7.6.11

Maya-näkymiä ja Juuri nyt on kaikki hyvin

Heiippa!

Linkitänpä teille jälleen Päivin luvalla tämän hetken Maya-kalenterinäkymät. Täytyy kyllä sanoa, että jälleen kerran allekirjoitan. Aivan ihmeellistä puristusta ja surua olen tuntenut omissakin nahoissani, vaikka sille ei ole mitään näkyvää syytä. On ollut tunne, että pitää vetäytyä omiin oloihinsa ja vain Olla. Untakin riittäisi vaikka muille jakaa, ja unet ovat hyvin vilkkaita ja levottomia. Aamulla sitä herää pää pyörällä, että missä ihmeessä sitä on taas yön aikana liidelty... Päivisin taas olotila on ollut juurikin se kuuluisa "Kaikki muuttuu, mutta antaa sen muuttua..."-olotila. Vaikka tietää, että tämä "tahdon pois näistä rajoittavista nahoista"-olotila kuuluu nyt juuri tähän aikaan, niin tuo tieto ei nyt valitettavasti auta yhtään asiaa. Vaaditaan sietokykyä ja kärsivällisyyttä, kun energioitamme ja fyysistä kehoamme säädetään uuteen olomuotoon ja valmistetaan vastaanottamaan korkeampia värähtelyjä koko maapallolta. Mutta niitähän meillä tietenkin ON! Eikö niin!!

Koskutjärvi kesä 2011 <3


Omia viime päiviäni on tuntemusten lisäksi siivittäneet yhä vain lisääntyvät keikat, ilo bändistäni, joka on saanut aivan kuin siivet alleen uuden energian myötä, sekä myös upouuden aarrekartan luominen! VIHDOIN oli sen aika! Aarrekartta odotti nimittäin tuloaan k-a-u-a-n, mikä selittyy nyt myös tuon Maya-tulkinnan kautta: ennemmin vain ei ollut siihen mahdollisuutta. Minulle ainakin tuotiin roppakaupalla uusia, tosi ihania valinnan vaihtoehtoja, monia hyvin mielenkiintoisia polkuja, joita olisin voinut lähteä kulkemaan. Mutta oli vain odotettava jonkun tietyn energeettisen rajapyykin yli, jota ennen valintojen tekeminen oli sula mahdottomuus. Kunnes NYT vain yksinkertaisesti alkaa olla Aika, jolloin oikeat valinnat alkavat näyttäytyä, meille aletaan hiljalleen raottaa tulevaisuuden verhoa, että mitä mahdollisesti voimme ottaa mukaamme seuraaviin kuukausiin ja mitkä haihtuu toimimattomina haaveina taivaan tuuliin. Todellisuus alkaa ilmentyä. Viime päivien ja viikkojen energiavenkoilut, aivan yhtäkkiset täyskäännökset ja tunneryöpyt alkavat vihdoin antaa tilaa oman totuutemme paljastumiselle.

Ehkä tähän samaan teemaan sopii nyt sitten oikeinkin hyvin tämä tuorein siirtoni - jumalallisen täydellisellä ajoituksella: nimittäin Läikytät Mua-levyltä on juuri julkaistu neljäs sinkku, Juuri nyt on kaikki hyvin! Kirsi Ranto Official Facebook-sivulta ja Kirsi Ranto-sivulta löydät lisää ajantasaista infoa, ja jos haluat käydä toivomassa biisiä oman paikkakuntasi radiosta kuultavaksi, niin tässä linkkejä muutamiin kanaviin:

Sun Radio
Radio Suomi
Iskelmä Radio
Radio SuomiPop

Olkoon Juuri nyt on kaikki hyvin meidän ikioma mantramme ja johtotähtemme läpi näiden haastavien - mutta lopulta erittäin palkitsevien aikojen läpi! Ja hupsheijaa, tiedä mistä sitä itsemme löydämme, kun tämä vuosi saadaan päätökseen! Toivottavasti olet uskaltanut tehdä rohkeita valintoja sydämelläsi ja luottanut ikiomaan sisäiseen viisauteesi!

Aurinkohaleja! <3

Kirsi



______________________________________ <3 <3 <3 ____________________________________


Hei ja helteistä päivää :)

Viime aikoina hellettä on riittänyt niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Maya-kalenteri Tzolkinissa olemme Keltaisen Linnan jaksolla ja se päättyy 20.7. Tämä jakso alkoi 30.5 Punaisen Maan aaltojaksolla.

Keltainen Linna avaa tietoisuuden väylää ja nostaa esiin kaiken, mikä tukkii sisäiset, kosmiset kanavat. Asiat joita on pyrkinyt välttelemään tai yrittänyt vaientaa, työntyvät tavalla tai toisella tietoiseen käsittelyyn. Aikamoisia peikkoja on sitten mielen ja egon kätköistä löytynyt. Grillausta siis on ollut käynnissä niin sisäisesti, kuin tuon ihanan kesähelteenkin myötä ulkoisesti:)

Nyt on myös se jakso jolloin kerätään satoa omasta kasvusta. Se mitä on kypsytellyt ja synnyttänyt on nyt tullut valmiiksi. Millaisia uusia asioita voit havaita ilmentyneen elämääsi tai asenteisiin, tapaan toimia tai ilmentää itseäsi? Nyt on hyvä hetki rohkaistua siinä missä ei ennen kenties uskaltanut.

On erittäin hyvä aika tulla tietoiseksi itsestään ja omasta luomisvoimastaan.
MINÄ OLEN - TIETOINEN MINÄ OLEN.

Tällä jaksolla unelmat saavat todellisen muodon ja suunnitelmat tulevat konkreettiseksi. On tärkeä huomata kuinka omat manifestoinnit ilmentyvät. Aina tilaus ei tule sellaisena kuin olimme ajatelleet, joten herkkyys niiden näkemiseen on valttia.
 
Tietoisuuden avautumisen prosessi voi näkyä myös eriskummallisina tunnereaktioina. Erityisesti surua ja siihen verrattavia tunteita on ollut viime aikoina esillä. Lopullisuutta ja ikäänkuin olisi sanomassa hyvästejä jollekkin, irrottautumista ja siirtymistä uudelle tielle. Kyyneleet ovat olleet tavallista herkemmässä. Vanha poistuu ja uusi tekee tuloaan. On hyvä antaa itselleen tarvittava aikaa tuntea
jokainen tunne juuri sellaisena kuin sen kohtaa. Antautumista syvimmälle itselleen.

Keltainen linnajakso ja käynnissä olevat auringon ja kuun pimennysenergiat mylläävät kaiken perin pohjin uudeksi. Jos ennen asiat nostettiin esiin kuin virkkuukoukulla, niin nyt ne ovat mikroskooppisessa tutkailussa. Unissa ja hereillä ollessa on voinut havainnoida oman varjopuolensa toimintaa. Toisinaan katkeruus, kateus, pelot tai muut synkät tunteet ovat nousseet aivan kuin itsestään.

Tämä kertoo siitä, että nyt on mahdollisuus avata kosminen yhteys itsessä tietoiseen ja voimalliseen käyttöön. Siksi myös sitä mahdollisesti tukkivat asiat täytyy vapauttaa käsittelemällä ne, tuntemalla ne ja tekemällä tarvittavat käytännön ratkaisut.

On aika myös ryhtyä sanoista tekoihin. Käytännön askeliin.

Sukellusta syvälle, syvimpiin ja kätketyimpiin tunteisiin, ja jälleen nousu, nyt entistä tietoisempana itsestään. Aistit ja tuntosarvet sekä vaistot ja intuitio entistä herkistyneempänä.
 
Punaisen Maan aaltojakso


Punainen Maa vie ohjautumaan sydämen navigaattorin ja alitajuisen tiedon varassa. Maan energia kuljettaa täysin sisäisen tiedon varassa juuri sinne missä on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Koska aina oikea paikka ei ole se missä kuvittelemme sen olevan, voi olla että meitä kuljetellaan mitä eriskummallisempia reittejä.

Elämässä voi tällä jaksolla tuntua kuin olisit juna, joka kulkee tutulla raiteellaan ja tutulla odotettavalla tavalla. Mutta yllättäen joku vaihtaa vaihteen ja kiskot kääntyvät uuteen suuntaan. Mahdollisuutta paluuseen ei ole, voi vain sopeutua ja yrittää olla syyttelemättä ketään tai mitään. Sopeuduttuaan muutokseen, voikin löytää itsenä tilanteesta tai mahdollisuuden ääreltä, jossa herää ajatus että tätähän minä juuri toivon ja pyysin!

Kärsivällisyys on nyt todella tärkeä ominaisuus. Sen avulla luonnollinen synkronismi pääsee syntymään ja toiveet ja unelmat pääsevät toteutumaan. Mitä enemmän pystyy elämään hetkessä, sitä helpompi on mukautua nopeastikin muuttuviin suunnitelmiin.

Maa on kosmisen yhteyden varassa suunnistamista ja luottamista sisäiseen sykkeeseen. Se on erityisesti luottamista korkeimman itsen tietoon. Luottamista itseen. Nyt hetkessä voi havaita helpommin ennakoimattomat mahdollisuudet.

Aika nopeutuu ja tiivistyy. Tapahtumat ovat entistä enemmän ennalta-arvaamattomia, niiden ennustettavuus ei ole sama kuin ennen. Parhaiten sopeudumme muutoksiin elämällä hetkessä ja seuraamalla sydämen ja intuition ääntä.

Maan aaltojakso päättyy 11.6.

12.6 alkaa Valkoisen Koiran aaltojakso

Tällöin ollaan erityisesti oman sydämen äänen sekä sydänkeskuksen äärellä synnyttämässä ja vahvistamassa uudenlaista, pyhän sydämen yhteyttä. On myös aika osata vetää omat rajansa. Uskollisuus erityisesti itseä kohtaan ovat Valkoisen Koiran teemoja. Toisaalta se vie myös tunnistamaan oman yhteisön ja perheen tuen. Uudenlaisen yhteisöllisyyden tunnistamisen.

Kenties perinteinen perhe saa uuden muodon ja uudenlaiset perheet tai yhteisöt pääsevät nyt syntymään. Tarvitsemme jakamista, vuorovaikutusta ja todellista, samoilla arvoilla varustettuja läheisiä ja heidän tukeaan jaksaaksemme.

Prosessi jota toiset kutsuvat ylönousemukseksi on nyt jo pitkällä. Fyysisesti ja psyykkisesti tämä aika on haastavaa ja kysyy voimavaroja. Nukkuminen on ollut viime aikoina vaikeaa, erilaisten kolotusten, kutitusten, väristelyjen ja särkyjen kirjo on moninainen.

Koiran aaltojaksolla punnitaan missä on todelliset ystävät ja luotettavat kumppanit. Missä saan olla oma itseni ja missä voin levätä omieni kanssa? Täytyykö etsiä uusi lauma tai onko nykyinen lauma juuri se oikea.

Esiin nousee myös se, missä on oman jaksamisen limitti ja miten tulee toimia että vaalii ja hoivaa itseään rakkaudella.

Onneksi on kesä ja lomaa jolloin akkujen lataaminen onnistuu kenties helpommin :)

=======================================================================================================

TULKINTA PÄIVÄT VANTAALLA
Olen tekemässä henkilökohtaisia Maya- ja selvänäkötulkintoja
Katin Kauneuskulmassa, Korsontie 2 Vantaa.
www.katin.fi

15.6 ja
16.6
Muutama aika vielä vapaana.

Ajanvaraus suoraan minulta:
040-500 0050 tai paivikaskimaki@gmail.com


Aurinkoisin kesä terveisin,
Päivi
--
Päivi Kaskimäki
www.paivikaskimaki.com
paivikaskimaki@gmail.com
040-500 0050
AURINGON PAIKKA
Näsilinnankatu 25 B, 3. krs.
Tampere