27.1.10

Mun lemppareita

Muutamat teistä ovat kysyneet, mitä kirjoja ja musaa voisin suositella. Tässäpä listaus niistä, jotka on olleet mulle voimallisia ja sydäntäavaavia. Toivottavasti näistä on apua! <3


"Sisällytämme (sielun)suunnitelmiimme muutamia merkkipylväitä, jotta tietäisimme olevamme oikealla, suunnitelman mukaisella tiellä. Aika ajoin nuo pienet merkkipaalut ilmenevät déjá vu-kokemuksina. Koska silloin kaikki yhtäkkiä tuntuu täysin tutulta, oletamme hyvin johdonmukaisesti, että kyseessä on jokin kokemus, jonka olemme jo kerran eläneet tässä elämässä. Näin ei ole. Näemme Toisella puolella ennen syntymäämme tekemäämme suunnitelmaan sisältyvän pienen merkkipaalun. Tällaisessa déjá vu-tilanteessa sielu on niin valmis hyväksymään välähdyksen "muistan kirjoittamani suunnitelman", että se kaikuu tietoisuuteen alitajunnasta, missä sielutietoisuus sijaitsee. Sinä hetkenä sekä alitajuinen että tietoinen mieli saa vahvistuksen siitä, että toimimme juuri suunnitelmamme mukaan. Ja mikä vielä enemmän, saamme vilkaista nopeast ielämämme ikuisuuteen Toisella puolella, sillä sielu muistaa ja tunnistaa sekä kaipaa kotiin. Déjá vu ei toisin sanoen ole vain ihmeellinen ilmiö, se voi hetken tuntua jopa autuaalliselta." 
- Sylvia Brown: Kahdessa maailmassa




KIRJAT:

Betty Bethards: Unikirja
Carol Bowman: Paluu taivaasta
Caroline Myss: Sielun sopimus 
Caroline Myss: Hengen anatomia 
Caroline Myss: Ihmeellinen voimaDiana Cooper: Atlantis - opas muinaiseen viisauteen
Diana Cooper: Hieman henkisistä laeista
Diana Cooper: Hiukan vapautumisen tiestä
Diana Cooper: Ihanat enkelit
Diana Cooper: Hiljaiset kivet - henkinen seikkailu
Deepak Chopra: Ikuinen elämä
Doreen Virtue: Eart Angels
Doreen Virtue: Realms of the Earth AngelsElizabeth Claret Prophet: Viiolettiliekki - Kehon, mielen ja sielun parantamiseksi
Eva Dahlgren: Kuinka lähestyä puuta
Gary Renard: Maailmankaikkeus katoaa
Gary Renard: Kuolematon todellisuutesi
James Twyman: Valon lähettiläs
Katie Byron: Neljä kysymystä jotka voivat muuttaa elämäsi
Lori Reid: Unimaailman viestit
Lee Carroll: Matkalla kotiin - Kryon-tarina
Niina-Matilda Juhola: Näkijä elämän polulla henkien kanssa
Neale Donald Walsch: Keskusteluja Jumalan kanssa
Neale Donald Walsch: Ystävyys Jumalan kanssa
Sonia Choquette: Luota vaistohisi - salaiset työvälineet kuudennen aistisi käyttämiseen
Sonia Choquette: Löydä todellinen tasapainosi
Sonia Choquette: Herätä sisäinen äänesi
Sonia Choquette: Toteuta sydämesi toiveet
Rhonda Byrne: Salaisuus
Sylvia Browne: Elämää toisella puolella
Sylvia Browne: Kahdessa maailmassa - selvännäkijän silmin
Paolo Coelho: Valon Soturin käsikirja
Paolo Coelho: 11 minuuttia
Paolo Coelho: Alkemisti
Paolo Coelho: Brida
Paolo Coelho: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
Paolo Coelho: Portobellon noita
Paolo Coelho: Pyhiinvaellus
Paolo Coelho: Voittaja on yksin
Päivi Saraste: Suuntana vapaus -Aleksanteritekniikka
Ritva Enäkoski: Halu, hinku ja haba
Ritva Enäkoski: Kohtaa ihminen - kohtaamisviestinnän avaimet
Ritva Enäkoski-Pirkko Routasalo: Kosketuksen voima
Rauni-Leena Luukanen-Kilde: Universumin lapsi
Sari McGlinn: Pieni kivikirja
Sari McGlinn: Meditaatio-opas
Sharamon, Shalila & Baginski, Bodo J: Chakra-käsikirja
Swami Amritaswarupananda: Suoraan Amman sydämestä
Swami Amritaswarupananda: Ikuinen viisaus
Swami Amritaswarupananda: Mata Amritanandamayi - Pyhän Äidin elämä ja oppilaiden kokemuksia
Swami Amritaswarupananda: Jumalallisen rakkauden valo - keskusteluja Mata Amritanandamayin kanssa 4, 5, 7, 8
Swami Amritaswarupananda: Lapsilleni - Valikoima Pyhän Äidin opetuksia
Timo Elo: Suomi Äiti Amman sylissä
Tommy Hellsten: Saat sen mistä luovut

Amma-kirjoja löydät ainoastaan Suomen Amma-keskuksesta Helsingistä Runeberginkadulta, mutta muut löydät joko Eranovasta Helsingin Kasarmikadulta, tai Suomalaisesta Kirjakaupasta ympäri maan.



MUSIIKKI:

Celine Dion: Let's Talk About Love
Craig Pruess: Sacred Chants of Buddha: Music for Inner Peace
Craig Pruess: Welcome Home
Eva Dahlgren: Snö
Llewellyn: Sapphire blue
Midday Moon Satsang: Lord of Vrindavan
Mike Rowland: The Land of Hopes and Dreams
Mikko Kuustonen: Atlantis
Sting: If on Winter's Night
Tina Malia & Shimsai: Jaya Bhagavan
Viktoria Tolstoy: Shining on You
Von Hertzen Brothers: Love Remains The Same
Kaikki Amma-laulut, joita saatavissa ainoastaan Amma-keskuksesta. 
Vaikka tämä itsestäni nyt hiukan hassulta tuntuukin, niin laitan tähän silti myös oman Kotimatka-levyni, koska siitä on tullut saman tyyppistä palautetta, mitä itse oon kokenu yllä olevan musiikin parissa. Ainakin se levy on hiljainen ja täydestä sydämestä tehty ja rakastan laulaa niitä lauluja.


LEFFAT:


James Redfield: The Celestine Prophecy
James Twyman: The Moses Code
J.R.R. Tolkien: The Lord of the Rings


LINKIT: