2.12.10

Joulun ajan konsertteja ja enkelipuuhia

Heii! Terveisiä satumaisen kauniista joulumaisemista Pohjanmaan sydämestä! <3 Mitä teille kaikille oikein kuuluu?!! Eikö olekin uskomatonta, että olemme jo joulukuussa ja vuoden vaihdekin lähenee kovaa kyytiä? Vilkaisin juuri blogini alkupäätä, ja hups heijaa, blogini täyttää tänään tasan vuoden!!! :DDD Wuhuuuuuh!! :DD


Jos vielä viime jouluna osasinkin summata jotenkin vuoden aikana tapahtuneet asiat, niin tänä jouluna en kykene siihen vaikka kuinka pinnistelisin. On hiukan haasteellista alkaa kertaamaan asioita, kun niitä tapahtuu niin monessa tasossa yhtä aikaa, ja aikakäsitys on hämärtynyt tyystin! :P Se mikä tapahtui eilen tuntui tapahtuneen valovuosia sitten, ja mikä tapahtui kaksi viikkoa sitten tuntui tapahtuneen noin miljoonia elämiä sitten... ole siinä sitten! Mutta sen tiedän, että tämä on ollut yksi Rakkauden täyteisimmistä vuosista, joita olen koskaan elämässäni viettänyt - tietoisesti.

No, yritän kertoa jotain viime aikojen ja tulevien aikojen konkreettisista tapahtumista. Isoinpana asiana joulukonserttien lisäksi on tietenkin ollut tämä Viron matka ja sinne lahjoitusten kerääminen. Voin niin suurella riemulla todeta, että keräys on onnistunut täysin yli odotusteni, tavaraa on tullut huikean paljon enemmän, mitä koskaan uskalsin unelmoidakaan! Sekä omien ystävieni perheet että myöskin minulle tuiki tuntemattomatkin perheet ovat ottaneet yhteyttä ja lahjoittaneet näihin kolmeen virolaiseen päiväkotiin niin paljon tavaraa, että nyt pystymme jopa auttamaan muutamia kylän perheitäkin! Olen tämän prosessin aikana monta kertaa liikuttunut kyyneliin asti, kun useat vanhemmat ovat kertoneet yhä uudelleen tarinaa lapsistaan, jotka ovat aivan innoissaan ryhtyneet etsimään vanhempiensa kanssa lahjoitettavaa tavaraa, luopumaan omista leluistaan, joilla eivät enää leiki, vain ilahduttaakseen jotakin lasta jossain aivan toisessa maassa. Sydäntä särkevän liikuttavaa! Tavaraa on nyt tullut pitkin Pohjanmaata, Helsingistä, Turusta ja Hyvinkäältä, ja ensimmäinen lasti on jo lähtenyt eteenpäin. 11.12 viemme seuraavan lastin, kun matkaamme Jalasjärven Nuorisokuoron, Hessu Laaksosen ja hänen poikansa sekä PP-Tilausmatkojen Pauli Antilan kanssa bussilastillisen voimin konsertoimaan Väike-Maariaan. Myös Jalasjärven Neste on mukana sponsoroimassa matkaamme, siitä nöyrä kiitos. Olavi Hyppönen on puolestaan häärännyt Viron päässä ja valmistellut sinne tuloamme paikallisten tahojen kanssa.

Minä taas olen koordinoinut näitä lahjoituksia ja "hypäänny" Nuorisokuoro-treeneissä niin kuin joskus ennen vanhaan 13-vuotiaana! Lauloin silloin samaisessa kuorossa ja teimmekin useita esiintymismatkoja jo silloin ulkomaille, mm.juurikin Viroon, sekä Unkariin. On ollut aivan ihanaa olla nyt yhtäkkiä mukana kotikuoron toiminnassa, tällä kertaa säestäjän roolissa. :) Virossa pidämme joululaulukonsertin, joka sisältää sekä vironkielisiä että suomenkielisiä joululauluja, sekä muutaman minun oman sävellyksen. Siitä tulee ihanaa! <3 Tosin sain juuri äsken viestin, että kirkossa on kuulemma lämmintä tasan 5 astetta, joten meillä saattaa olla hiukan hyiset tunnelmat siellä! :D

Pakkasesta puheenollen, viime perjantaina oli myöskin aika extreme-keikkaolosuhteet! :D Olin koko päivän mukana Jalasjärven joulunavajaisissa, välillä juontaen ja välillä soittaen ja laulaen - ulkona!! Tasan kolme laulua pystyi hanskat kädessä kerralla soittaa, kun pakkasta oli noin 12 astetta! :D Mutta mukavaa oli sekin!

Viime maanantaina oli myöskin konsertti Nurmon kirkossa. Siellä oli minun lisäkseni solisteina Risto Nevala, Tapani Kangas sekä kolme tangojuniorityttöä. Kirkko pullisteli ihmisiä, ja tunnelma oli jouluisen harras. Tässä konsertissa omassa ohjelmassani sai ensi-illan nyt viimein ja vihdoin Taivas Sylissäni-laulu. Se on kyllä niin hirvittävän koskettava, että hyvä kun pystyy itsekään sitä itkemättä laulaa. Veikkaanpa, että se laulu on nyt tullut jäädäkseen minun jouluohjelmistooni. Joululevyjäkin minulta kysytään joka joulu, ja nyt näyttää siltä, että sen tekeminen on lähempänä kuin koskaan, olen jopa miettinyt hiukan lauluja, joita sille levylle haluaisin... Ehkä sitten ensi jouluna on tämäkin pitkäaikainen unelmani totta!

Ja niin, minulla on suuri ilo ilmoittaa, että KOTIMATKA-levyä on nyt vihdoin saatavilla minulta suoraan!!!


Myös LÄIKYTÄT MUA-levystä on juuri tilattu lisäpainos, joten sitäkin on tulevana viikonloppuna taas saatavilla!



Jos haluat tilata pukinkonttiin musiikkia, niin parhaiten se onnistuu laittamalla tilaus sisään osoitteeseen kirsirantoinfo@gmail.com. Saat automaattisesti paluupostissa tilausohjeet, ja täällä postitusenkelit pistävät vipinää töppösiin - vai pitäisikö sanoa siipiinsä! Tsih! <3

Loppuvuosi onkin nyt sitten aivan mahtavasti konserttien täyteinen, josta en voisi olla kiitollisempi! <3 Nyt lauantaina on odotettu Enkelten Päivä, jossa konsertoin klo:17.30-18.20. Olet oikein sydämellisesti tervetullut kuuntelemaan voimaannuttavaa, sydäntä avaavaa konserttiani! Kerron laulujen lomassa hiukan laulujen synnystä enkelten ohjauksessa sekä tietenkin esitän laulujani kahdelta viimeisimmältä levyltäni.
Aivan huikea juttu on myöskin se, että päivän ensimmäinen luennoitsija, Annea Saarenpää pyysi minua mukaan esitykseensä. Nyt olenkin sitten sekä aloittamassa että lopettamassa päivän ohjelmaa, kun soitan avausmusiikin Annean luentoon! On aivan huikean upeaa päästä samalle lavalle Annean kanssa, joka on juurikin se sama henkilö, joka minulle aikoinaan avasi väylän Enkeleiden maailmaan vuonna 2005. Annea on itsensä Diana Cooperin kouluttama enkeliopettaja.




Enkelit ovat olleet kyllä niin vahvasti tekemisissäni mukana koko syksyn (ja tietenkin aina, mutta koko ajan yhteys vain voimistuu). Olen saanut pitää hurjan voimallisia enkeli-iltoja, nyt jopa Alajärvellä saakka, ja ensimmäinen Amma-satsangikin on onnistuneesti takanapäin. Olen niin onnellinen tästä nykyisestä toimenkuvastani! Edelleen saan myös hurjasti henkilökohtaista avunpyyntöpostia ja saan välittää valoa, rakkautta ja enkeleiden viestiä eteenpäin. Kiitos, kiitos, kiitos! En ihan oikeasti malta odottaa, että minne tämä polku, vihkimykseni minut oikein vielä viekään!

Pari viikkoa sitten se vei minut ainakin Vaasaan! Nimittäin uusi, ihana tuttavuus astui elämääni. Hän on meedio Essi Sando, joka pitää vastaanottoaan Vaasassa. Hän välittää henkimaailman viestejä, ja on myöskin aivan todella lahjakas taiteilija. Sain kunnian olla hänen vastaanotollaan kahden ystäväni kanssa, ja kokemus oli kerrassaan ainutlaatuinen. Jos kaipaat ohjausta ja selkeyttä jollain elämäsi osa-alueella, niin Essin palveluita voin suositella lämmöllä.

Ensi viikolla tämä polku vie minut myös telkkariin! :D Olen nimittäin tekemässä Tartu Mikkiin-ohjelmaa, joka tulee ulos 04.02.2011. Ensi viikolla käväisen myös Inhimillinen Tekijä-ohjelman valmistelupalaverissa, jossa olen vieraana 07.01.2011 Hanna Pakarisen ja Matti Eskon kanssa aiheenamme työuupumus ja siitä selviytyminen. Ulostulopäivää en vielä tiedä, ilmoitan siitä sitten lähempänä tarkemmin.

Telkkujuttujen lisäksi teen useita pikkujoulukeikkoja, mm.Kouvolan Vaakunassa olen CoverShowerin vieraana, ja silloin vedetäänkin sitten oikein täyslaidallinen pop/rock/soul/punkia! Uuhh, mahtavaa!! :DD Kouvolasta matkaan suoraan Viroon, jossa viivyn viikonlopun yli näissä hyväntekeväisyysmerkeissä. Virosta loikkaan sitten Suomen kauneimpaan kaupunkiin, Turkuun! <3 En malta odottaa, että pääsen fiilistelemään entiseen kotikaupunkiini, varsinkin jokirantaan, joka on varmasti juuri nyt ehkä maailman kaunein, kun pakkaskuura kimaltaa jokivarren puissa kuin timantit tai kauneimmat sadepisarat. Turussa minulla on 14.12 konsertti Ruskon kirkossa. Huom! Jos joku vielä haluaapi konserttiin mukaan, niin nyt kannattaa sitten tilata liput etukäteen, nimittäin viimeisiä lippuja viedään, eikä ovella ole enää lipunmyyntiä ollenkaan!! Varmistaaksesi paikkasi tässä jouluun virittävässä konsertissa, otathan yhteyttä Joukoon 045 6744 525 tai jouko.dietrich@gmail.com.

Turussa viivyn vielä kolmannenkin päivän, sillä keskiviikkona treenaamme vielä urkuri Kalevi Kiviniemen ja viulisti Mervi Myllyojan kanssa seuraavan päivän ensimmäistä yhteiskonserttiamme varten. Yhteistyömme saa siis ensi-iltansa TO 16.12 Jalasjärven kirkossa täällä kotikylässäni. Ja niin hassulta sattumalta kuin kuulostaakin, niin tämä kylä on myöskin Kalevin kotikylä. Kyllä meillä on ollut hauskaa, kun välillä se "kuuluusa yhteeneen pohojalaasuus lähtöö vähä käsistä" :D Mutta aivan huikeaa on ollut seurata tuollaisen kansainvälisen urkumaestron työskentelyä, kyllä siinä on tällääsellä maalaasflikalla henges pirättelemistä, ku mestari vähä lataa, huh! Tiedän jo nyt, että näistä konserteista vasta voimallisia tuleekin! Nimim.Kalevin konsertissa viime keväänä 1,5h silkassa meditaatiossa istuneena.... :)) Lippuja näihin konsertteihin saa täältä: www.menolippu.fi.




Ennen kuin lopettelen niin hiukan teille fiilistelen vielä viime viikonlopun Amma-retriittiä. Hän on kyllä ihme-mamma. Vaikkei hän ole edes fyysisesti paikalla, niin hänet voi melkein käsinkosketeltavasti tuntea. Minä itkin sisäisesti - ja ulkoisestikin - koko viikonlopun, niin lähellä hän oli, ja niin paljon Rakkautta hän minuun latasi. Sain myös laulaa tilaisuudessa pari omaa lauluani, ja ihan voin kertoa, että meinasin aivan räjähtää niitä esittäessäni. Lataus oli niin valtava, että hyvä että siinä pianotuolilla pysyin, ja tuntui, että ääntäkään ei enää pystynyt itse hallitsemaan yhtään. Oli aivan sellainen tunne, että ihan oikeasti, jos Amma nyt hiukankaan enää toisi tähän enemmän latausta, niin mä hajoaisin atomeiksi tuonne universumiin ja liittyisin enkelten kuoroon. Huh! Kyllä siinä niin hiiren kokoiseksi itsensä tuntee sellaisten voimien edessä, ja tuntuu, että voisi jäädä aivan ikuisesti polvilleen kumartamaan silkasta nöyryydestä ja armosta. Rakkaudesta.

Suurin osa ystävistäni on lähdössä jouluksi Amman luo. Minä vielä odottelen vihreää valoa. Täytyy vain kiltisti odottaa. Eikä ole sanottu, että valo edes vaihtuu enää tämän vuoden puolella. Se jää nähtäväksi. Silti juuri nyt on kaikki hyvin.

Suurinta Valoa, Siunausta ja Rakkautta sydämeesi!

Halauksin,
DII