24.9.11

Hoffman: Fyysinen olemus ottaa nyt henki-itsen kiinni



FYYSINEN OLEMUS OTTAA NYT HENKI-ITSEN KIINNI

Kanavoinut Brenda Hoffman ( www.lifetapestrycreations.com)
20.9.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Tämä viikko on äärimmäisen tärkeä siihen liittyen, minne olette menossa ja miten aiotte päästä sinne.

Kuukausia olemme kannustaneet teitä siirtymään luomismahdollisuuksienne henkiseen paikkaan ja olette tehneet sitä. Mutta siirryitte henkisesti eteenpäin nopeammin, mitä fyysinen kehonne pystyi kestämään. Testasitte luomismahdollisuuksien uutta fyysistä työkalusarjaanne, ennen kuin olitte täysin sopeuttaneet uskomusjärjestelmänne luomisen universaaleihin totuuksiin.

Monet teistä luulivat tekevänsä jotain väärin, koska ette pystyneet tuottamaan haluamaanne kohdetta tai mallia. Se oli meidän virheemme, ei teidän. Sillä teillä oli vanhan ajan uskomusmalleissanne paljon enemmän, mistä oli päästettävä irti, ennen kuin voisitte luoda haluamanne elämän.

Olemme yhtä hämmästyneitä kuin te siitä, mitä olette saaneet aikaan tähän mennessä. Olemme myös innostuneita niistä mahdollisuuksista, jotka ovat luontaisia uudessa ajassa, uudella maapallolla. Mutta meidän täytyi järjestäytyä uudelleen, kun saimme selville, että henkinen olemuksenne päihitti fyysiset kykynne. Ja niin olemme tehneet. Tämä on se muutos, mitä tunnette seuraavat päivät tai viikot.

Teissä virtaa satoja, ellei tuhansia, ideoita siitä, mitä haluaisitte saada elämäänne. Melkein kuin 1900-luvun alun välkkyvä elokuvanäyttö. Jokainen idea esittelee oman ilonsa - kuitenkaan kaikkia ideoita ette oikeasti halua. Toisissa ulottuvuuksissa niin monet mahdollisuudet ovat aina ulottuvilla. Mutta fyysinen 3D-olemuksenne ei ole koskaan ollut riittävän vahva hyväksyäkseen tuon informaatiomäärän ja luodakseen sen.

Havaitsimme, että fyysisellä 3D-olemuksella oli enemmän rajoituksia, mitä tiesimme. Erheellinen oletuksemme oli, että jos esittelisimme teille henkiulottuvuudet, vaihtaisitte fyysisesti automaattisesti tuohon paikkaan, mikä sallii teidän luoda ajatuksenne ja unelmanne. Kenties ette yhtä helposti kuin muissa ulottuvuuksissa, mutta paljon helpommin kuin ennen.

Todellisuudessa fyysinen 3D-kehonne ei ollut riittävän vahva hyväksyäkseen uuden luomisenergian virtaamisen sisään, joten käytitte uskomusjärjestelmiänne "patoamaan" virtauksen. Fyysinen kehonne meni itsesuojelutilaan.

Monet teistä miettivät, tapahtuuko jotain samanlaista koko tämän siirtymäprosessin läpi. Ei. Koska jokaisen muutoksen myötä siirrytte yli 3D-rajoituksistanne. Olette paljon vahvempia kuin muutama kuukausi sitten. Olette päästäneet irti monista noista uskomuspadoista. Ja kun tunnette itsenne vahvemmaksi uusissa ulottuvuuspuitteissanne, päästätte lisää irti. Miten mielenkiintoista, että vesi usein rinnastetaan tunteisiin. Sillä uskomuksissa jotka säilytitte suojelemaan fyysistä olemustanne, oli kyse itsearvostuksesta ja tunteista, mitä teillä oli toisista.

Kun siirrytte neljänteen, viidenteen ja kuudenteen ulottuvuuteen, teistä tulee harmonisempi fyysisesti, tunteellisesti ja henkisesti. Hyväksytte myös jatkuvasti lisää viipaleita koko olemuksestanne - ja kun teette sen, olemuksenne sopeutuu.

Selitetään. Jokainen viipale on eri puolenne, vaikka se onkin osa kokonaisuuttanne. Kenties yksi uusi puolenne nauttii retkeilystä, kun taas alkuperäinen sinä ei voi sietää sitä. Vaikka tämä on yksinkertainen esimerkki, se ei ole kaukaa haettu uuden todellisuutenne osalta. Huomaatte ärsyyntyvänne ihmisistä ja asioista, jotka eivät ärsyttäneet teitä aiemmin. Ja rakastavan asioita, joista ette ennen piitanneet.

Miksi mikään tai kukaan ärsyttäisi teitä, kun kasvatte henkisesti ja tunteellisesti? Se johtuu siitä, että teistä on tulossa universumien hienoviritetympi instrumentti.

Silloin kun aloititte pianotunnit lapsena, käyttämänne pianon ei tarvinnut olla hyvin viritetty. Mutta kun kehityitte konserttipianistiksi, hienoisinkin epävire raastoi teitä kuin kynnet liitutaululla. Ja sellaista teillä tulee olemaan.

Mutta jos uudessa ajassa ja uudessa maapallossa on kyse rakkaudesta ja rauhasta, miten on mahdollista, että mikään tai kukaan ärsyttää teitä? Sellainen erottelukyky on erittäin tärkeää nyt ja sitä tulee sitä vielä enemmän, kun siirrytte paikkaanne uudella maapallolla. Negatiiviset kommentit jostain ryhmästä tai rodusta voivat tuntua hauskoilta 3D:ssä, missä on olemassa hyvän ja pahan kaksinaisuus. Sellaisella kaksinaisuudella on erittäin vähän hyväksyntää ylemmissä ulottuvuuksissa.

Olemme eksyneet päivän ajatuksestamme …

Fyysinen kehonne muuttuu dramaattisesti, joten teidän on parempi kyetä luomaan se ilon ja rakkauden elämä, mikä on uutta aikaa ja uutta maapalloa.

Vaikka olitte valmis siirtymään tunteellisesti ja henkisesti nopeasti eteenpäin, fyysinen olemuksenne muistutti teille - ja meille - että vaaditte erityisenergioita, ennen kuin uuden ulottuvuuden olemuksenne oli tasapainossa ja valmiina toimintaan. Ja niin tulee tapahtumaan.

Sillä välin ymmärtäkää, että monet unelmista joita vilahtaa tunnenäytöllänne seuraavien päivien tai viikkojen aikana, eivät ole sitä, mitä haluatte, vaan enemmänkin mahdollisuusnäyttelyä. Älkää soimatko itseänne, jos ette voi luoda noita visioita nyt - kehonne hyväksyy pelkästään uusien viipaleidenne ja henkisyytenne luomat mahdollisuudet.

Sitten kun fyysinen koneistonne on levennyt ja palautunut - mukaan luettuna niiden DNA-säikeiden aktivointi, joita tarvitsette siirtyäksenne eteenpäin uuden ajan, uuden maapallon suunnitelmien kanssa - alatte tähyillä luomista. Mutta luomuksenne ovat oikeita olemuksenne kaikkien puolien kannalta - eivät vain yhden tai kahden, kuten tilanne on ollut 3D-olemuksessanne. Ja nuo luomukset toteutuvat, sitten kun se on oikein teidän ja universumien kannalta.

Kaikki tapahtuu ennakoimamme mukaisesti. Meidän täytyi vain arvioida uudelleen, miksi useimmat luomistyökalut eivät aktivoituneet. "Markkinatutkimuksemme" osoitti, että olimme laiminlyöneet fyysisen koneistonne, koska olimme aliarvioineet, miten syvälle monet olemuksistanne olivat sotkeutuneet kolmanteen ulottuvuuteen. Muutaman seuraavan päivän energiamuutokset vaikuttavat tuota ulottuvuuselämäntyyliä vastaan ja auttavat teitä tasapainottamaan uudet viipaleet, jotka ovat nyt olemustanne.

Et ole enää se sinä, mikä olit kolme kuukautta sitten. Astuit puhelinkoppiin Clark Kentinä ja nyt riisut vaatteesi paljastamaan Supermies-asusi, kaikkien odotettujen kykyjen kera. Loikkaatko rakennuksesta toiseen yhdellä hypyllä? Et, ellet halua. Mutta luot elämän, mikä on tarkoituksenmukaisin sinulle, ja näin toteutat oman osasi maapallon ja universumin muuttamiseksi. Ja niin on. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.