30.5.10

Onnentunteita ja voikukkapeltoja


Kyllä kun vois tämän ONNENTUNTEEN taas tallentaa!! Ja tallennankin! :DDD Istun Turun Holiday Innissä aamupalalla, jo toisella sellaisella. Ensimmäisen aamupalani olin syönyt ennen kuin käytiin äsken Varsinais-Suomen Yrittäjien lehden toimittajan kanssa mun lempikallioilla Ruissalossa tekemässä juttua. Oli todella kaunis, tyyni aamu, kaste oli vielä maassa, aurinko alkoi pikku hiljaa heräillä ja luoda kajoaan meren pintaan. Aivan mahtava päivän aloitus, vaikka uni painoi vähän vielä silmää. Innostuimme nimittäin eilen illalla ystäväni kanssa valvomaan hotellihuoneessani aamun pikkutunneille, haaveillen patikkamatkasta Santiago De Compostelaan ja katsoen Yle Areenasta Löytöretki-nimistä dokumenttia kuuden hengen suomalaisporukan matkasta kyseiseen vaelluskohteeseen. Taidettiinpa siinä muutama Intian kuvakin katsoa... Dream On!


Jutunteon jälkeen tulin vielä toistamiseen tähän hotellin aamupalapaikkaan. Yritin päästä kaupunkiin johonkin ihanaan kahvilaan, eli Fontanaan, mutta siellä näkyi vasta siivoojat häärivän sisällä. Yllätin itseni ajatuksesta, että odotin kahvilan olevan ilman muuta auki tähän aikaan viikosta ja päivästä, että olin muka niin tottunut siihen Helsingissä asuessani. Ihmettelin, että missä välissä musta oli tullut niin ”helsinkiläinen”!! (Kyllä, maalaisen ”helsinkiläisyys” on pienestä kiinni! :D). Ai niin muuten, kävimme ystäväni kanssa eilen myöskin baarissa, jota en muista milloin olisin viimeksi harrastanut!! No, minä join tietenkin lempijuomaani kuumaa kaakaota kermavaahdolla, en muuta, mutta suurin huomioni oli se, että pystyin jo OLLA baarissa!!! En enää imenyt niitä kaikkia huojuvia energioita itseeni, vaan onnistuin säilyttämään oman tilani, olla ottamatta muiden energioita itseeni. Violettiliekki toimiii!!! Jihuuhh!! Mahdoin silti olla kummallinen näky mustassa nahkarotsissani, intianlaukkuni kera ja adidaksen tossut jalassa lauantai-iltana baarissa!!! :DD ”Lookkini” oli jotain boheemin rokkarin ja elämäntapaintiaanin ja sunnuntaikävelijän välimaastosta! :DDD

Nyt, jutunteon jälkeen tähän aamupalapöytään istuutuessani sydämen valtasi mieletön Onnentunne. Kun saisi aina olla ja elää näin, tehdä hetken kerrallaan tien päällä todeksi tätä unelmieni elämää. En kaipaa kiinteää kotia. Haluan tuntea olevani tässäkin suhteessa vapaa. Luopua viimeisistäkin kalusteista, materiasta, seinistä ympärilläni. Koko ”tärkein omaisuuteni" mahtuu tähän yhteen vieressäni olevaan mustaan kassiin. Vaihtovaatteet, ehostusvälineet, läppäri ja kirja, joka on tällä hetkellä Paolo Coelhon elämänkerta. (Kuinka ollakaan tässäkin tämä maailmankaikkeuden synkronismi: ystäväni alkoi eilen tosiaan lämmitellä vanhaa haavettamme Santiago De Compostelasta tietämättä, että luen juuri tätä kirjaa....) En "tarvitse" mitään muuta. Rakastan tätä, että saan istua tässä rauhassa, antaa ajatusten lentää, edessäni rakastamastani Italiasta muistuttava aamupala croisantteineen. Rakastan olla vapaa, tehdä näitä asioita ihmisten parissa, laulaa, puhua, kirjoittaa, antautua jumalalliseen yhteyteen. Minulla on kaikki mitä tarvitsen.

Nyt saattaisi tulla laulu. Mutta kohta alkaa lastenlaulukilpailun osakarsinta, jossa olen jälleen palautteenantajana, joten joudun kohta lähteä. Mitä helmiä meillä eilenkin oli Helsingissä kuultavana. Tekisi mieli sulkea lapsista jokainen siipieni suojaan, jotta heissä säilyisi se kaikki kauneus ja herkkyys ja puhtaus elämää ja lahjaansa kohtaan. Pienet laululintuset.

Illaksi kotiin. En malttaisi lähteä vielä. Rakastan tätä kaupunkia, tämän henkeä, syvyyttä, ystäviäni, jotka täällä asuvat. Jos jonnekin vielä Suomessa muuttaisin, muuttaisin tänne.

Mutta ehkä seuraavaksi lähden kuitenkin ulkomaille. Mutta en ihan vielä. Kohta. Voisin elää vain huokeissa majataloissa. Ei tarvitsisi sisustaa eikä kokata. On myösin ironista, että vaikka olen jossain vaiheessa haaveillut omasta puutarhasta, niin näkisittepä kotini pihamaan nyt. Veljeni nauroi, että ”olet sitten kasvattanut voikukkapellon!!!!!” Kaunis puutarha on kaunis ajatus, mutta käytännössä minussa ei näy puutarhurista häivääkään! Nurmikkoni on vasta 20cm pitkää. :D Mutta en malta ostaa mitään vehjettä, jolla nurmen saisi tasoitettua. En halua ostaa yhtäkään vempainta nurkkiini. Tai jos vekotin löytyisi parilla eurolla jostain kierrätyskeskuksesta, niin sitten voisin jo harkitakin. 

Antaa voikukkapeltojen kasvaa.