21.1.10

Kun sydän läikkyy yli

Huiih, olen Helsingissä, ja on kyllä järisyttävää, miten tämä kaupunki vie multa parissa tunnissa kaikki energiat!! :DDD Ei voi kuin ihmetellä, että miten mä oon ylipäätään pystynyt Elämään täällä...!? Tuntuu niin kuin koko energiakeho olisi käännetty ympäri, mieli sinkoilee sinne tänne, yhtäkkiä on matto vetäisty jalkojen alta, ja jopa ärtymys nostaa päätään. Huh! Kun on ollut pitkään kotona maaseudun rauhassa, niin eipä sitten enää muistanut, että "isoolle kirkolle" pitäis valmistautua muutenkin kuin kestävien hermojen kera. Olis pitäny aamulla tehdä oikein supermeditaatiot, ettei mieli lähde tähän sirkukseen mukaan.  Puuhh...

Nyt oon onneksi jo Jollaksen rauhassa ihanien ystävien seurassa, joten enää ei ole hätää.  Mutta entistä enemmän vain vahvistuu se, että Pohjanmaa on juuri nyt juuri oikea paikka mulle asua ja olla. Kiitos, kiitos, kiitos!

Eilen kävin kylässä kummieni luona. Kummitätini äiti oli nukkunut pois lauantaiyönä. Kahvipöydässä istuessamme havahduin ajatukseen, että mihin nämä vuodet ovat karanneet? Tajusin, että en ole koskaan käynyt kummieni luona yksin kylässä, ja olen sentään jo aikuinen ihminen. En myöskään tiedä mitä heille OIKEASTI kuuluu, eivätkä he tiedä mitä mulle oikeasti kuuluu, emme tiedä minkälaisia ihmisiä meistä on kasvanut näiden 15 vuoden aikana, kun olen ollut poissa maisemista. Mutta silti tuli sellainen olo, että se jokin käsittämätön yhteys silti vain ON. Ei niin vahvana, mutta silti olemassa. Muistan vain pieniä välähdyksiä sieltä täältä, viimeisenä kirkkaampana välähdyksenä varmaan sen kun serkkupoika pääsi ripille leiriltä, jossa olin hänen isosenaan, ja eräässä juhlakuvassa hän istuu mun sylissä!

Kun kahvit oli juotu (tai siis teet mun tapauksessa :D), tuli puhelu. Samainen serkkupoika soitti äidilleen, että täälä olis ruokaa, tuutteko syömään? Vedimme takit niskaan ja kävelimme kimaltavan pakkaspihan poikki serkkuni taloa kohti samaan pihapiiriin. Yhtäkkiä tuli käsittämättömän hyvä olo. Että miten nämä ihmiset edelleen ovat täällä, että onko ihan totta, että elämässäni on sentään JOTAIN, joka on pysynyt ennallaan? He ovat täällä ja toivottavat minut edelleen sydämellisesti tervetulleeksi, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Yhtäkkiä se tuntui jotenkin kauhean käsittämättömältä. Keskellä pihamaata, tähtitaivaan alla kyyneleet kihosivat silmiini.

Sydän läikkyi yli.

Pidetään huolta toisistamme! <3




Kerttu-tädin aarrelaatikolla... <3