6.12.11

Inventaario

Katselen uuden kotini ikkunasta yön pimeyteen. Mitään ei näy, mutta tiedän, että eteeni aukeaa iso peltoaukea ja ylleni yötaivas, jonka pilvien takana hohtaa pakkastähdet. Maagiset kaksi vuotta tuli täyteen, ja löysin taas itseni pakkaamasta kotia. Oli aika siirtyä eteenpäin, kiittää siitä elämäni parhaasta ja ikimuistoisimmasta ajanjaksosta, jonka edellisessä kodissani vietin. Niin mielettömiä asioita, sisäisen prosessin kävin läpi tuossa kodissa asuessani, kiitos kiitos kiitos. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sitä ei tiedä Luojakaan. Tiedän vain, että tämäkin koti on tähtiin kirjoitettu, tänne vain piti tulla. Syy selviää myöhemmin. Ja kyllä, Pohjanmaalla olen edelleen.

Itselläni on sisäisesti sellainen olo, että ensi vuosi on yhdistymisen vuosi. Sydänten yhdistymisen vuosi. Jo nämä pari vuotta ovat esitelleet minulle koko joukon aivan upeita uusia ihmisiä, joiden kanssa olen saanut opetella Uuden Maailman sääntöjä, energioita, värähtelyvaihteluita, henkisiä lakeja, tuntenut syvää sielunkumppanuutta, Rakkautta, Iloa jälleennäkemisestä. Aina välillä on tullut hurjia välähdyksiä koko kuvasta, joka on tuonut valtavasti uskoa,innostusta oppia lisää, sisäistää lisää. On ollut mahtavaa saada opetella elämään Suoraan Sydämestä, ilman pelkoa, murehtimista ja syyllisyys/kärsimys-malleja. Ja samalla on juurrutettu syvemmälle Äiti Maahan, tehty aivan konkreettisia muutoksia arjen valinnoissa. On pesty pois sitä mikä ei enää palvele Korkeinta tarkoitusta ja aktivoitu tilalle uusia Olemisen malleja.

Tuntui hyvältä taas muuton yhteydessä karsia tavaraa. Kummasti myös niitä ikivanhoja asioita nousee muuton yhteydessä aina pintaan. Jostain tipahtaa aina joku valokuva, jota jää hetkeksi ihmeissään tuijottamaan ja miettimään, että tuollainenko minä silloin olin?? Ja sitten kuitenkaan niistä kuvista ei paria vuotta kauempaa ole...

Joka tapauksessa, eilen kun kannoin tavaroita uuteen kotiini, Amma-laulut vain kaikuivat rappusissa, mieli oli keveä ja uudesta alusta innostunut! Salaa rakastan muuttamista. Se pelmauttaa aina niin pohjamutia myöten energiat ylösalaisin - niin, aivan niin kuin ne eivät jo muutenkin sitä olisi :D - ja antavat tilaisuuden supertuuletukseen, kunnon inventaarion tekemiseen: "Haluanko tosiaan tämän uuteen elämääni?", "Olisiko tämä aika jo jättää taa?", "Tämän otan seuraavaksi tutkimukseni kohteeksi".

Uudeksi vuodeksi lähden Intiaan pariksi kuukaudeksi, ja millaisena sieltä palaan takaisin, sitä ei pysty yhtään ennustamaan. Eikä tarvitsekaan.

Toki pieniä aavistuksia on. Musiikkia, musiikkia, musiikkia, mutta myöskin lisää enkeli-iltoja, yhdistymistä upeiden ihmisten kanssa, yhdessätekemistä, Valon viemistä eteenpäin.

Joko sinun inventaariosi on alkanut? Miltä energia kodissasi tuntuu? Onko siellä jotain, joka pitää sinut kiinni menneessä, estää sinua tekemästä uusia, Sydämenpolkuasi paremmin kunnioittavia valintoja? Mitä siellä on puolestaan sellaista, joka oikeasti tukee sielunkasvuasi, saa sinut tuntemaan olosi luottavaiseksi, kevyeksi, tasapainoiseksi? Onko kodissasi tai elämässäsi jotain, joka ei resonoi sydämesi kanssa, vaan rikkoo sisäistä harmoniaasi? Mikä puolestaan symboloi sinulle kodissasi ja elämässäsi rauhaa? Nyt, 12.12-portin kynnyksellä on erittäin hyvä aika käydä elämän eri pisteitä läpi, ottaa ne suurennuslasin alle ja olla armoton. Mikä kodissasi, ihmissuhteissasi, työssäsi, elämässäsi palvelee Rakkautta, mikä pelkoa?

Minä venytin Intian lentolippujen hankkimista. Surffasin kyllä vertaa.fi-sivulla melkein päivittäin, mutta aina ajattelin "kerrankin olla Järkevä". Ajattelin, että odottaisin ensin, että Olgalle varmistuisi hoitopaikka, ja raha-asiat olisivat järjestyksessä, ennen kuin menisin buukkaamaan liput. Mitä pidemmälle aika kului, sitä enemmän menin ymmälleen: TIEDÄN, että minun kuuluu reissuun lähteä, mutta MIKSI hoitaja ja raha-asiat eivät ota hoituakseen? Aikani asiaa vitkutin, kunnes Amma alkoi tuoda minulle viestiä: "sinun on ensin tilattava liput, luotettava, vasta sitten muu voi järjestyä". Sivuutin tuon viestin, vaikka tiesin sen olevan niin kipeän totta. Olinhan päättänyt kerrankin olla järkevä. Mutta mitä pidemmälle aika meni, sitä kalliimmaksi ensinnäkin liput kävi, mutta sitä useammin myös tuli tuntu, että minun on itse ensin tehtävä tarvittava siirto, tiedettävä mitä tahdon, vasta sitten muu pystyy ilmentymään. Viimein sitten sain viime viikon lopulla tarpeekseni tuosta äänestä. Istuin koneen ääreen ja tilasin liput.

Kun viimeinenkin tilaus ja varmistus oli tehty, niin voi mikä hulabaloo ympärilläni alkoi!!! :D Todella tuntui, kuin kaikki taivaanjoukot olisivat pidätelleet jo monta viikkoa hengitystään vierelläni, ja nyt he viimein saivat alkaa taas Elämään!!!! He olivat niin riemuissaan valinnastani Toimia sen mukaan, miten Tiesin olevan oikein. Menin saunaan, ja Amma-bhajanit raikui korvissa. Tulin saunasta ja bileet jatkuivat edelleen ympärilläni. Ai miten niin tätä oli jo odotettu!! :DD

Niin kuin voit varmasti kuvitella, saman tien ilmoittautui myös hoitaja Olgallekin, ja raha-asiatkin järjestyivät. Niin vahvasti sain sitä viestiä, että koska elämme jo niin voimallista aikaa, on todella tärkeää, että tulemme universumia puoleenväliin vastaan. He sanoivat:

"Niin kauan, kuin Rakkaamme Sinun mielesi ja mielipiteesi horjuu, kätemme ovat sidotut, eikä mikään asia mene eteenpäin. Senpä takia, heti kun käytät Sinulle suotua Vapaata Tahtoa ja teet valintoja, jotka tulevat oikeasti Sydämestäsi, Ihmeet alkavat manifestoitua Elämääsi. Sinun valintasi antavat polttoaineen Unelmiesi toteutumiselle. Me käymme työhön heti, kun Sinä, Kallisarvoinen tiedät mitä Tahdot. Sinä Olet Hyvin Voimallinen Luojan Lapsi."


Olkoon niin. Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Rakkaudessa,
Deepthi