24.6.12

Renee: Elämän tarkastelua

ELÄMÄN TARKASTELUA
Kirjoittanut Lisa Renee ( www.energeticsynthesis.com)
Uutiskirjeestä 7.6.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas perhe,

Äskettäinen kaksoispimennys kera Venus-transiitin, mikä tapahtuu kesäkuun ensimmäisellä viikolla, on varmasti tehnyt tehtävänsä ravistamalla energiaympäristöä ja näin vallitsevaa tilannetta. Nämä energiat ovat odottamattomia, äkillisiä ja intensiivisiä ja ne on suunniteltu todella keikuttamaan venettä kaiken piilossa olevan paljastamiseksi, joten pysyminen mahdollisimman vakaana ja tasapainossa auttaa näiden myrskyisten merien navigoimisessa. On suuren levottomuuden tunnetta suuremmissa kentissä, kuin tila hengitysten välillä ennen suurta "kosmista aivastusta". Tiedämme soluissamme, että jotain suurta on tulossa, ja on tiettyä valmistautumista siihen. Muutama kulunut viikko on esitellyt monille meistä valtavan määrän loppuunsaatettavia tehtäviä ja ratkaistavia ongelmia. Näihin tehtäviin liittyy melkein kuin aikataulu ja vaikka ne näyttävätkin arkisilta, on suuri merkityksellisyyden tunne kulissien takaisesta toiminnasta.

Tämä saattaa olla yksi entisten kysymysten, entisten suhteiden tai entisten perhedynamiikkojen kierros (menneet elämät), kun henki-identiteettimme yrittää pudottaa tiheyttä, mitä on tallennettuna kehomuistiimme. Virtaviivaistamme keventämällä taakka ja kulkemalla kevyesti! Monet kätketyt tai käsittelemättömät kysymykset jotka luovat tasapainottomuutta energioihimme, ovat saavuttaneet katkeamispisteen, ja ne murtautuvat nyt läpi heittäen tavallisen rutiinimme tai aikataulumme ikkunasta ulos.

On sisäisen viisautemme tehtävä erottaa, olemmeko aktiivisesti mukana näissä kysymyksissä vai irrottaudummeko valheellisesta mielen ohjelmoinnista, joka "painelee nappuloitamme". Monta kertaa meidät asetetaan paikkaan, missä olemme vain tarkkailemassa. Viisaus on osallistumista neutraalisti, olemista läsnä sille mitä tapahtuu ja sen tietämistä, milloin avautuu tila paljastamaan jonkin toiminnan, mitä vaaditaan. Tämä on sen erottamista, mihin kohdistaa kallisarvoisen elämänvoimamme, missä meidän täytyy säästää enemmän energiaa tai mihin ohjata enemmän energiaa elämässämme. Tämä on henkisen vihkimyksen aikaa soveltaaksemme enemmän viisautta toimissamme ja elämäntyylissämme ja tämä voima käyttää painetta elämässämme tuon tarkoituksenmukaisen muutoksen tekemiseksi. Nämä muutokset harmonisoivat henkilökohtaisen värähtelypuumerkin vastaaviin aikajanoihin ja ulottuvuustaajuuksiin tulevassa syklin loppumisessa 2012. Tämä ei ole viivyttelyn aikaa, koska seuraamukset kuumentuvat elokuun jälkeen, jos et ole reagoinut tarvittaviin muutoksiin. Tämä on aikaa ryhtyä töihin ja vain tehdä se!
Monet meistä transformoituvat syvästi elämässään tänä aikana ja yhtäkkiä meidät siirretään eri paikkaan, asuntoon, suhteisiin, palvelutyöhön tai pakotetaan yksinkertaiseen hiljaisuuteen. Tämä on aikaa elämäntarkoituksemme suureen sisäiseen ja ulkoiseen paljastumiseen sekä selkeyteen paikastamme kokonaisuudessa. Jos olemme herkkä tuntemaan planeettakenttäenergioita, niin eri ulottuvuustasojen ryhmäentiteettejä (lajeja ja niiden valtakuntia) evakuoidaan toisiin aikoihin ja paikkoihin. Ulottuvuuden energiasijoittelu muuttuu valtavasti ja se saa aikaan massiivista liikettä tietoisuuskerroskentissä kaikissa planetaarisissa valtakunnissa.

Jos olemme kehittäneet jossain määrin mielen kurinalaisuutta ja kykenemme hiljentämään mielen ja olemaan paikallaan, meille esitellään monia sisäisiä oivalluksia tällä suuren tietoisuuslaajentumisen jaksolla. Olemme astumassa tällä planeetalla elämäntarkasteluaikaan, siihen samaan elämänvirtamme hologrammimuistiheijastuksen tietoisuustoimintoon, mitä katsomme inkarnaatiokiertojen välissä. Tietoinen osallistuminen tähän elämäntarkasteluun tämän jakson aikana ollen kehossa, on positiivinen ja massiivinen askel eteenpäin tietoisuuden kiihdyttämisessä. Kun kohtaamme muistot ja saavutamme lopputuloksen niiden tapahtumista päästämällä täysin irti niistä ehdottomassa rakkaudessa ja anteeksiannossa, valokeho liukuu ykseyskentän uuteen tukevaan alustaan.

Lisää ihmisten ylösnousemusaaltoja käynnistetään parhaillaan henkisesti "ykseysalusta-aikajanaan" ja samalla erotetaan 3D-mielenhallinta-arkkitehtuurista. Tämän siirtymän osana - muiden tapahtumien kera, kuten karanteenin poistaminen kentistä - elämäntarkastelu tapahtuu kuin aiemmassa bardo-kuolemasiirtymässä. Joillakin tämä tuntuu ehkä identiteetin kuolemalta tai jonkun tai jonkin kuolemalta, joka on arkkityyppi, mikä suostui ylösnousemussiirtymäsi katalyytiksi. Jatka hengittämistä ja päästä siitä irti. Tämä voi tuntua kuin olemiselta rapeakuorisessa ja pimeässä kotelossa juuri ennen puhkeamista perhoseksi, jolla on täydet siivet. Pysy hereillä elämäntarkastelun läpi, mikä voi peilata sielun pimeää yötä, jotta olet läsnä tunteelle paluulennosta vapauteen.

Planeettakaranteenin vapauttaminen alkaa


Karanteeni (yksi monista mikä on laitettu maan tietoisuuskenttiin) on ulottuvuuden taajuuseste tallennettuna geenimateriaaliimme, mikä on tehty muutamalla DNA:ta planeettakehon hologrammiarkkitehtuurissa. Tämä vaikuttaa jokaiseen elävään asiaan planeetalla. Tämä karanteeni tai sinetti vapautetaan (kun se on turvallista tehdä räjäyttämättä maan ydintä) muuttamalla alempia sointusarjoja ulottuvuuskentissä, jotka resonoivat niiden korkeampien sointusarjojen kanssa, joita on korkeammissa harmonisissa universumeissa. Yksi tällainen tähtitapahtuma joka käynnistää tämän muutoksen karanteenikentässä, on tuleva Venus-transiitti 6.6.

On ulottuvuuden perussointuavaimia, yliääniavaimia ja resonoivia avaimia, jotka muodostavat ulottuvuuden taajuussarjan kolme kerrosta, mikä muodostaa universumin koko aikamatriisin ja sen DNA-sointurakenteen pääavaimen. Silloin kun vaurioitunut avain aiheuttaa vakavia vaurioita mihin tahansa sointutaajuuskerrokseen, tuo sointu ei resonoi sopusoinnussa muiden harmoniasarjojen kanssa, mikä merkitsee, että ei ole resonanssia aktivoimassa tuota taajuutta tehokkaasti, joten harmoninen sointu ja sen avain ovat kuolleita. Nämä kuolleet sarjat ovat myös syy, miksi luonnonmukainen 5D-ylösnousemussuunnitelma keskeytettiin, kun tähtikappaleaktivoinnit tuottavat peräkkäisiä taajuussarjoja eikä maa pystynyt "imemään" kriittistä massaa kollektiivikenttiinsä. Nämä kuolleet sarjat saavat aikaan staattisen kuolleen energian lampia, kuolleen energian keräystiloja joita kutsutaan haamumatriisiksi, ja kuona-aineen tapaan se generoi mustia kerroksia planeettakehomiasmaa.

Planeettamiasma



Miasma on synonyymi mustalle, jähmettyneelle tai kuolleelle valolle, mitä generoidaan vahingoittuneessa morfogeneettisessä kentässä samalla tavalla kuin energeettistä kuonaa, kuten myrkkyä tai ulostetta. Planeettakentän vaurioitunut arkkitehtuuri ei voi virrattaa riittävästi elämänvoimaa tai oikeita sointutaajuusavaimia ja tämä vahingoittaa maan kehoa luoden kuollutta johdotusta ja kuolleita tiloja. Nämä kuolleet tilat eivät voi välittää tai tehdä vaihtoa elävien älykkäiden energiakenttien kanssa ja lopulta tämä haittaa maan asukkaita luomalla mutaatiopoikkeamia.

Miasmaa voi myös manipuloida ja negatiiviset voimat manipuloivat sitä jatkuvasti monin tavoin palvelemaan omaa agendaansa. Misama voidaan "rekisteröidä" muuntamaan erityisesti DNA/RNA suorittamaan erityistoimintoa. (Esimerkiksi tietyn sairausmiasman lisäämiseksi ihmisväestössä laitetaan tarkoituksellisesti "retrovirusmiasmaa" planeettaverkon osiin). Jos sitä ei korjata, kuollut kuona-aine aiheuttaa sairautta sekä DNA:n ja sen sointutaajuusavainten rappeutumista. Jos planeettamiasmaa ei puhdisteta ja korjata, se infektoi planeetan aivot ja hermojärjestelmän (verkkojärjestelmä), kaikkien planeettavaltakuntien DNA:n ja ihmisten DNA:n. Tästä ja monista muista syistä tämä planeetta on saanut monia karanteeneja estämään kuona-ainetta infektoimasta läheisten ulottuvuuksien ja muiden planeettamaailmojen ulkoreunoja, niiden mahdollisesti resonoivien ulottuvuussointuavainen kautta.

Tähtisiemenet ja indigoperhe ovat tulleet tälle planeetalle tekemään erityisesti työtä tämän planeetta- ja ihmismiasman parantamisen kanssa, kuntouttamalla DNA-sointuja, toimimalla aikajanoissa ja parantamalla tai poistamalla kuollutta valomiasmaa ja sen implantteja. Tämä toiminta muodostaa suuren osa puhdistamis- ja muuntamistyöstä valoperhekollektiivissa. Ryhmämme ovat onnistuneet muuntamaan riittävästi miasmaa (Taivaallisen johtorakenteen, Suojelijoiden kumppanina) pyörittämällä "12D-napoja" ja sateenkaarikierroksia maaverkossa, mikä vakauttaa maan ytimen valmistautumisena karanteenista vapautumiseen aikataulun mukaan Venus-transiitin myötä.

666-sinetti


Tähän karanteenitasoon viitataan 666-sinettinä ja se on geenipidäke kuudennen taajuuden soinnuissa, jotka "asuvat" 6D/7D-ylisielukehomme ja kruunuchakramme kerroksissa. Tämä karanteeni on geenipidäke, mikä pakotti sielutietoisuuden reinkarnoitumaan uudestaan ja uudestaan 3D-maatasolle (ja muille planeetoille sopivassa ulottuvuuskentässä), jotta voitiin ottaa takaisin puuttuvia paloja ja sieluosia sekä oppia, miten kehittyä takaisin eheyteen Jumalan luonnonlakien, ykseydenlain, kanssa. Tämä karanteeni asetettiin suojelemaan toisia ulottuvuuksia, planeettoja ja itse olentoa, koska tällainen pirstoutuminen aiheutti vaaraa tuolle tietoisuudelle. Tämä oli hyväntahtoinen menetelmä koota puuttuvat DNA-soinnut ja sieluosat, jotka olivat kadonneet tai vahingoittuneet aiempien elämänkiertojen traumoissa.

Tästä geenipidäkkeestä tuli ihmiskunnan kirous viime syklin aikana, kun sitä välitettiin geenilinjoja pitkin risteytymällä Annunakin kanssa, mikä eksytti lisää ihmisen DNA:ta. Annunaki- ja Nefilim-hybrideistä tuli geenipidäkkeen kantajia ja koska he olivat piittaamatta ykseydenlaista (Jumalan luonnonlait) ja manipuloivat geenejä tarkoituksena ihmisen orjuuttaminen, tämä agenda edisti DNA-vääristymiä. Ajan kuluessa nämä vääristymät ilmentyivät jakautumisena fyysisen elementtikehon, alitajuisen mielen ja astraali-identiteetin alempien ja korkeampien aspektien väillä. Tämä hajaannus loi varjoitsejä ja pimeitä sirpaleita sielumatriisin astraalikerroksiin, mikä lisäsi henkilökohtaista ja planetaarista miasmaa.

Tämä geenipidäke ja näiden DNA-sointujen poistaminen loi kaksoisidentiteetin 2D:ssä ja 4D:ssä ja näin varjoitse ja tiedostamattomat aspektit alunperin luotiin poikkeavaan ihmis-DNA:han. 2D-hajaannus jakoi vaistonvaraisen kehon eri toimintoihin, pirstoutuneiden alipersoonien (generoituna sielumuistoista) kokoelman ja henkilökohtaisten tunne-energioiden ja kollektiivisten kaaosvoimien säilytyspaikan. 4D-hajaannus asetti esteen "nadi-kapseliin", mikä estää astraalikehoa ja sydänchakraa yhdistymästä 3D-solar plexuksen ja mentaalikehon kanssa. Tämä altistaa henkilön alemmille astraalienergioille ja alemmalle astraalikulkemiselle. Tämä estää alempia kehoja kommunikoimasta elementaalikunnan kanssa, mikä tekee ihmiselle erittäin vaikeaksi tuntea kehotietoisuutta tai kommunikoida luonnon tai elementaalikunnan kanssa.

Tämän hajaannuksen parantaminen nyt


Tämän hajaannuksen parantamiseksi ja DNA:n kuntouttamiseksi olennon täytyy oppia ykseydenlaki ja käyttää ykseydenlain periaatteita - parantuakseen lopulta ja ruumiillistaakseen henki-identiteetin. Sitten kun kaikki olennot ovat taitavia ja hyväksyvät tämän totuutena todellisuuden luonteesta, nämä geenipidäkkeet (sinetit) voidaan poistaa, koska henkilö ei ole vaara itselleen tai toisille. Tämän 666-sinetin poistaminen merkitsee, että henkilö on saavuttanut planeettaylösnousemuksen eikä sen tarvitse enää reinkarnoitua matalampiin luomismaailmoihin tai 3D-maapallolle. Tämä planeettakaranteenin poistaminen merkitsee myös, että valaistuneemmilla maan ulkopuolisilla on mahdollisuus lopultakin kommunikoida planeettamme kanssa, koska tämä tapahtuma johtaa ihmisrodun liittymiseen kosmiseen kansalaisuuteen mahdollisena rauhanomaisena rotuna.

Tämä on tilaisuus tänä aikajaksona - tulla nostetuksi pois näistä geenipidäkkeistä (miasma), jotka ovat vaikuttaneet koko ihmiskuntaan. Tässä ei ole tuomitsemista. Kyse on historiamme ymmärtämisestä ja se että olemme inkarnoituneet tänne, merkitsee, että olemme ottaneet tämän leiman ihmisrodun osana. Jollemme ole puhdistaneet tätä leimaa ylösnousemustehtävämme kautta, meillä on tilaisuus tehdä tämä DNA-parannus tästä eteenpäin.

Tämä merkitsee sitä, että monilla meistä on oma versiomme elämäntarkastelusta tulevina kuukausina. Tämä elämäntarkastelu tapahtuu joko kehossa tai luopumalla kehosta, minkä jotkut ihmiset tekevät nyt tätä varten. Kun tänä aikana otetaan pois työvoimasta, laitetaan hiljaisuuteen ja eristetään, se merkitsee huomion kiinnittämistä, itsensä sallimista päästää irti ja menemistä syvemmälle puhdistamaan alitajuisia malleja, tuskaa, kärsimystä tai ristiriitaa, mikä on edelleen toiminnassa. Tasapainon tuomiseksi kehoihisi ja tietoisuutesi ja DNA:n parantamiseksi, itsensä kouluttaminen ykseydenlaista ja sen periaatteiden soveltaminen elämän jokaiseen osaan kiihdyttää suuresti henkistä tietoisuutta ja henkilökohtaista parantumista.

Tätä elämäntarkastelua valvoo korkeampi tietoisuutesi (avatara-Kristus) ja Perustajasuojelijat tavalla, mikä ei ole ollut aiemmin mahdollinen, eli selkeys tulee polttopisteeseen henkitietoisuutesi tuomiseksi asumaan täysin fyysiseen kehoosi. Kommunikoi aktiivisesti henkesi kanssa ja pyydä, että nämä sinetit poistetaan eivätkä karanteenit vaikuta kehoosi ja tietoisuuteesi. Vilpitön ja omistautunut sydän saa henkiapua ja henkivastauksia. Julista aikomuksesi ja omistautumisesi palvella Jumalan kosmista ja suvereenia ykseydenlakia.

Egyptin aikajanat ja 2D-elementaalikehotietoisuus


Kehotietoisuus on ensisijaisesti alkukantainen, joten monia perustunteitamme, -suhteitamme ja 2D-yhteyksiämme tulee pintaan. Alitajuiset paikat joista et ole ollut tietoinen, pystyvät yhdistymään kehosi kanssa siinä määrin, kun tehdään yhteistyötä tämän karanteenin poistamisen kanssa ja halutaan osallistua sen hyötyihin. Perustajasuojelijoilla (Kristus-Jumalvoimat) on valta poistaa tämä kaikki ja muuta ja se johtuu loppuvasta aikasyklistä 2012 ja maapallon kyvystä vastaanottaa se - ei tuomitsemisesta. Olemme odottaneet aioneita saavuttaaksemme tämän tapahtuman ajassa. Tämä on etuoikeus.

Egyptin aikajanat sekä myöhempi muukalaisteknologian väärinkäyttö, mikä avasi portaalit 2D-alimaailmaan (ja loi aika- ja avaruusrepeämiä), aiheuttivat uskomatonta vahinkoa planeetalle ja sen elementaali- ja luonnon valtakunnille. Planeettaverkkoon aiheutettu vahinko loi monia ongelmia - ihmissielun sirpaleet, sieluinversio, alitajuiset varjopersoonat ja muukalaisten tekemä manipulointi näihin heikkouksiin.

Yksi näistä tapahtumista oli 18. dynastian aikajanalla Ekhnatonin aikana - joka oli siriuslais-Annunaki ja temppeliherrasuojelija - missä tapahtui ylösnousemusportaalijärjestelmien avaamisen virheellistä käyttöä, kun yritettiin siirtää ansassa olevia sieluja Atlantiksen ja Lemurian joukkotuhojaksoilta. Tämä ylösnousemusprojekti epäonnistui ja tuhosi hänen massiivisen elämäntyönsä yrityksessä luoda uudestaan krystinen arkkitehtuuri ja ykseydenlain periaatteet Amarnaan, maan päälle. Repeämien avauduttua 2D-alimaailmaan mikä vapautti haitallisia voimia korkeammille taajuustasoille, pirstottiin monia sieluja, jotka imettiin sen mustan aukon läpi. Pian tämän tapahtuman jälkeen hän vetäytyi hallintokaudeltaan ja hänen murhattiin kerettiläisenä kuninkaana. Jotkut meistä ovat täällä taas, tämän projektin loppuunsaattamiseksi vuoden 2012 aikajaksossa ja ovat tehneet työtä sen hajaannuksen parantamiseksi, mikä luotiin 2D-valtakunnan kanssa.

2D-kentässä monet eläin- ja luonnon valtakunnat ovat ryhmätietoisuutena ja tämä karanteeni on vaikuttanut niihin haitallisesti. Ne eivät ole pystyneet saamaan yhteyttä toisiin tietoisuusulottuvuuksiin ja käytännössä ne olivat ansassa tuossa tilassa. Koska tämä karanteeni poistetaan, useampiin meitä ottavat yhteyttä luonnon ja eläinkunnan lajit. Kun tämä karanteeni poistuu, alamme muistaa, miten kommunikoidaan luonnon älykkäiden olentojen kanssa ja annetaan niille pääsy takaisin korkeampiin ulottuvuuksiin. Kaikki maan olennot ovat älykästä ryhmätietoisuutta ja kun alamme ottaa takaisin maan suojelijatehtävän, tämä merkitsee, että olemme vastuullisia tilanhoitajia ja teemme yhteistyötä harmoniassa luonnon valtakuntien kanssa.

Suojelijoiden maaprojekteja



Jotkut meistä tässä valoperheessä ryhtyvät täysin erilaiseen tapaan kommunikoida ja tukea tätä planeettaa ja sen luonnon valtakuntia. Kun tämä karanteeni poistuu, monet meistä saavat lisää informaatiota suoraan maapallolta ja meitä innostetaan tapoihin, joilla voimme osallistua planeettamme (ja kaikkien sen asukkaiden) parantamiseen tämän ylösnousemusjakson aikana. Monet ihmiset jotka ovat aktivoineet kaikuluotain-, kaikupaikannus- tai telepaattisen kommunikoinnin, kuulevat älykkyysvirtoja ja keskustelua tulevan maasta ja sen valtakunnista. Tämä voi vaatia vähän sopeutumista, ennen kuin tottuu siihen tietoisuuteen, että kaikki asiat ovat eläviä älykkäitä olentoja.

Kun siirrymme yksilöllisestä egosta ryhmätietoisuuteen, kommunikoimme helpommin ryhmätietoisuuden kanssa, kuten luonnon valtakunnat. Useimmat ihmiset ovat unohtaneet, että meidät suunniteltiin tämän planeetan suojelijoiksi. Kun uudet elementaaliaistimme tulevat käyttöön, luonnon valtakunnat ja astraaliolennot "etsivät" meitä kommunikointia varten. Nämä uudet kommunikointitavat muuttavat työkuvaustamme tämän planeetan kanssa, kun alamme tunnistaa todellisen henki-itsemme ja suhteemme kaikkiin asioihin.

Tämä on merkittävä ja välttämätön askel planeetan vapauden ottamisessa takaisin matelijapohjaisen kontrolloinnin invaasiolta. Matelijakontrollointi onnistui, koska he tunkeutuivat planeetan aivoihin, hologrammiarkkitehtuuriin ja käyttivät sitä ohjauspaneelina elementaalivoimien ja luonnon valtakuntien ohjaamiseen. Silloin kun elementaalikuntaan käytetään voimaa, mikä ei ole luonnollista sen kasvulle tai liikkeelle, tuon olennon tai lajin tietoisuus voi rappeutua ja kuolla. Luonnollisesti tämä on erittäin häiritsevää maapallon ja luonnon valtakunnille.

Useammat lajit ovat informoineet meille, että matelija-agenda on kaapannut, muuntanut, varastanut ja väärinkäyttänyt niiden suunnitelmaa ja tarkoitusta (hologrammisuunnitelma maapallolla), mikä haittaa kovasti maapalloa. Nämä valtakunnat ovat hyvin tietoisia ja tietävät täsmälleen, mitä tapahtuu heidän näkökulmastaan. Sitä on todella kiehtovaa kuunnella. Maapallo ja luonnon valtakunta haluaa kehittyä, kasvaa ja elää vapaana, kuten mikä tahansa tietoinen älykkyys.

Kun tämä nimenomainen karanteeni poistetaan, nämä valtakunnat ovat erittäin motivoituneita yhdistymään, kommunikoimaan ja toimimaan kumppanuudessa valaistuneiden ihmisten kanssa. Kun tietoiset ihmiset hyväksyvät vastuunsa olla maan tilanhoitajia, luonto saa takaisin luottamuksensa ihmiskuntaa kohtaan, jotta voidaan kanssaluoda ratkaisuja harmonisia elämäntapoja varten. Meillä on paljon opittavaa luonnolta ja sen olennoilta, jotka ymmärtävät luontaisen suunnitelmansa ja sen, miksi ne laitettiin maan päälle (ihmisten rinnalle) osallistumaan evoluutioon.

Ihmiskunta aloittaa uuden oppimis- ja löytämisjakson näiden valtakuntien kanssa, jotta ne tekevät kanssamme yhteistyötä planeetan palauttamiseksi takaisin luonnonlakeihin. Saatat huomata osallistuvasi tähän monin tavoin, kuten verkkotyö, lajiryhmien sponsoroiminen, puhdistaminen ja parantaminen, portaalien avaaminen, sirpaleiden kuljettaminen, elementaalien "uudelleenkryptaus", miasma-liejun läpikulkeminen tai mikä tahansa tapa, minkä tuntee olevan yhteydessä luonnon rakastamiseen.

Sinä olet opas


Useimmat ihmiset massoissa työstävät edelleen irtipäästämistä mielenhallinnasta, mielen liu'uista ja muukalaisteknologiasta, mikä häiritsee mielen havaintoja ja uskomuksia ja estää keräämästä tarkkoja arvioita tästä todellisuudesta. Monet massoissa ovat hämmentyneitä ja hukassa, kiertäen pakonomaisesti egon ja persoonan ongelmissa. Meillä on hyvin monia ihmisiä, erityisesti miehiä, jotka ovat olleet valmennettuja tyrannimaisten materiaalisten arvojen patriarkaaliseen hallintaohjelmaan. Silloin kun tämä ohjelma lakkaa vahvistamasta tuota identiteettiä eivätkä he ymmärrä tai hyväksy muutosta, hämmennys, viha, masennus ja harhakuvitelmat saavat otteen. Maan päällä ja sen ulkopuolella on paljon hämmentyneitä ja vihaisia ihmisiä, joilla ei ole taustaa sille, mitä he käyvät läpi.

Silloin kun meillä on syvempää taustaa ja ymmärrystä planeettatapahtumista, jotka vaikuttavat tietoisuuteemme, se sallii meidän mennä aina syvemmälle hengen ruumiillistumispotentiaaliin. Meidän on päästävä ohi mielenhallinnasta kokeaksemme henkitietoisuuden. Kun keräämme tarvittavaa selkeyttä tullaksemme tehokkaammaksi ja vaivattomammaksi elämäntehtävässämme, on välttämätöntä lisätä kykyämme kommunikoida tehokkaasti ja myötätuntoisesti toisten kanssa.

Tätä lukevat ovat valo ja esimerkki auttamaan veljiämme ja sisariamme vapautumaan tiedostamattomuudesta kärsimisen kahleista. Monet meistä opastavat ihmisiä tällä planeetalla ja lähdettyämme täältä, koska tämä on Kristus-uudelleenkoulutusta ja sen takaisinottamista, palaten moniin muihin planeettajärjestelmiin. Opi Jumalan luonnonlait, ykseydenlaki, ja se, miten soveltaa noita periaatteita kommunikoinnissa ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Kun yksilö ottaa takaisin sisäisen Jumalhengen, hänestä tehdään ikuisen Jumalvalon kuva ja hän elää luonnonlakeina. Nämä lait ovat yksinkertaisia, kuitenkin oleellisia henkiselle ylösnousemusprosessillemme ja matkallemme kotiin, takaisin vapauteen. Elä lakina ja vapaus, vapautuminen ja täysivaltaisuus ovat ikuisesti sinun - tämä on Jumalan lupaus.

Ykseydenlain harjoituksia


1. Harjoitus yksi: ykseystietoisuus



Ykseydenlaki on ymmärrys, että kaikki asiat on tehty älykkäästä energiasta ja osa kaikkea/yhtä. Ykseydenlaki on tietoisuusmekaniikan pyhä tiede ja luonnonlait, mitkä hallitsevat universaalia luomistamme. Kaikki/yksi on sen tunnistamista, että ikuinen totuus on ikuinen rakkaus ja ikuinen rakkaus on äärettömän Luojan tai Jumalan luonnollinen tietoisuus. Ikuinen rakkaustietoisuus ilmennettynä muotoon on ykseysälykkyyttä ja samanaikaisesti se tunnistetaan sisäiseksi Kristus-valoksi. Ykseystietoisuus on yhtä Jumalan kanssa ja ykseystietoisuus sytyttää sisäisen Kristus-valon. Sisäinen Kristus-valo toteutettuna muotoon, on ikuisen Jumalihmisen ruumiillistuma. Harjoita ykseystietoisuutta ja heijastat suoraan Jumalan rakkauden kuvaa ja olet ikuisesti suojeltu. Ole yhtä kaiken kanssa, kun yksi on kaikki Jumalan kanssa.

2. Harjoitus kaksi: rakasta itseäsi


Sovella ykseysharjoitusta kaiken/yhden kanssa laajentuen kohti itsesi rakastamista, kunnioittamista ja arvostamista. Anna tunnustusta tuolle kallisarvoiselle elämänvoimalle sisällä kunnioittamalla ja arvostamalla itseäsi kaikin tavoin. Itsesi rakastaminen on täysivaltaisuusteko, mikä on Jumalan ikuisen rakkauden ruumiillistamisen luonnollinen tila. Jumalan ikuisen rakkaushengen ilmentymänä sinulla on kyky päättää luoda henkilökohtainen vapaus vahingoittamatta muita. Ole rohkea poistaaksesi tuska- ja pelkoesteet, jotta tule ruumiillistuneeksi rakkaudeksi, kun Jumalan henki löytyy aina sisältä.

3. Harjoitus kolme: rakasta toisia



Kun opit rakastamaan itseäsi, rakasta toisia. Tunnista toisten kallisarvoinen elämänvoima ylläpitämällä rakkautta, kunnioitusta ja arvostusta toisille. Toisten rakastaminen niin kuin itseään on luonnollinen oman täysivaltaisuuden tila, kun annat toisten elämälle saman kunnioituksen kuin omalle elämällesi. Rakastamalla itseään ja toisia, mitään hyväksymättömyys-, arvostamattomuus- tai itsekunnioitusongelmia ei synny, kun kaikkia rakastetaan tasavertaisesti.

4. Harjoitus neljä: rakasta maata ja luontoa


Rakasta maata ja kaikkia sen luomuksia, luonnon valtakuntia - kasveja, eläimiä ja mineraaleja - jotka ovat kaikki eläviä, tietoisia ja älykkäitä energiaolentoja. Tunnista kallisarvoinen elämänvoima, mikä on läsnä kaikessa Jumalan luomassa, ylläpitämällä kunnioitusta ja arvostusta luontoa kohtaan. Tämän tekeminen palauttaa tasapainon ja harmonian luontoon ja maan luomakunnan älykäs energia vastaa tekemällä yhteistyötä ihmiskunnan kanssa. Ihmiset jotka elävät epäharmoniassa luonnon kanssa, luovat monia tapahtumia, joita pidetään kesyttämättömien voimien armoilla olemisena. Kun ihmiset oppivat elämään harmoniassa maan ja luonnon valtakunnan kanssa, luonnon olennot harmonisoituvat harmoniaan ja yhteistyöhön kaikkien asukkaiden kanssa.

5. Harjoitus viisi: toisten palveleminen



Kun rakastat itseäsi ja kunnioitat omaa polkuasi tiukasti, etsi menetelmiä palvella toisia, jotka eivät astu henkilökohtaisten rajojen yli. Toisten palveleminen ei sisällä sellaisia kuluttavia malleja, kuin uhri-hyväksikäyttäjä, loisiminen tai tunnevampyrismi. Palveleminen ei ylläpidä oikeutuksen, odotuksen tai kiinnittymisen egoperspektiiviä. Harjoita palvelemista ehdottoman rakkauden kera ja luonnollisesti hetkessä virraten. Palvelemiseen osallistujien energiavaihto vahvistaa ja laajentaa tietoisuuskasvua paremmin kuin mikään muu menetelmä. Mitä enemmän vahvistat toisten palvelemisessa olemisen energiakenttää, sitä enemmän iloa, harmoniaa ja lahjoja tuodaan elämääsi. Mitä enemmän palvelua omistat Jumalan suunnitelmalle ja ykseydenlaille, sitä enemmän henkisen tuen ja henkisen läsnäolon vaihtoa voit saada Jumalvoiman kanssa.

6. Harjoitus kuusi: tietoisuuden laajentuminen


Opi kehittämään sisäistä selkeyttä ja henkistä tinkimättömyyttä aikomalla kehittää henkilökohtaista tietoisuutta ja/tai henkistä identiteettiä. Henki-identiteettinsä ruumiillistamiseksi mielen on oltava asiaan vihkiytynyt ja kurinalainen. Jos ego on kehon auktoriteetti, se torjuu henki-identiteetin ruumiillistumisen. Jos mentaalikeho luo esteitä henkiselle identiteetille, henkistä identiteettiä ja näin tietoisuutta ei koeta. Ensimmäinen askel tietoisuuden laajentamiseen on tulla tietoiseksi mielenkontrollista ja ajatusten ja uskomusjärjestelmien laatusisällöstä. Toinen askel on tehdä yhteistyötä mentaalisen ja fyysisen epämukavuusprosessin kanssa olemalla kärsivällinen ja odottamalla hiljaisuuden tyhjiössä. Opi hiljentämään mieli, jalostamaan egoa ja olemaan hiljaa. Kun hiljaisuus, mielen kurinalaisuus ja egon jalostuminen on saavutettu, kuuntele sisästä henkeäsi opastuksen saamiseksi. Sisäinen opastus johtaa aina uudelleenkoulutusprosessiin, jatkuvan tietoisuuslaajentumisen kokemiseksi vapaana pelosta ja oppijärjestelmistä. Sisäinen Kristus opastaa aina suuremman rakkauden ja rauhan valitsemista kohti, henki-identiteetin tietoisuuslaajentumisen kautta.

7. Harjoitus seitsemän: vastuullinen kanssaluominen



Kun olet enemmän täynnä henki-identiteetin ikuista rakkautta, älykäs suunnitelma aktivoi jumalaisen olemistarkoituksen Jumalan kanssaluojana. Henki-identiteetti ja jumalaisen tarkoituksen älykäs suunnitelma ovat yksi ja sama. Tarkoituksesta ja suunnasta tulee selkeämpi ja selkeämpi, kun omistaudut elämään palvellen kaiken/yhden tai Kristus-hengen periaatteita. Tarkoituksemme tietäminen ja eläminen tuo iloa, rauhaa ja täyttymystä, myös vastoinkäymisten tai haasteiden kohdatessa. Kun saavutamme "tietämisen", olemme vastuussa siitä ja kanssaluomme vastuullisesti kaiken/yhden kanssa. Vastuullinen kanssaluoja tietää, että kaikki luomukset ovat kumppanuudessa kaiken/yhden kanssa. Emme omista tai kontrolloi mitään, joten tarpeita, haluja ja "päällekkäisyyttä" pitäisi välttää ja vältetään. Olemme Jumalhengen "toimitsijoita" palvelemassa toisia vastuullisessa kanssaluomisessa kaiken/yhden kanssa. Tämän tietämisestä ja tämän periaatteen elämisestä olemme ikuisesti vapaita karmallisesta vaihdosta.

Pysykää avatarasydänpolkunne loistossa, olkaa lempeitä sydämeltänne ja toisillenne.

Rakkautta, Lisa

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.