7.2.12

Amman luona 5.: Pienet, kauniit Amman ihmeet




On sunnuntai, ja jälleen yksi kuumista päivistä Intiassa, Amman ashramissa. Olen juuri muiden tavoin nauttinut lounaan, ja arkiruuteista poiketen suunnistamassa kohti pientä parkkialuetta, johon on jo kokoontunut iso joukko Amman seuraajia sekä useita keltaisia busseja. Suurin osa busseista on jo täynnä, joten menee hetken aikaa, kun käyn bussit laukkuni kera läpi ja löydän itselleni paikan. Bussi on sisältä tulikuuma, ja kaikki vaatteeni ovat litimärkiä jo ennen kuin ehdin istahtaa paikalleni. Jalkatilaa ei käytännössä ole. Tunnen jälleen itseni jättiläiseksi, niin kuin varmaan moni muukin länsimaalainen ihminen intialaisille mitoitetuissa busseissa. Sinne sitten ahtaudumme viimeiselle penkkiriville neljä länsimaalaista naista ja yksi mies, ja istumme kaikki jalat sivuttain ja päällekkäin ja nauramme! Jälleen meiltä kysytään pitkää pinnaa, joustavuutta ja toistemme huomioon ottamista.

Edessä on kolmen tunnin matka Amman vuoden ensimmäiseen julkiseen ohjelmaan Cherukolpuzhaan. Amma vieraili samaisessa paikassa ensimmäisen kerran jo yli kymmenen vuotta sitten. Alunperin Amman halaukset ovat saaneet alkunsa jo 80-luvulla, jolloin kyläläiset alkoivat pyytää Ammaa siunaamaan heidän kotinsa ja pitämään heistä huolta. Hiljalleen Amman maine kiiri ja hän alkoi saada kutsuja muuallekin maahan. Kotidarshanit muuttuivat vuosien varrella temppelidarshaneiksi, ja kun yhä isommat joukot halusivat saada hänen halauksen, tapahtumista on kasvanut kokonaisia ulkoilmaohjelmia. Paikalla on helposti 15.000-20.000 ihmistä, ja Amma halaa heistä jokaisen. Usein ohjelmat kestävätkin näin ollen pitkälti yli toista vuorokautta. 

Muistan, kun olin tasan kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran Amman luona Intiassa. Lähdin tuolloin heti hänen mukaansa Etelä-Intian kiertueelle, ja olin vaikuttunut näkemästäni ja kokemastani. Vaikka paikalla oli aivan hirvittävän paljon ihmisiä ja meitä seuraajiakin monia monia satoja, niin silti kaikki toimi aivan ihmeellisen hienosti. En missään vaiheessa kiertuetta esimerkiksi nähnyt ainuttakaan aikataulua siitä, milloin lähdemme mistäkin, ja joka ainoa kerta kaikki olivat kuitenkin busseissa ajallaan. 


Tällä kertaa meitä oli kuulemma 500 länsimaalaista devoteeta Amman ohjelmassa mukana, ja siihen tietenkin intialaiset vielä päälle. Itse matkat olivat yhtä vuoristorataa, intialaiset tiet kun ovat erittäin kuoppaisia, kapeita ja mutkaisia, ja kuljettajat ajavat kuin rallikuskit. Busseissa ei myöskään tunnu olevan sellaista ylellisyyttä kuin iskunvaimentimet ollenkaan. Niinpä pompimme kuin räsynuket siellä hikisellä ja ahtaalla takapenkillä! :D

Perillä meitä odotti iso ulkoilmateltta keskellä peltoa, jossa hiekka ja pöly pöllysivät! Kun pääsimme istumaan meille varatuille penkeille odottamaan Amman tuloa, kaivoin ensimmäisenä kosteuspyyhkeet esille. Kun sitten pyyhin niillä kasvoni ja käsivarteni, ne olivat yltä päältä harmaita! Taisimme saada matkalla oikein kunnon hiekkapuhalluksen! 

Itse ohjelma oli hyvin pehmeä ja lämminhenkinen, jopa yllättävän rauhallinen. Amman puhe intialaisille taas oli kaikkea muuta, se oli kunnon jumalatar-ruutia tulvillaan! 


Hän nosti esiin mm.intialaisten alkoholiongelman, ja kannusti ihmisiä käyttämään alkoholin sijasta rahansa perheistään huolehtimiseen. Amma myöskin sanoi, että meidän ei koskaan pitäisi vaipua synkkyyteen eikä epätoivoon, eikä luulla, että olemme yksin maailmassa. Hän antoi esimerkin miehestä, jonka auto oli suistunut ojaan. Onnettomuuspaikalle sattui tulemaan toinen mies hevosen kanssa. Hevosmies kysyi, voisiko hän jotenkin auttaa. Automies oli iloinen saadessaan apua, ja yhdessä he kiinnittivät hevosen auton eteen niin, että hevonen voisi vetää auton ojasta takaisin tielle. Hevosmies antoi hevoselle ohjeen: ”No niin Polle, vedäpäs nyt auto pois ojasta.” Hevonen ei liikahtanutkaan. Mies antoi hevoselle uuden käskyn. Mitään ei tapahtunut. Sitten mies sanoi: ”Ruuna, eteenpäin!” Ja niin Polle veti auton pois ojasta. Automies kysyi ihmetellen: ”Miksi sinä kutsuit Pollea väärällä nimellä?” Hevosmies vastasi: ”Polle ei näe sivuilleen, mutta kun se luuli, että Ruuna on vetämässä autoa pois hänen kanssaan, sekin sai voimaa toimia!” Amma sanoi, että samalla tavalla meillä pitäisi olla uskoa siihen, että Jumala on vierellämme koko ajan. ”We are never alone. God is always with us.” 

Amma puhui myös muun muassa siitä, miten valtava voima sanoilla on elämässämme. Hän sanoi, että sanat ovat kuin kultaisia avaimia toistemme sydämiin. Jälleen hän antoi esimerkin. Näkönsä menettänyt mies istui kadulla kerjäten ihmisiltä rahaa: ”Auttakaa minua poloista, olen sokea. Voi, olen niin sokea!” Meni päivä ja viikko toisensa jälkeen ja mies toisti tätä lausetta, mutta hänen pussiinsa ei herunut keneltäkään penniäkään. Lopulta häntä vastapäätä olevan kaupan omistaja tuli sanomaan, ”Olet istunut tässä nyt päiväkausia ja kaikki kävelevät vain ohitsesi. Mitä jos koittaisit vaihtaa sanojasi? Sano vaikkapa, että ”Voi minkä ihanan päivänpaisteen tuot tullessasi, olisikohan mahdollista, että minäkin saisin kokea tuon kauneuden?”, ja katso miten ihmiset alkavat reagoida. Mies empi, mutta päätti yrittää. Hän alkoi puhua ohikulkeville ihmisille kauniisti ja hymyili heille. Ihmisten sydämet sulivat, ja niin miehen pussi alkoi täyttyä kolikoista.

Puheiden jälkeen Amma lauloi vielä hyvän tovin bhajaneita, hyvin voimaannuttavia ja kohottavia! Välittömästi viimeisen bhajanin jälkeen alkoi halausrumba. Välillä annoimme prasadia ja välillä istuimme lavalla Amman takana meditoimassa ja vain katselemassa Ammaa. Amman halatessa ihmisiä, hänen takanaan seisovat avustajat korjaavat aina välillä hänen sariaan ja pitävät huolen että kaikki on hyvin. Minä istuin katselemassa, kun avustaja aloitti kauniisti ja hyvin hellästi myös hieromaan Amman hartioita. Itselleni tuli aivan tunne, että voiih, minäkin haluan hellää hierontaa! Kuvittelin, kuinka istuin Amman paikalla, ja sain vastaanottaa samaa hellää kohtelua.

Tällä kertaa itse ohjelma loppui jo neljän aikaan aamuyöllä, joten pääsimme lähtemään takaisin ashramiin jo hyvissä ajoin. Aamukuuden jälkeen olimme rättiväsyneinä, hikisinä mutta onnellisina takaisin ashramin pihassa.

Temppelissä oli aamun archanat jo lopuillaan, kun kävelimme ashramin pihan poikki. Kalarissa oli käynnissä vielä puja, ja kun saavuimme tämän pikkutemppelin alueelle, rauha ja onni täytti jälleen sydämeni. Kotona vihdoin! Ashramin ilmapiiri on niin eheyttävä, niin kaunis, rukouksilla kehrätty. 

Temppelin portaat viime viikolla, kun ashram valmistautui Kali-pujaan. <3

Tänään tiistaina ashramissa vietettiin puolestaan meditaatiopäivää. Aamulla olimme vielä sevassa, mutta yhdentoista aikaan jo temppelissä, jonne Amma tuli pitämään meditaation ja satsangin. Temppeli oli tuttuun tapaan aivan täpötäynnä intialaisia ja länsimaalaisia devoteita. Tuulettimet pyörivät vimmatusti katossa ja pikkulapset istuivat aivan Amman jalkojen juuressa, häntä kohti pikkuisilla käsillään kurottaen.

Aina kun ohjelma loppuu, alkaa hirveä härdelli. Kaikki nousevat yhtä aikaa ylös ja järjestäytyvät jonoihin. Tilaisuuden päätteeksi Amma nimittäin jakaa meille prasadin, päivän lounaan, kullekin vuorotellen henkilökohtaisesti. Siinä kaiken massan keskellä kun muodostimme kahta jonoa, yhtäkkiä joku tarttui minua takaa käsivarsistani kiinni. Kysymättä, sanomatta mitään hän alkoi hieroa käsivarsiani ja hartioitani!! Ja samassa mieleeni välähti: minähän pyysin Ammalta hierontaa!!!!!! :DDDD VOI AMMA-MAMMA!!! :DDD Käännähdin katsomaan kuka minua hieroo, ja näin pienen intialaisen naisen, jota en ole koskaan ennen nähnyt. Ashramin asukas hän ei ollut. Hän jatkoi hellää hierontaansa siinä keskellä temppelin lattiaa, kun olimme kaikkien satojen devoteiden kanssa siinä aivan limittäin toistemme sylissä. Yhtäkkiä nainen sanoi minulle: ”Amma told me to do this.” Ja minä olin ihan, että ei voi olla enää tottakaan! Nainen hieroi minua aina Amman luo saakka ja oli ihan kiinni minussa. Lopulta hän sanoi ennen kuin kurotimme ottamaan lautaset Ammalta: ”Amma says: Do seva every minute.”

Jälleen yksi Amman pienistä, kauniista Ihmeistä kävi toteen.

Kiitos, kiitos, kiitos! Om Namah Shivaya!

Amma-halein
Deepthi