30.5.12

Superpäivitys energiakentistä


"Tänä valoisana yönä mä en unta saa
vaikka täällä olis helppo nukahtaa..."

Tämä aika vuodesta on ehkä kaikista parasta! On mahtavaa, kun aurinko ei tunnu laskevan enää ollenkaan. Se saa tosin aikaan sen, että ainakaan minä en tajua mennä nukkumaan ajoissa senkään vertaa mitä talviaikana. Ei vain malta. <3 

Aloitin tämän päivän jälleen metsässä. Joogasin ja loikoilin paljaalla maalla ja kuuntelin. Oli hämmentävää, kun tuuli yhtäkkiä lakkasi puhaltamasta. Oli kuin koko maailma olisi pysähtynyt hetkeksi. Ehkä se pysähtyikin, mistä minä tiedän. Halailin lähtiessäni puut ja kiitin että sain jälleen käydä latautumassa. Metsä on minun paras ystäväni. 

Viime päivät ja viikot ovat olleet energeettisesti yhtä vuoristorataa. Tämä toukokuu on ollut extravaativa, huh! Kehossa ja päässä on tuntunut puristusta ja työntöä, aivan kuin olisin neliskanttinen olento jota yritetään tunkea sisään pyöreästä reiästä. Tarvitaan muuntautumiskykyä, joustavuutta, tietoista hengittämistä, irtipäästämistä ja anteeksiantoa, jotta pääsee kaikista niistä porteista läpi, jotka on tällä hetkellä tarkoitettu läpikuljettavaksi. Välillä fyysinen keho on ollut todella tiukilla, vaikka syö hyvin, nukkuu hyvin, tekee harjoituksensa säännöllisesti ja saa tehdä aivan ihania asioita arkisessa elossaan. 

Tämän ajan intensiivisyys ja kosmiset valonvuodatukset tekevät päivistämme nyt haastavia. Jos alat niinä hetkinä heti kaivamaan syytä omasta navastasi ja vellomaan siinä, suo on loputon. Niin, me kun suomalaisena kansana saatamme ottaa tämän ylösnousemus/puhdistusprosessinkin välillä turhan vakavasti ja kuvittelemme, että meidän täytyy tonkia juuria myöten jokainen pyörre, joka elämämme yli pyyhkäisee. Toki meillä jokaisella on varmasti läpikäytävääkin, mutta välillä on vain annettava kaiken olla, luotettava siihen, että tämä energia on universaalia painetta, jota minun ei kuulu ottaa joka kerta henkilökohtaisesti. Anna itsesi kulkea tuon energian läpi, olla armollinen itsellesi. Ota sen sijaan vaikka päiväunet. Päästä hetkeksi irti supertunnollisuudestasi ja kevennä energiasi ajatuksella "senkus siinä pyörit, minä viilaan nyt kynsiäni". Ja niin tuo energia menee menojaan omia aikojaan ja olosi kevenee huomattavasti. Tiedät kyllä mikä energiapuuska tulee elämääsi sinun sielunpolkuasi avaamaan ja johon on tarkoitus tarttua ja katsoa itseään peiliin - ja mikä taas on universaalia painetta, jonka herkkyydessäsi tunnet, mutta johon juuri Sinun ei välttämättä tarvitse kiinnittyä. 

Oman ajan ottaminen on nyt myös entistä tärkeämpää, siitä ei enää anneta tinkiä. Se on meidän uusi Tapiolan henkivakuutus. Enkeli-illoissa enkelit yhä uudelleen ja uudelleen muistuttavat meitä jokaista siitä, että on tärkeää, että meillä on aikaa vaeltaa luonnonhelmassa, ottaa nokosia, sulkea tietokoneet ja vain Olla. 

Samalla kun valokehomme kasvaa, alamme myös tulla erityisen herkiksi eri energioille. Jos vielä muutamia vuosia sitten pystyit käydä ostoksilla Citymarketissa ja viipyä siellä varttitolkulla ilman, että se tuntui "missään", niin nytpä tunnemme suurta väsymystä tuon kauppareissun jälkeen. Tai sama asia, jos joudut viettämään aikaasi kaupungilla ihmisvilinässä, tai muussa tilaisuudessa, jossa on paljon ihmisiä. Se merkitsee sitä, että siellä on ihmisten lisäksi myös paljon eri energioita ja eri värähtelyitä, ja näille värähtelyille me tulemme nyt erityisen herkiksi - tiedostamme sitä tai emme. 

Koska meistä jokainen nyt herkistyy näiden kosmisten valolähetysten myötä, niin me myös väsymme muiden energioihin helpommin, jos emme tätä tiedosta ja osaa suojata itseämme tai pitää omaa valosuojaamme yllämme tietoisesti. Enkeli-illoissa enkelit ovat antaneet meille muutaman hyvän vinkin oman energian rajojen tunnistamiseen ja oman kentän sulkemiseen. On ollut huikeaa saada jakaa sitä ihmisten kesken. 

Tämä harjoitus tuotiin minulle itse asiassa noin vuosi sitten eräänä keväisenä iltana lenkillä ollessani. Olin murehtinut jotakin asiaa, mieleni oli haahuillut ympäri ämpäri ja saanut minut tuntemana oloni epätoivoiseksi ja heikoksi. Yhtäkkiä minulle sanottiin:

"Rakkaamme, huomaatko missä energiasi vaeltavat? Ne ovat aivan ympäriinsä ulkopuolellasi, yksi säde yhden asian kimpussa, toinen toisen asian kimpussa, kolmas pähkäilee jotain kolmatta asiaa. Et ole ollenkaan omassa keskuksessasi ja se saa olosi tuntumaan heikolta ja menetät voimaasi. Tee seuraava harjoitus."

Sitten he näyttävät, kuinka minusta lähtee ikään kuin säteitä, sellaisia sinisiä teleskooppisäteitä ihan joka puolelta kehoa. He alkavat nyt työntää noita säteitä takaisin minuun, pyytävät minua käyttämään noiden teleskooppien "sisäänpainamiseen" omia käsiäni. Mahdoin näyttää hassulta, kun siinä keskellä peltoja kävellessäni aloin yhtäkkiä painamaan näkymättömiä säteitä takaisin kehooni oikein konkreettisesti. Voimakäsky tälle oli: "Palaan takaisin Kotiin"

Kun sain tämän kaiken visualisoitua ja palattua takaisin kehooni, kannoin yhtäkkiä valtavaa voimaa ja vahvuutta. Kaikki asiat, jotka olivat mielessäni pyörineet ja vieneet minusta voimaa, olivat nyt poissa. Mieli oli selkeä, vahva ja tyyni, eikä minua murehduttanut enää mikään. Olin palannut takaisin Sydämeeni. 

Olen käyttänyt tätä visualisaatiota aktiivisesti tuosta hetkestä lähtien. Joka kerta lopputulos on ollut sama. Se on todella voimallinen.

TOINEN VIHJE
Tämän opin eräästä aurakirjasta myöskin viime kesänä. Kirjassa opetettin miten oma aura suljetaan. Normaalisti elämme tiedostamattamme omaa auraamme ja näin ollen kuljemme aura auki elämän jokaisessa tilanteessa. Aiemmin sillä ei juuri ole ollut väliä, koska värähtelyt ovat olleet niin toisenlaisia, mutta tänä päivänä, kun saamme jatkuvasti tätä valopäivitystä ja herkistymme, auran tiedostamisella on jo todella väliä. Emme yksinkertaisesti voi enää kulkea aura avoinna huolettomasti ja miten sattuu, koska herkistynyt energiakehomme kerää siihen nyt päivän aikana entistä tehokkaammin Kaiken, missä ikinä liikummekaan. Toisten mielipiteet, ohimenevien ihmisten energian, eri paikkojen ja tilanteiden värähtelyt.

Klassisin esimerkki tästä on varmasti se, että me jokainen tunnemme lähipiirissämme ihmisen, jonka kanssa keskusteltuamme tunnemme olevamme täysin uuvuksissa. Tuo ystävämme on vienyt meistä kaiken voiman. Hän ei tee sitä tahallaan eikä tietoisesti, mutta me olemme olleet aura auki hänen kanssaan keskustellessamme, ja hän on päässyt imemään meistä energiaa itselleen. 

Kirjassa neuvottiin auran sulkemiseksi yksi tehokas ja yksinkertainen jippo: Risti nilkkasi ja ranteesi. 

Olin juuri saanut kirjan luettua, kun puhelimeni pirahti soimaan. Katsoin kuka soittaa ja hetken mietin, että nyt en kyllä jaksa vastata. Olin jo aikoja sitten tiedostanut, että hänen kanssaan puhuessani minun täytyy itse olla voimissani, etten menetä kaikkea voimaani hänelle. Ja nyt en todellakaan ollut. Mutta sitten muistin kirjan vinkin ja päätin testata sitä käytännössä. Vastasin siis puheluun. 

Energiani alkoi virrata hänelle heti puhelun alettua, kun hän vuodatti minulle tuttuun tapaansa koko sairaskertomuksensa ja  pyysi sanattomasti apuani. Yleensä olen aina kannustanut häntä ja etsinyt keinoja piristää häntä. Tällä kertaa en kuitenkaan lähtenyt leikkiin mukaan. Sen sijaan vain kuuntelin, ja hiljaisesti ristin nilkkani ja ranteeni puhelun toisessa päässä. Ja "naks", puhelun toisessa päässä tuli täysin hiljaista. Melkein säikähdin, että mitä tapahtui, löikö hän minulle luurin korvaan vai putosiko linjoilta vai mitä tapahtui. Mutta ei, siellä hän oli, ja yhtäkkiä hänen äänensävynsä muuttui kuin veitsellä leikaten. Oh, tämäpä oli varsin tehokasta. Samalla minä pääsin yhtäkkiä taianomaisesti takaisin voimaani ja energiani viesti hänelle jopa puhelinlinjoja pitkin, että "tämän naisen liiveihin ei enää uida". 

Pääsin toistamiseen testaamaan samaa asiaa matkalla ollessani. Viereeni taksiin istui vahva henkilö, joka jälleen kerran tuntui energeettisesti saavan minusta yliotteen. Hetken aikaa kuuntelin hänen vyörytystään, kunnes päätin nätisti ristiä nilkkani ja ranteeni. Ja sama efekti. Naps, hän siirtyi tyytyväisenä tuijottamaan taksin toisesta ikkunasta ulos ja minä sain rauhassa tuijotella omasta ikkunastani.  

Nämä ovat vain kaksi esimerkkiä siitä, miten olen jatkossa saanut opetella omaa auraani ja energiakenttääni tuntemaan, ja palaamaan takaisin omaan voimaani. Olen myös monta kertaa miettinyt, että miten monelta väärinkäsitykseltä maailmassa olisi säästytty, jos nämä asiat opetettaisiin meille jo ala-asteella. Että meille ylipäätään kerrottaisiin, että meillä on energiakentät ja meidän olisi hyvä oppia käyttämään ja säätelemään niitä tietoisesti. Monta hyväksikäyttöä, uhriksi heittäytymistä ja asioille alttiiksi joutumista olisi vältetty, jos tiedostaisimme missä omat energiamme liikkuvat. 

Hyvä puoli on tietenkin se, että nyt tänä valovuodatuksen ja tietoisuuden muutoksen aikana me pääsemme tästä asiasta tietoiseksi koko universaalilla tasolla. Energiahallinnan myötä pääsemme vihdoin omaan voimaamme ja pystymme tietoisesti päättämään milloin annamme auran olla auki ja säteillä valoamme, ja milloin taas on hyvä heittää ns.huppu niskaan ja säästää itseämme. 

Suurin hyöty energiakentän tiedostamisesta ja tarpeen tullen sulkemisesta on se, että kun sinä pääset omaan voimaasi, myös henkilö jonka kanssa keskustelet, pääsee omaan voimaansa. Silloin kumpikin kokee eheytyvänsä. Yhtäkkiä olette täysin tasaveroiset, ja keskustelu muuttuu tasapainoiseksi ja oikealla tavalla avoimeksi ja terveeksi. Kumpikaan ei edes alitajuisesti yritä enää "hyötyä" toisesta tai joudu "alakynteen". Sen kokeminen on upeaa!

Ja mitä näiden kahden esimerkin ihmisten kanssa toimimiseen tulee, niin kyllä, tänä päivänä olen ilolla heidän kummankin kanssaan tekemisissä, koska pystyn tietoisesti muuttamaan energiakenttääni niin, etten enää menetä voimiani heidän kanssaan, vaan pystyn pysymään omassa voimassani ilolla ja rakkaudella. Se on ollut ihmeellinen ja yksi koko elämäni suurimmista opeista, joka on muuttanut kanssakäymiseni ihmisten kanssa täysin. Kiitän sydämestäni kaikkia niitä ihmisiä ja tilanteita, jotka ovat minulle peilinä tässä oppiläksyssä toimineet. <3 Love can move mountains.


Valonlähteessä,
Deepthi