4.12.09

Enkelit ympärillämme



Kanavoinut Ruth Ryden
Joulukuun 2009 uutiskirjeestä
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine


"Kyllä, niitä on. Kaikenlaisia enkeleitä, Luojan eri tehtävissä, enkeleitä jotka asuvat eri ulottuvuuksissa ja enkeleitä jotka ovat jokaisen henkisielun kanssa, kun se kulkee aika-avaruuden läpi, edestakaisin tutkiessaan ainetta monissa eri tilanteissa.

Yrittäessään saada tolkkua siitä myllerryksestä, missä maailma on, ihmiset ovat kääntyneet ulospäin kohti televisiota, mediaa, internetiä ja sanomalehtikolumnisteja ja hämmentyneet niiden ajattelutavasta, jotka sivuuttavat täysin universaalit lait hyödyttääkseen omaa ajatteluegoaan ja fyysisiä tarpeitaan. Monet
johtajat - sekä hallinnolliset että uskonnolliset - yrittävät vaikuttaa seuraajiinsa omilla ajatuksillaan, teorioillaan ja kuvalla itsestään parempana olentona.

Useimmat ihmiset huomaavat elämänsä olevan sellaisessa sotkussa, että he yrittävät löytää seurattavakseen jonkin paremman olennon - kenen tahansa - jolle he voivat antaa kuuliaisuutensa ja tuntea sitoutuvansa pätevään syyhyn elää. Jalkapallo- tai baseball-sankari, elokuvatähti - kuka tahansa sellainen kelpaa, joka vangitsee
tunteet ja unelmat olla jotain enemmän. Ne jotka etsivät korkeampaa syytä elämiseen, ihmettelevät, miksi ihmiset ovat lakanneet ihailemasta niitä ajattelun jättiläisiä, jotka antavat paljon viisautta ja luovuutta ihmisille, sillä tässä
ajassa on tapahtunut tiedon ja totuuden etsinnän räjähdys.

Mitä on tämän kaiken hämmennyksen taustalla? Pelko tietysti. Pelko elintavan romahduksesta. Maailmassa on vain muutama pieni maa, jonka väestö todella arvostaa hallitustaan ja niitä miehiä ja naisia, jotka tekevät päätöksiä sen elämäntyylistä. Jokainen ihminen näkee tietysti aina joka kysymyksen omasta henkilökohtaisesta
näkökulmastaan. Toivottavasti yksilön saavuttaessa jonkinlaisen kypsyyspisteen, hän etsii toisia näkökulmia ja toista viisautta, mitä on saavutettu vuosikymmenten oppimisesta ja etsimisestä. Silloin kun mikä tahansa ajatus tai asenne kirjoitetaan kiveen ja kieltäydytään kuuntelemasta tai harkitsemasta mitään muuta käsitystä, tuo ihminen ei löydä sisäistä rauhaa tai sitä viisautta, mitä hän tuli tähän maailmaan etsimään.

Miten tämä kaikki liittyy enkeleihin? Paljonkin itse asiassa. Sen sijaan että näette enkelit mielessänne kauniina nuorina naisina, joilla on seitinohuet siivet ja vaaleat hiukset, tai niinä kauniina kuvina, joita ihmiskunta on liittänyt
näihin henkiolentoihin, avatkaa mielenne sille tosiasialle, että ne OVAT henkiolentoja - olentoja ilman muotoa, jotka nähdään ylemmissä ulottuvuuksissa loistavina valonsäteinä. Niiden kommunikointi keskenään ja kaikenlaisten henkielämänmuotojen kanssa lähtee valo- ja äänitaajuuksina sellaisiksi ajatuskuviksi, joita
vastaanottajat ehkä ymmärtävät. Tämä pätee sekä henkiolentoihin että aineellisiin olentoihin. Se mitä kommunikoidaan toiselle enkelille tai mustalle miehelle savimajassa Afrikassa, tulee läpi yhtä selvänä.

Näiden Luojan taivaallisten viestintuojien määrä ylittää ymmärryksen. Ne täyttävät kartoittamattomat alueet kaikin kuviteltavissa olevin tavoin ja työskentelevät luomakunnan ja jokaisen tietoisen ja ei-tietoisen olennon kanssa, mikä on luotu, kaikissa maailmankaikkeuksissa. Ne täyttävät tilan jokaisen teidän ympärillä riippumatta siitä,
missä olette tai mitä teette. (Onko se nolostuttava ajatus?)

Teille on opetettu, että jokaiselle yksilölle on nimitetty erityisenkeleitä, joista jokainen suorittaa erityisvelvollisuuksia. Se on totta, mutta liittyen teidän "velvollisuuksiinne". Enkeleitä on monia muita ja he tuovat
informaatiota ja ehdotuksia, jotka liittyvät elämäänne ja mahdollisuuksiin, jotka muuttuvat jatkuvasti, kun ihmiset kompuroivat väärän informaation suossa, jatkuvissa pimeiden voimien houkutuksissa, nurinkurisissa ihmissuhteissa, syyllisyydessä, huonoissa asenteissa - ja vaikka missä! Tämän kaiken keskellä enkelit yrittävät
kovasti saattaa kaiken järkeväksi ja ymmärrettäväksi todellisuudeksi teille. Silloin kun oikein haastavan ongelman hetkellä syntyy selkeä ja terävä idea tai tilanne selkenee, enkeli pääsee läpi, kun mielenne pysähtyi, kun
mitään ratkaisua ei näyttänyt olevan.

Tätä yritämme auttaa teitä ymmärtämään. On ratkaisuja - on tie ulos jokaisesta ihmisen vaikeudesta. Vanha sanonta "ei mitään uutta auringon alla" tuotiin ihmisen ajatteluun totuutensa vuoksi. Ihmiset ovat kestäneet samoja ongelmia uudestaan ja uudestaan, kunnes ratkaisut viimein kuullaan ja toteutetaan. Ei ole mitään
uusia ongelmia - ainoastaan valtavasti uusia tapoja kokea niitä. Vastaukset ovat noissa kauniissa enkeliolennoissa, jotka leijuvat ympärillänne. He odottavat levottomana sitä hetkeä, jolloin mielenne lepää vähän aikaa ja kuuntelee niitä ajatuksia, joita ne laittavat mieleenne ratkaisemaan ja selkeyttämään niitä kysymyksiä, jotka estävät teitä nauttimasta elämästä rakkaidenne kanssa.

Teille on myös opetettu, ettei mikään teko, tunne tai ajatus, koskaan huku aikakirjoista. Kaikki mitä tehdään, tunnetaan ja ajatellaan, tallennetaan taajuuksiin koko luomistodellisuudessa, mikä vain jatkuu ikuisesti. Tästä syystä selvänäköinen voi katsoa jonkun menneisyyteen suuremmitta vaikeuksitta - hänellä on kyky päästä menneisiin tapahtumiin ja tunteisiin niissä taajuuksissa, joita kannatte mukananne koko ajan. Sitä kutsutaan muistiksi. Silloinkin kun keho kuolee, nuo muistot pysyvät ikuisuuden sen henkiolennon kanssa, joka olette
(sielu). Kun ajattelette asiaa tällä tavalla, mitä muistoja oikeasti haluatte pitää?

Enkelinne työskentelevät kanssanne sen perusteella, kuka olette nyt, mitä olette olleet aiemmissa elämissä, mitä olette tehneet, mitä olette oppineet ja miten käytätte kaikkea tätä onnistuaksenne saavuttamaan ne tavoitteet, joista päätitte ennen tähän elämään tulemista.

Hyvin monet ihmiset tuntevat, ettei heitä yksinkertaisesti ymmärretä, ja he kärsivät sisäisesti koko ajan, koska he tuntevat olevansa epäharmoniassa ympärillään olevien ihmisten tai sen maailman kanssa, joka näyttää täysin
vieraalta heidän tunteilleen ja ymmärrykselleen todellisuudesta. On totta, että monet teistä ovat hypänneet melko nopeasti yhdestä aineellisesta muodosta toiseen, ilman riittävää aikaa sopeutua, ja tunnette olevanne väärässä paikassa. Tämä ei merkitse sitä, että olette "vaihdokas", kuten niitä kutsutaan, vaan pelkästään sitä, että te
ette ole hyväksyneet tätä elämäntapaa. Enkelinne tunnistavat tämän ja tekevät kovasti työtä auttaakseen pettyneitä ihmisiä selviytymään elämän vaikeuksista maan päällä.

Yksin? Miten voitte mahdollisesti ajatella olevanne yksin? Silloin kun eroatte toisista ihmisistä, joskus se johtuu siitä, että te ette pysty selvittämään erimielisyyksiä, päästämään irti syyllisyydestä tai lievittämään sitä
epäluottamuksen tai katkeruuden tunnetta, mikä on sydämessä ja mielessä. Sitten yksin oleminen voi olla hyvin tuskallista, koska ei ole ketään, jolla voitte uskoutua tai jonka kanssa jakaa tunteenne. (Lemmikit ovat upeita kuuntelijoita!) Ihmiset voivat elää yksin onnistuneesti, kun he ovat rauhassa itsensä kanssa ja he ovat
ratkaisseet kaikki vanhat tunnetraumat. On paljon rauhaa, silloin kun ajattelee hiljaisessa ilmapiirissä, saa keskeytymättömiä aikajaksoja meditoimiseen ja kommunikoimiseen äärettömyyden ja korkeamman itsen kanssa. On aika luoda - joko ideoita tai fyysisiä luomuksia - mikä täyttää tuon sisäisen tarpeen luoda ja on aika nauttia
tuosta siunatusta ikuisesta lahjasta. Kummassakin tapauksessa teitä ympäröivät enkelinne.

Ihmisillä on taipumusta sivuuttaa kaikki ne pikkuihmeet, joita enkelit tekevät heille joka päivä - ne menevät heiltä ohi yhteensattumina. Aivan ilmeinen ihme - tyhjä parkkipaikka täydellä parkkialueella - otetaan tavallisesti
itsestäänselvyytenä. Ihmistä joka tuo takaisin laukkunne tai lomapakkonne, jonka juuri pudotitte tai unohditte, yllyttävät tekemään niin teidän ja tuon toisen oma enkeli. Se tärkeä puhelu joka soi juuri ennen, kuin lähdette kotoa, tai vasta sitten kun palaatte kotiin, ei ole aina vain yhteensattumaa - tuo henkilö toisessa päässä on
saanut pikkutönäisyn soittaa oikeaan aikaan. Jos todella ajattelette päiväänne, jokaista päiväänne, alatte tunnistaa monia pikkuasioita, joita enkelit tekevät tehdäkseen elämästänne helpompaa ja nautittavampaa. Teitä autetaan ja suojellaan, silloin kun pyydätte sitä tai kun tarvitsette apua ettekä voi sitä pyytää. Olette kuulleet tämän kaiken aiemmin - olette sitten kuunnelleet tai ette. Enkelit tekevät kuitenkin paljon enemmän.

Enkelit yhdistelevät elämiänne. He tuovat taitoja ja lahjoja, jotka teillä on aina ollut - he tuovat muistiin sen, mitä olette oppineet aiemmissa elämissä, jos nuo muistot ovat tärkeitä sille, mitä yritätte saada aikaan tässä elämässä ja jos niitä tarvitaan vain tiettyinä aikoina! Ajatelkaa niitä monia kertoja, jolloin yhtäkkiä näytätte tyhjästä tietävän, mitä tehdä hätätilanteessa tai jolloin kokeillessanne jotain uutta se tuntuu hyvin tutulta ja luonnolliselta. Enkelinne ovat juuri kytkeneet teidät muistikuviin toisilta kerroilta ja teette sitä, mikä tuntuu hyvin luonnolliselle. Monet vanhat ihmiset jotka tarvitsevat jotain luovaa tekemistä, kokeilevat taidetunteja ja yhtäkkiä
huomaavat tekevänsä taideteoksia, jotka vaikuttavat ammattilaisen tekemiltä.

Enkelit yhdistävät ne tekijät elämässänne, joiden on kohdattava jostain syystä. Ihmiset, tapahtumat, olosuhteet - kaikessa näyttää olevan tolkkua, kun tulette päätöksentekokohtaan tai teette merkittäviä muutoksia. Silloin kun olette kurssissa, tarvitsemanne työpaikka ilmestyy yhtäkkiä, asunto joka näytti olevan yli varojenne, tulee yhtäkkiä varallisuustasollenne, tutustutte yhtäkkiä ihmiseen, jonka tarvitsitte esittelemään teidät oikeille ihmisille. Tätä kutsutaan synkronismiksi.


Mikä on salaisuutena siihen, että saa kaiken tämän huomion ja avun? Vain hyväksykää se todellisuus, että enkeleitä on, pyytäkää apua tarvittaessa ja avatkaa mielenne ja sydämenne parhaille käytettävissä oleville tukijoille. Kertokaa näille rakastaville henkiolennoille hyvin selvästi, että otatte vastaan niiden rakkauden ja avun sillä tasolla, kuin he ajattelevat sitä tarvittavan - koko ajan. Silloin kun on jokin erityistarve, kiinnittäkää niiden
huomio siihen ja yllätytte nopeista tuloksista! Voitte myös kutsua niitä, miksi tahansa haluatte - pyhimyksiksi, opettajiksi, oppaiksi, miksi tahansa. Korkeammat voimat jotka hallitsevat kosmosta, auttavat teitä. Piste. Kunnioitamme tarvettanne luoda inhimillisiä kuvia ja niihin liittyviä nimiä ja vastaamme, kun apu tunnistetaan, hyväksytään ja kun sitä pyydetään. Se on sääntö."