teidän lävitsenne maailmaan. Teitä kunnioitetaan omistautumisestanne ja päättäväisyydestänne ja teitä rakastetaan syvästi.

Olen arkkienkeli Mikael.

RONNA, PYHÄ KIRJURI


Haluan jakaa uskomattoman kokemuksen, mikä minulla oli meditoinnin aikana päivän varhaistunteina 25.2.2012. Tavallisesti menen joka aamu ulos viiden ja kuuden välillä hakemaan lehden pihastamme. Vietän aina muutaman minuutin katsellen taivaalle ja teen samalla sarjan äärettömyyshengityksiä sanoen päivittäiset affirmaationi, ennen kuin palaa sisälle.

Pääaffirmaatio on aina sama. Kuitenkin lisään loppuun jonkin muunnelman riippuen siitä, mitä tunnen tai mitä minua opastetaan tekemään. Säteilen aina rakkautta ja kiitollisuutta maailmanpyramidiin ja Isä/Äiti Jumalallemme ja tunnen aina heidän rakastavan energiansa virtaavan kehooni tukemaan ja opastamaan minua päivään. Minulla on tavallisesti noin tunti itselleni aamulla, ennen kuin aviomieheni Kent nousee ylös. Vietän tuon ajan lukien ja meditoiden.

Kun seminaareissani yritän selittää, miltä tuntuu, kun opimme pysymään jatkuvasti valon alfatilassa tai meistä tulee "elävä meditaatio", kuten arkkienkeli Mikael kutsuu sitä, sanon: "Usein minusta tuntuu, että olen ikään kuin hyvin kevyesti kehossani, missä minulla on hyvin pieniä fyysisiä aistimuksia. Tämä tunne vahvistuu kanavoidessani Mikaelia, sillä olen tuskin lainkaan tietoinen kehostani."

Tuon aamun meditointi oli epätavallinen, sillä mennessäni alfatilaan tunsin välittömästi voimakkaan aistimuksen, kehoni oli ikään kuin ontto putki. Pystyin liikuttamaan tietoisuuttani eri alueille helposti ja tuntematta minkäänlaisia fyysisiä oireita. Olin ikään kuin puhdasta henkitietoisuutta.

Yhtäkkiä sana "Viveo" tuli mieleeni hyvin voimakkaana ja selkeänä. Sitten tuli telepaattinen viesti Tri-Tonilta, ensimmäiseltä mestariopettajaltani, joka valmisteli minut arkkienkeli Mikaelin viestintuojaksi. Oli lempeä rakkauden tunne ja hienoinen tietoisuuden laajentuminen. Kuitenkin olin hyvin tietoinen, että sain energiaa jostain korkeammasta lähteestä. Silloin kun Mikael tulee, on suuri energiasyöksy, mikä virtaa kehon läpi, ja riippuen siitä energiamäärästä, mitä hän säteilee minulle tuolla kerralla, tuntuu, että minun on venytettävä yläkehoani majoittaakseni hänen voimakkaan olemuksensa.

Lyhyt telepaattinen viesti oli: "Olen Viveo, valkoinen tulienkeli. Nyt minun on aika, rakkaan arkkienkeli Mikaelin ohjauksessa, taas kerran ylivalaista sinut ja auttaa sinua ja monia sieluryhmiä, joihin olet yhteydessä, sielusirpaleiden integroimisprosessissa. Sinulle on kerrottu, että sinä ja monet sieluperheessäsi olette "sielujen kerääjiä" ja tiennäyttäjinä ja maailmanpalvelijoina se on ennalta määrätty rooli, jonka monet teistä ovat valmiita omaksumaan."

Kuten minua on aina menneisyydessä opastettu tekemään, jaan tämän kanssanne, jotta tiedätte, mitä voi tapahtua, kun olette ahkera opinnoissanne ja jos omistatte vähän aikaa meditointiin ja sisäänpäin keskittyneeseen pohdiskeluun.

Ikuista rakkautta ja enkelisiunauksia, Ronna

P.S. Viveo kertoi minulle myös: "Katso sanaa "vivacious", sillä sitä nimeni merkitsee ja sitä energiaa välitän sinulle."

vivacious = eloisa, pirteä, säkenöivä, elävä

*********

VIVEO, VIVEO, VIVEO


Ronna, pyhä kirjuri,arkkienkeli Mikaelin ylivalaisema

Viveo on yksi monista valkoisista tulienkeleistä, joiden alkuperäinen tehtävä oli ylivalaista sieluryhmiä, jotka olivat valmiita matkaamaan universumiin kanssaluojapoikina ja -tyttärinä. He auttoivat meitä luomaan ja ylläpitämään alkuperäisen Aatami/Eeva Kadmon valokehon. Nämä upeat olennot asuvat ulottuvuustasoilla, mistä alun perin tulimme yksilöityneeksi "minä olen" -tietoisuudeksemme.

Kun olimme taittaneet sieluolemuksemme monta kertaa ja siirtyneet viidennen ulottuvuuden keskitaajuuksiin, valkoinen tulienkelimme vetäytyi, sillä se oli matalin taso, missä se pystyi taittamaan itsensä ylivalaistakseen meidät. Se odottaisi aikaa, jolloin palaisimme vaadituille korkeammille taajuustasoille, jotta se voisi taas kerran ylivalaista meidät auttaakseen monien sielusirpaleidemme jälleenyhdistymisen nopeuttamisessa. Se auttaisi myös valokehomme rakennusprosessissa.

Muinaisissa opetuksissa jotka oli usein kirjoitettu niin, ettei keskivertoihminen voinut ymmärtää viestien syvempää tarkoitusta, kirjoitettiin paljon siitä, että aikana jolloin sielu saavutti tietyn valaistumis- tai vihkimystason, suuri ilmestys annettaisiin tavoittelijoille. Nuo opetukset puhuivat solaarienkelistä, säteilevästä tulipallosta mikä ylivalaisisi heidät. Todettiin myös, että olisi valovirta, mikä säteilisi solaarienkelin sydänkeskuksesta tavoittelijan pyhään sydämeen ja korkeampiin aivokeskuksiin. Tämä palava linkki säteilisi myös yhteyden moniin muihin sieluihin, jotka kuuluvat samaan sieluryhmään.

Menneisyydessä solaarienkeli yhdistyi vain niiden kanssa, jotka olivat samaa Jumalsädettä. Noina muinaisaikoina oli vain hyvin harvoja sieluja, jotka saavuttivat vaaditun värähtelytaajuuden mallitason ylösnousemusta varten. Kuitenkin se on muuttunut, tämä on massaylösnousemusaikaa. Siksi jokainen solaarienkeli keskittyy koko ryhmään - niihin jotka ovat yhteydessä tietylle sieluperheryhmälle nimitettyyn valovalvojaan.

Lukuisissa viesteissä joita arkkienkeli Mikael on antanut minulle vuosien saatossa ihmisiä varten, hän on todennut: "Kertoisimme sinulle, että olet valovalvoja laajalle taivaalliselle sieluperheellesi. Sinä ja kaltaisesi suostuitte käymään läpi tuskallisen vajoamisprosessin tiheyteen, niin että "kun sinut kohotetaan, niin tapahtuu kaikille sieluryhmässäsi". Tämä käsitys on upea vahvistus toteamuksesta: "Olette paluuprosessissa ykseystietoisuuteen."

Viveo kertoi minulle, että meidän osaltamme jotka olemme valmiita nopeuttamaan integroitumista moniin korkeamman itsemme puoliin, hänen tehtävänsä on sopeuttaa korkeamman itsemme tulevan sirpaleen taajuusmallit, jotta ne ovat sopivampia. Toisin sanoen, hän harmonisoi taajuuksiamme siinä määrin, että integrointiprosessi ei ole niin myrskyisä. Tämä on välttämätöntä, sillä menneisyydessä ylisielun värähtelymalleihin integroituminen kesti hyvin pitkään, kenties useita elämiä.

Tämä prosessi on idioottivarma. Niitä jotka ovat virittyneet ja seuraavat arkkienkeli Mikaelin opetuksia, on ymmärrettävästi valaistumisprosessin monissa vaiheissa ja monilla tasoilla. Kuitenkin yhteys Viveoon tehdään kaikkien niiden ryhmän jäsenten kanssa, jotka vakavasti pyrkivät saavuttamaan värähtelymallien harmonisen tason. Hän ei kuitenkaan lähetä tulista olemuspalloaan ylivalaisemaan teitä, ennen kuin olette saavuttaneet vaaditut viidennen ulottuvuuden keskitason sielulaulutaajuudet ja virittyneet niihin.

Tietysti tämä upea lahja ja sitä seuraavat säännöt pätevät myös moniin eri ryhmiin, jotka seuraavat toisten suurten valo-olentojen valaistuneita viisausopetuksia, monien omistautuneiden viestintuojien kautta ympäri maailmaa.

Minulle on ollut jokseenkin epämukavaa tottua paljastamaan tärkeitä askelia, joita olen ottanut, upeita lahjoja joita minulle on annettu sekä testejä, koettelemuksia ja kehitysaskelia, joita olen kokenut ylösnousemuspolulla. Niiden jotka ovat tutkineet muinaisopetuksia ja joilla on myös noiden aikojen monia sääntöjä iskostuneena tiukasti tietoisuuteen, on vaikeaa paljastaa ja jakaa henkilökohtaisen matkansa yksityiskohtia - sekä positiivisia että negatiivisia. Kuten monet teistä tietävät, ennen näitä massaylösnousemusaikoja viisausopetukset ja ylösnousemusprosessi pidettiin täysin salassa massoilta. Niitä kutsuttiin "salatiedeopetuksiksi", mikä merkitsee, että ne annettiin vain muutamien polun vihittävien ja opetuslasten käyttöön.

Kuitenkin nuo säännöt ovat muuttuneet, sillä jumalainen suunnitelma tulevaa kultaista aikaa varten on päivitetty. Siksi on valtuutettu, että me jotka olemme ottaneet roolin ja vastuun tulla suurten valo-olentojen viestintuojaksi, välitämme niille, jotka ovat valmiita kuuntelemaan ja ottamaan onkeensa, matkamme kaikki tärkeät piirteet, mukaan luettuna ne upeat ja kehittyneet viisausopetukset joita meille on annettu maailmaan välitettäväksi.

Kesäkuun seminaarissamme Rosevillessä, Kaliforniassa, kerroin osallistujille Viveosta ja siitä roolista, mitä hän nyt esittää ylösnousemusprosessissamme. Kaikki olivat hyvin lumoutuneita tästä viimeisimmästä kehityskulusta ja jotkut melkein pakahtuivat. Olin hyvin tunteikas kertoessani yksityiskohtia. Monet osallistujista sanoivat, että he pystyivät tuntemaan Viveon voimakkaan energian ja olivat hyvin innoissaan siitä, mitä tulevaisuus pitää sisällään. Viveo heijastaa hyvin voimakasta maskuliiniolemusta. Vaikka kaikki enkeliolennot ovat androgyynejä, ne voivat päättää säteillä Isä/Äiti Jumalamme maskuliini- tai feminiinilaatuja.

Rakkaat sydämet, riippumatta siitä, missä olette ylösnousemuspolulla, tietäkää, että saatte apua niiltä oppailtanne ja opettajiltanne, jotka universaali laki sallii. Älkää keskittykö siihen, mitä ette ole, vaan keskittykää tähän hetkeen ja tilaisuuksiin edessänne. Jokainen sielu on kallis Isä/Äiti Jumalamme silmissä ja ylösnousemuksenne korkeampiin ulottuvuuksiin on varma, joten rentoutukaa ja nauttikaa matkasta.

Ikuista rakkautta ja enkelisiunauksia, Ronna

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.