10.1.10

Sielusiirtymän "fiilisraportti" tammikuulle

Kirjoittanut/kanavoinut Nancy Leilah Ward (soultransitions.com)
4.1.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Kun juhlapyhät loppuvat ja sanomme hyvästit myrskyisälle vuosikymmenelle, tunnen jalkojeni asettuneen uudelle kultaisen ajan polulle. Uudenvuodenaaton pimennyksen energia tuntui venyttävän, venyttävän, venyttävän - sitä tuli kireäksi kuin rumpu. Tuntui hyvin ärtyneeltä. Sitten se alkoi hävitä ja vapautua, mutta edelleen minusta tuntuu omituisen hämmentävältä - ikään kuin olisin uudessa paikassa, vaikkei ympäristöni ole muuttunut.

On pientä ahdistuksen ja vierauden tunnetta. Minulla on ollut lukihäiriöisiä hetkiä (!) ja myös aika muuttaa muotoaan. Tuntuu siltä, että aika on energeettinen "läiskä", joka muuttaa jatkuvasti muotoaan - venyy, sitten vetäytyy pois joistain suunnasta ja sitten taas venyy. Kun joku kysyy minulta, mitä tein eilen, en pysty
muistamaan tai se tuntuu sellaiselta, mikä tapahtui useita päiviä sitten. Kuten kuulemme aina vain uudestaan ja uudestaan, NYT on voiman hetki, elämämme hetki on nyt, ei ole muuta kuin NYT.

Saamme hyvin korkeita energiataajuuksia. Tämä kutsuu meitä olemaan syvin ja todellisin itsemme ja toimimaan aidosti. Se mikä ei ole totuuttamme, tulee esiin irtipäästettäväksi. Emme pääse enää pakoon huijaamalla tai toimimalla piilossa olevin tarkoitusperin - vaikka olisimme kätkeneet nämä tarkoitusperät itseltämmekin. Olemme nähneet ja näemme edelleen tätä ulkoisessa maailmassa, kun parrasvaloissa olevien totuus elämästä paljastuu
kaikkien nähtäväksi. Tämä on aikaa olla myötätuntoinen niitä kohtaan, jotka "jäävät kiinni". Rukoilkaa, että he voivat saada syvän sieluparannuksen kokemuksistaan ja että kaikki tilanteissa mukana olevat myös pääsevät sisäiseen totuutensa.

Kun kuljemme valopolkujamme yhdessä, joskus kamppaillen pimeydessä ja epävarmuudessa, voimme tietää, ettemme ole yksin. Ne pelot, epäilykset ja vaikeudet, jotka näyttävät tukkivan tietämme, ovat meille tilaisuuksia syvempään sitoutumiseen elämään Hengen kanssa. Henkilökohtaisesti olen tuntenut viime aikoina olevani vähemmän yksin haasteita kohdatessani, koska se ymmärrys kasvaa sisälläni, että elämme hologrammissa ja että voimme jokainen parantaa sen, minkä yksi meistä parantaa. Tai sen tuntevat monet muutkin, minkä kanssa yksi meistä kamppailee, joten emme ole koskaan yksin.

Monia ykseydestä-kanavointi

Haluamme teidän tietävän, että tämä uusi vuosi 2010 on täynnä tilaisuuksia - kehotamme teitä vahvistamaan positiivisuutta! Energiat tukevat rakentamista niille perustoille, jotka olette laittaneet paikoilleen. Viimeisten kymmenen vuoden aikana paljon asioita on puhdistettu henkilökohtaisesti ja maailmanlaajuisesti. Maailman areenalla tapahtuu edelleen paljon puhdistuksia, mutta haluamme antaa tällä kertaa tunnustusta sitä suuresta työmäärästä, mitä valonkantajat ovat tehneet henkilökohtaisella tasolla. Nyt on aika jättää menneisyyden tarinat
taakseen ja keskittyä kiitollisena nyt-hetkeen ja kaikkeen, mitä olette luoneet. Juhlikaa itseänne ja saavutuksianne. Katsokaa taaksenne ja nähkää, miten pitkälle olette päässeet, antakaa tunnustusta kovalle työllenne ja omistautumisellenne ja sitten kääntykää katsomaan kultaista polkua edessänne. Sillä tosiaankin,
kultaisia tilaisuuksia esittäytyy teille heijastuksena sitoutumisesta kehittymiseenne.

Painopisteenä on positiivisuus ja se tulevaisuus, mitä kanssaluotte. Tuntekaa oppaidenne - kenties yhden tietyn - seisovan takana käsi olkapäällänne ja osoittavan "avaruuteen" edessänne. Edessänne on tuntemattomuuden valkoista usvaa, koska muotoutumaton todellisuus odottaa luomistanne. Kultainen valo alkaa kimaltaa sumussa kuin auringonvalo vedessä, kun oppaanne sanoo: "Katso, tässä on polkusi. Tätä varten olet valmistautunut. On aika. Nyt on aika siirtyä eteenpäin luottaen."

Olette ilmaisseet tahtonne ja maailmankaikkeus on kuullut teitä. Sielunne resonoi sen kohonneen energian kanssa, mitä virtaa luomakunnasta. Luottakaa itseenne, aikomuksiinne, intuitioonne ja kykyihinne. Tulitte tänne maan päälle tänä aikana valaisemaan tietä ihmisevoluutioon. Jokaisella ihmisellä on lahja tuotavaan maailmaan. Kun siirrytte eteenpäin tällä kultaisella polulla, ette kenties täysin tiedä, minne olette menossa, mutta tunnette
tarkoituksenne värähtelyn sydämessänne. Kuunnelkaa tarkkaan. Tuntekaa sielunne pyhyys. Tarkoitus sydämessänne valaisee polkuanne.

Energiataajuus kohoaa tällä hetkellä. Teidät on ympäröity värähtelyyn, mikä kohottaa taajuuttanne - se liikkuu lävitsenne. Tämä on korkeampaa värähtelyä, kuin mitä on koettu aiemmin ja se voi johtaa epämiellyttäviin tunteisiin. Voidaan tuntea hermostuneisuutta tai ristiriitaisuutta, kun alemmat värähtelyt nousevat esiin puhdistettaviksi.

Annamme teille visualisoinnin näiden menneisyydestä pintaan nousevien tuntemusten käsittelemiseen. Ottakaa tietoisesti pois epäilyksen viitta ja laittakaa se transformaation tuleen. Ottakaa pois arvottomuuden viitta ja
laittakaa se tuleen. Ottakaa tietoisesti pois uhrina olemisen viitta ja pudottakaa se tuleen. Mikä tahansa tuo menneisyyden viitta onkin, kun tunnette sen energian ympärillänne, ottakaa se pois ja nähkää sen palavan transformaation tulessa. Teidän ei enää tarvitse kertoa tarinoita, joihin liittyy näitä tunteita. Vain ottakaa viitta pois ja antakaa sen mennä, siirtäkää se pois energiakentästänne.

Sillä jokainen teistä on siirtymässä uudelle alueelle, astumassa portista uudelle polulle. Valo - kultainen valo josta puhumme - tulee Luojalähteestä. Se säteilee ulospäin kutsuen jokaista teitä eteenpäin ainutlaatuisella matkallanne.

Heräämisiä

Tämä on upeaa aikaa olla maaplaneetalla. Kun energia kohoaa, useammilta ja useammilta nostetaan verho silmiltä. Yhtäkkiä näette selvemmin kuin koskaan ennen - näette ja tunnette, mitä on tapahtunut ns. kulissien
takana. Ulkoisten kokemusten sisään näkeminen tekee kaikesta elävää - elävänpää kuin koskaan ennen. Musiikki puhuu suoraan sydämeenne, näkymätön käsi näyttää järjestelevän satunnaisia kohtaamisia, teille tulee viestejä ilmoitustaulun kautta, ohimennen kuulluista keskusteluista, lapsen sanomana, satunnaisesti avatulta kirjan sivulta ja laulun sanat alkavat elää, ikään kuin ne olisi kirjoitettu juuri teille tuolla hetkellä. Henkilökohtainen tietoisuutenne luo säteilyn sisällenne ja kaikkiin kokemuksiinne. Elätte tässä säteilyssä - tämä säteily tulee
kauttanne Jumallähteestä, Suuresta hengestä, Jumalasta - on monia nimiä, mutta yksi Lähde. Alatte seurata elämänpolkua sydämestänne. Luottakaa opastukseenne, luottakaa sielunne yllytyksiin. Tämä on ihmeiden ja ihmetyksen aikaa.

Takaisin antaminen


On oleellista sisällyttää tietoisuuteenne oikea suhde Äiti Maahan. Arvostakaa juomaanne vettä ja syömäänne ruokaa. Etsikää jokin tapa antaa takaisin, kun saatte viisaan ja hoivaavan lahjan. Älkää olko sokea kuluttaja - on kyse sitten ruuan kuluttamisesta tai siitä viisaudesta ja parannuksesta, mitä tulee tällaisten viestien kautta. Harjoittakaa kiitollisuutta ja etsikää jokin tapa antaa takaisin tai eteenpäin. Pitäkää energia virtaamassa. Kyse on vain energiasta. Miettikää, mitä annatte maan ja ihmiskunnan energialle tällä hetkellä. On jokaisen ihmisen
vastuuna elää sopusoinnussa Suuren hengen kanssa, sillä Suuri henki virtaa teidän ja kaikkien elävien asioiden läpi. Kaikki ovat yhteydessä ja kaikkia kutsutaan elämään vastuullisesti ja tietoisesti.

Valonsäde

Olemme puhuneet valonsäteestä, mikä virtaa ympyrän keskeltä ihmiskokemusten viidakkoon. Jokaisella teistä on valonsäde, joka säteilee Lähteestä, kutsuen teitä olemuksenne keskukseen. Siellä pääsette kiinni omaan nerouteenne. Tämä on valopolkunne, mikä kutsuu sydämeenne. Tämän kutsun sivuuttaminen voi aiheuttaa fyysisiä ja tunnepuolen vaivoja. Silloin kun elämäänne ilmestyy haasteita, ne ovat herätyssoittoja. Maailmankaikkeus osoittaa teille, että olette valmis kiihdyttämään heräämisenne seuraavalle tasolle. Tämä ei ole teille rangaistus. Se vain korostaa sitä, mistä teidän on päästettävä irti, ja se on teille kutsu aitoutenne löytämiseen. Olette ainoa, joka kulkee teidän polkuanne.

Silloin kun asiat näyttävät hajoavan, se on merkki siitä, että olette valmis ottamaan vastaan uuden polun. Riippumatta siitä miten vaikeilta asiat voivat näyttää, niiden sisällä on kultainen tilaisuus, mikä kutsuu teitä. Hiljaisuudesta löydätte opastuksen, mitä tarvitsette siirtyäksenne eteenpäin. Jos liiallinen ajattelu ja tunteellisuus hämmentävät vesiä, ette pysty näkemään seuraavaa askeltanne. Keskittyminen sisäänpäin ja hiljaisuuden löytäminen, irtipäästäminen odotuksista ja antautuminen tyhjiöön sallivat valosäteen tulla, jotta voitte astua tuohon energiavirtaan, mikä on valaistu polkunne. Siitä rakkausvärähtelystä mihin päästään sydämessä, löydätte hiljaisuuden. Muistakaa, että rakkaus pelastaa päivän!

Toivomme teille hyvää matkallanne ja muistutamme teitä siitä, että kaikki tarvitsemanne apu on sisällä. Ihmiset ovat kehittymässä voimaantuneiksi olennoiksi ja rakkaus asuu voimaantumisessa.

Valaiskoon säteily, kypsyys, itsensä hyväksyminen, nöyryys, huomion kiinnittäminen, ystävällisyys, herännyt tiedostaminen ja nauru sieluanne.

Toivoen teille kauneutta ja loistoa,

Nancy Leilah Ward ja Monia ykseydestä