29.12.09

Vihdoin Kotona

Siis Aivan Mieletöntä! En tiedä mahtaako tämä olla nyt se hetki, jonka olen aina tiennyt tulevan, jonka olen aina sieluni silmin nähnyt, hyvin pienestä tytöstä lähtien. Mieleeni tulvii miljoona muistoa, jotka tuntuu valmistaneen mua juuri siihen, mitä huomenna tulee tapahtumaan. Muistan lukemattomat illat Kaustisen Musalukiossa, kun istuin öitä myöden ison mustan flyygelin ääressä ja näin itseni isolla stagella yksin lauluineni. Muistan nuottikirjapinot, joista saatoin helposti soittaa ja laulaa kuusikin tuntia koulun jälkeen kotipianon ääressä. Muistan vapaasäestyksen tunnit Kokkolassa konservatoriossa Tapsa Riipan hellässä huomassa. Muistan Whitney Houstonin The Greatest Love of All-nuottivihon, joka sai kyytiä yläasteen musaluokan pianolla kaikkina välitunteina...

Äsken istuin Kurikan kirkon alttarilla oman uunituoreen sähköpianoni äärellä ja treenasin tyhjässä kirkossa huomisen Valon Siivin-konsertin laulut läpi samalla, kun tekniikka rakensi koko kirkkoon aivan henkeäsalpaavan huikeaa valomaailmaa. Vielä päivällä ajattelin, että mun täytyy olla aivan päästäni vialla, kun olen saattanut itseni tilanteeseen, jossa konsertoin yksin lavalla pianoni kanssa. Ei ole kitaristia, ei basistia, ei edes minkäänmaan puhaltajaa mua tukemassa. Olen toki tehnyt yrityskeikkaa soolona, mutta konsertit on kyllä ihan toinen juttu, koska ihmiset vain katsoo ja kuuntelee. Kukaan ei seurustele, kukaan ei tanssi, kukaan ei illallista. Vain katsoo ja kuuntelee. Tai vain kuuntelee. Päivällä ajatus vielä horjui ja hoippui, että miten IKINÄ pystyn kantamaan yksin koko konserttia.

Mutta äsken tapahtui ihme. Lauloin kirkossa laulut läpi. Tuntui siltä niin kuin olisin ollut siinä aina. Tuntui siltä niin kuin olisin tullut kotiin. Minä ja Piano, ja koskettavat, puhuttelevat laulut.


Yhtäkkiä laskeutui syvä Rauha ja Luottamus.


Minä selviän huomisesta konsertista hengissä.


Minä pystyn. Minä osaan.


Riittää että teen sen, mitä olen tehnyt Aina. Se tuntuu uskomattomalta. Tuntuu uskomattomalta, että ei tarvitse ponnistella. Ei tarvitse yrittää olla mitään. Riittää, että olen oma itseni ja teen sitä mitä ihan oikeasti eniten Rakastan koko maailmassa. Olkoon Aina Niin.

Kurikan kirkko on vielä ihan ääreistä kaunis paikka. Luoja sentään kun näkisitte minkälaisen valomaailman Hessu sinne tiimeineen luo. Siis ihan oikeasti. Tuollaista ei ole nähty missään. Se tekniikka, jota Hessu käyttää, on erittäin harvinaista. Sellaset pelit ja pensselit mitä hällä on, on ehkä kolmella ihmisellä tässä maailmassa. Se on täysin mystistä, tarunhohtoista, ja vie jonnekin täysin toiseen ulottuvuuteen....

Mulla on sellanen olo, että mä haluaisin olla tässä kyydissä ikuisesti. Ettei tarvis koskaan lähteä pois. Että vois aina ja ikuisesti laulaa tällaisessa ympäristössä, tulkita tällaisia lauluja, kiertää vaikka koko maailma tämän tiimin kanssa. Niin valtava Levollisuus ja Kiitollisuus vain On.

Kiitos, kiitos, kiitos!